Vaasan Suvilahden kaupunginosa alkoi muotoutua 1970-luvun alussa, kun alueelle rakennettiin paljon kerrostaloja.
Yksi Suvilahden alkuperäisiä asukkaita ja alueen tulisielu on Raimo Vahtera, joka muutti Aila-vaimon ja kahden lapsen kanssa Porinkadulle kesä-heinäkuun vaihteessa 1973 eli tasan 50 vuotta sitten.
– Talo oli uusi, kaikki muuttivat samoihin aikoihin, ja koko talo tuli kerralla täyteen. Silloin oli paljon lapsia, talo täynnä elämää. Nyt tässä meidän kahden kerrostalon taloyhtiössä on jäljellä 6 perhettä, jotka ovat alkuperäisiä asujia, Vahtera laskee.
Hän on aina tykännyt puuhailla kaikenlaista ja leikkinyt lasten kanssa. Aila Vahtera kertoo, että kun omat lapset olivat jo kasvaneet isoiksi, talon muut lapset soittelivat ovikelloa ja pyysivät Raimoa ulos leikkimään.
Taloyhtiössä on hyvä me-henki, joka ei ole itsestäänselvyys kerrostaloissa.
– Olemme pyrkineet rakentamaan yhteisöllisyyttä. Tänä kesänä on tarkoitus juhlia pihassa taloyhtiön 50-vuotisjuhlia. Me olemme viettäneet 20-, 25-, 30- ja 40-vuotisjuhlatkin. Parikymmentä vuotta sitten rakennettiin pihaan grilli, ja siellä istutaan ja turistaan naapurien kanssa.
Tässä välissä Aila kuiskaa, että kaikki edellä mainittu on pitkälti Raimon ansiota, vaikkei hän itselleen kunniaa otakaan.
Monipuolinen taiteilijasielu
Onkilahden rannalla Järvikadulla ja sittemmin Kotirannalla varttunut Raimo Vahtera (s. 1945) on monelle tuttu eri yhteyksistä.
Hän laulaa ja soittaa, musikaalisuus on äidin suvun perintöä. Hän myös piirtää, maalaa ja valokuvaa, ne taidot taas tulevat isän puolelta.
Kaiken hän on itse oppinut. Ja mihin hän ryhtyy, sen hän tekee koko sydämellään.
– Soitin nuorena tanssibändissä bassoa. Nykyisin soitan kitaraa ja huuliharppua ja kierrän viihdyttämässä vanhuksia palvelutaloissa pullakahvipalkalla.
Hän on järjestänyt useita taidenäyttelyitä esimerkiksi Kapsäkissä ja Ateljé Tornissa ja tehnyt pilapiirroksia. Nykyään hän vetää Vaasan eläkeläisten digikamerakerhoa.
– Kuvaaminen on minulle tärkeää, erityisesti luontokuvaus.
Lumenveistoa maailmalla
Vahtera meni nuorena Rompalle töihin, kun mumma, paappa ja äiti olivat siellä myös. 44 vuoden ja 7 kuukauden kuluttua hän jäi ABB:ltä eläkkeelle.
– Vuodesta 1967 olin päätoiminen Rompan valokuvaaja. Dokumentoin työtä, tehtiin esitteitä ja kaikkea. Sitten tulivat videot ja kuvasin esimerkiksi työhönopastusvideoita ja koestusvideoita, kun eri laitteita testattiin eri osastoilla.
Työpaikan ansiosta Vahtera pääsi näyttämään taiteellista osaamistaan kolmiulotteisesti. Vuonna 1985 Strömbergin kamerakerho, jossa Vahtera oli mukana, päätti osallistua Suomen Ladun järjestämään lumenveistokisaan Waskian rannassa.
– Tulimme toiseksi ja pääsimme valtakunnalliseen SM-kilpailuun Kemijärvellä. Meillä oli Rompan toimitusjohtajalta lupa osallistua kisaan, mutta sillä ehdolla, että takaisin ei ole tulemista, jollemme voita. Ja me voitimme!
Kultamitalista seurasi kutsu kansainväliseen lumenveistokisaan Italiaan. Siinä Strömbergin kamerakerhon joukkue sijoittui kolmanneksi.
– Sitten matkustettiin lumenveistokisoissa esimerkiksi Japanissa, USA:ssa, Kanadassa ja Venäjällä. Romppa maksoi matkan ja palkan kisa-ajalta. Kisojen järjestäjät maksoivat ylläpidon. Saavutimme 10 vuoden aikana kaikkiaan yhden MM-kullan, kolme SM-kultamitalia ja joitain himmeämpiä mitaleita Teuvo Hietalan, Leo Palomäen ja Roope Jokelan kanssa.
Vuosina 2000–2006 Vahtera järjesti jäänveistokilpailuja Vaasan torilla.
– Vaasan Latu oli siinä ahkerasti mukana. Mitkään hommat eivät olisi onnistuneet ilman hyvää porukkaa.
Vahtera on ollut myös perustamassa Vaasa–Pärnu-seuraa, jossa hän on myös järjestänyt monenlaisia tilaisuuksia.
– Pitää rakentaa ihmisten välistä ystävyyttä, hän tiivistää elämänohjeensa.
