Rasismi on ollut ihmisten puheissa viime kuukaudet tärkeydestään huolimatta kohtuuttoman paljon. Tuntuu, että rasismia aletaan nähdä lähes kaikessa, jossa otetaan kantaa maailman tilanteeseen.
Ovatko ihmiset edes vaivautuneet miettimään, mitä rasismi tarkoittaa. Onko sitä teoissa, kirjoituksissa vai ajatuksissa?
Kun vanhan ajan aapisessa n-alkuinen ihminen pesi kasvojaan, muttei valjennut ollenkaan, kukaan ei nähnyt siinä silloin rasismia. Nythän sen näyttäminen lapselle katsottaisiin rikokseksi.
Eikö yhtä hyvin sitä voisi käyttää työkaluna lapsen kasvattamisessa erilaisuuden hyväksyväksi kansalaiseksi? Korostaa sitä, että kyseessä on luontainen ihonväri, josta ei tarvitsekaan valkaistua. ”Erivärisyyttähän” esiintyy muissakin luomakunnan jäsenissä, kuten kasveissa ja eläimissä. Tässäkin tapauksessa rasismi syntyy siis vasta ajatuksissa, ei painetussa kuvassa ja tekstissä.
Rasismiin otti kantaa myös rehtori Helsingistä (I-P 25.7.) esittäessään joukon tilastolukuja ja aiheeseen liittyviä kysymyksiä, tosin ilman vastauksia. Kummastusta herätti toteamus ”Me kasvatusalan ammattilaiset tarvitsemme enemmän koulutusta ja osaamista liittyen antirasistiseen työotteeseen, nepsy-lasten kohtaamiseen, osallisuuden vahvistamiseen ja kunnioittavaan vuorovaikutukseen.”
Näitä ”nepsy-lapsia” on aina ollut ja kunnioittava vuorovaikutus (empatia) heitä kohtaan on meille taviksille itsestään selvää, ei sen ymmärtämiseksi tarvitse koulun penkkiä kuluttaa.
Erityisen raskaasti rasismisyytökset ovat kohdistuneet Riikka Purraan, jonka 15 vuoden takaisista kirjoituksista sitä on löydetty. Häneen kohdistunutta ajojahtia (mm. I-L:ssä Villen ”pilakuvat”) on perusteltu muiden aiempienkin poliitikkojen syytöksillä. Niissä tapauksissa syytteet ja moitteet aiheutuivat valehtelemisesta (faksit) tai ministerille sopimattomaksi katsotusta (tekstiviestit) käytöksestä.
Nyt on kyse Jussi Halla-ahon kirjoituksen kommentoinnista. Ymmärrän sen niin, että Riikka ”mielipiteillään” halunnut vahvistaa karismaattisen ja arvostamansa oppi-isän ajatuksia. Purra on myöntänyt kirjoittelunsa, mutta samalla myös sanavalinnat sopimattomiksi ja korostanut, että ei enää käyttäisi samaa kieltä.
Kyse lienee siis kirjoitushetken ns. hurmostilasta, joka määritellään psykologisesti voimakkaaksi tunnetilaksi, johon ihminen voi ajautua urheilutilaisuudessa sekä esim. uskonnollisessa tai poliittisessa tilaisuudessa tuntiessaan syvää yhdenmielisyyttä tilaisuudessa esitettyjen näkemyksien kanssa. Kyseessä on ihmiselle luontainen tunnetila, johon monet ajautuivat esim. takavuosina saarnaaja Niilo Yli-Vainion puhetilaisuuksissa.
Siitä toivutaan nopeasti. Tuskinpa jalkapallohuligaanikaan haluaisi enää seuraavana päivänä käydä vastustajan kannattajajoukon kimppuun.
Samalla, kun siihen liittyy negatiivisia vaikutuksia, se kertoo myös tekijänsä intohimosta kyseiseen asiaan. Se on pelkästään hyvä, koska ilman intohimoa ei voida saavuttaa parasta mahdollista lopputulosta. Tämä pätee yhtä lailla urheiluun, taiteeseen, parisuhteeseen ja erilaisten ammattien harjoittamiseen.
Esimerkkinä sen puuttumisesta toimii esim. Sanna Marin, jolle politiikka oli oman edun tavoittelussa vain astinlauta suurempiin tehtäviin. Kun Marin on nyt päässyt ulkomaille puhujaksi, hän on unohtanut Suomen, puolueensa ja äänestäjänsä.
Onpa vielä vaatinut mediaa jättämään hänet rauhaan unohtaen sen, että ilman kohu-uutisten värittämää medianäkyvyyttä hän ei olisi nykyistä asemaansa saavuttanutkaan.
Sille, kun yhteydet siihen asti olevinaan tärkeisiin ihmisiin tai ihmisryhmiin katkaistaan heti, kun niitä ei enää tunne itse tarvitsevansa, on olemassa myös n-alkuinen sana. Tätäkö me ministeriltä haluamme? Niin - ja eikö hän ole edelleen yhden pääpuolueemme puheenjohtaja?
Yleensä asiaansa vakava suhtautuminen ja omista näkemyksistään tiukasti kiinni pitäminen katsotaan toimijalle eduksi. Nyt ei haluta nähdä, että perussuomalaisten pääperiaatteet maahanmuuttopolitiikan rajoittaminen ja ilmastotoimien järkeistäminen ovat välttämättömiä suomalaisten elinolojen kohentamiseksi tai ylläpitämiseksi.
Purran erovaatimuksen perusteeksi voidaan esittää adressiin kerättyä yli sadan tuhannen nimen määrää. Onko jokaisella allekirjoituksella kuitenkaan painoarvoa? Kadulla pysäytetty ihminen lupautuu helposti pyytäjän johdattelemana kirjoittamaan listaan nimensä, koska ”tuo rasismi on niin hirveää…”
Markku Hankanen
Seinäjoki