Syyttäjä vaatii Helsingin käräjäoikeudessa ralliautoilun moniottelijalle Jari-Matti Latvalalle ehdotonta vankeusrangaistusta törkeästä veropetoksesta 2010-luvun puolivälin tienoilla. Asian käsittely alkoi maanantaina.
Kyse on siitä, viettikö Latvala Monacossa asuessaan liikaa aikaa Suomessa verotuksen kannalta. Latvala muutti Monacoon 2008.
Latvala on jo aiemmin kuitannut 4,5 miljoonan euron verorästit ja kiistää oikeudessa syyllistyneensä rikokseen.
Syyttäjä vaatii Latvalalle vähintään kolmen vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta. Syyttäjän mukaan rangaistusvaatimuksessa on huomioitu, että Latvala on maksanut hänelle määrätyt verot.
Syyttäjä: Siteet Monacoon vähäiset
Latvala, 41, on ollut ulkomailla asumisen vuoksi rajoitetusti verovelvollinen eli hänen on tullut maksaa Suomeen veroa vain Suomesta saamistaan tuloista.
Syyttäjä kuitenkin katsoo, että Suomi on ollut Latvalan verotuksellinen asuinvaltio vuosina 2014–2017, koska Latvalalla oli Suomessa varsinainen asunto ja koti. Lisäksi Latvala oleskeli syyttäjän mukaan Suomessa huomattavasti enemmän aikaa kuin missään muussa maassa.
Syyttäjän mukaan Latvalan asuminen Monacossa on ollut verotuksen näkökulmasta keinotekoinen järjestely, jolla oli tarkoitus välttää veroja Suomessa.
Latvalan siteet ja olosuhteet Monacossa olivat syyttäjän mukaan vähäiset. Latvalalla ei ollut Monacossa esimerkiksi perhesiteitä ja asuntona 27-neliöinen vuokrayksiö, jolle Latvalalla oli syyttäjän mukaan todellista tarvetta vain muutamana päivänä vuodesta.
Suomessa taas olosuhteet olivat syyttäjän mukaan monipuoliset. Syyttäjän mukaan Latvala esimerkiksi hankki kesällä 2016 Suomesta omakotitalon itsensä ja silloisen puolisonsa kodiksi.
Syyttäjän mukaan rikos on tehty erityisen suunnitelmallisesti ja sitä on kokonaisuutena arvioiden pidettävä törkeänä.
Latvalan puolustus: Ei tahallisuutta
Latvalan puolustuksen mukaan Latvala ei ole tietoisesti antanut verotusta varten väärää tietoa tai salannut veroilmoituksista asioita.
Puolustus katsoo, että Latvalalla oli perusteet tulkita tilannettaan niin kuin hän on tehnyt: Latvalan käsityksen mukaan hän asui ulkomailla ja vain kävi Suomessa.
Oikeuteen maanantaina saavuttuaan Latvala sanoi, ettei ollut Monacossa veroja paossa vaan siellä asumiselle oli muita syitä.
– Luulen, että tämä ulkomailla asuminen ja Suomessa käyminen on semmoinen asia, mistä halutaan nyt esimerkkiä, hän pohti medialle.
Latvalan mukaan oikeudessa on riitaa ulkomaanpäivien laskentatavasta lähtö- ja paluupäivien osalta.
– Olen laskenut niitä sillä kantilla, että kun lähden Suomesta pois ja nukun yön ulkomailla, se on ulkomaanpäivä. Mielestäni se ei taas ole paluupäivä, jos käytän yli 12 tuntia ulkomailla oloon ja tulen Suomeen. Sen olen laskenut ulkomaanpäiväksi, Latvala sanoi STT:lle.
– Verohallinnon mielestä yksi minuuttikin Suomessa oloon riittää laskemaan sen Suomi-päiväksi.
Latvala on ralliautoilija ja Toyotan tallipäällikkö rallin MM-sarjassa. Hän kilpaili Toyotalla MM-sarjassa kauteen 2019 asti, muttei saanut sen jälkeen vakituista ajajan paikkaa. Joulukuussa 2020 Toyota ilmoitti palkanneensa Latvalan tallin päälliköksi.
Latvala on silti jatkanut ajamista, mutta kerää siihen varat itse. Hän ei siis ole enää minkään rallitallin palkkalistoilla kuljettajana.
Latvala ei ole voittanut maailmanmestaruutta, mutta ollut MM-sarjassa kolmesti toinen ja kahdesti kolmas.