Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Ra­hoi­tus­vir­het­tä ei saa mak­sat­taa maa­kun­nan ter­veys­pal­ve­luil­la

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelta vaaditaan nyt rajuja leikkauksia. Alijäämää on noin 130 miljoonaa euroa, henkilöstöä uhkaa arviolta 400 henkilötyövuoden vähennys, ja lähipalveluita ollaan keskittämässä yhä kauemmaksi ihmisistä.

Kyse on lähes 200 000 eteläpohjalaisen sosiaali- ja terveyspalveluista.

Alueemme väestön palvelutarve on maan keskiarvoa suurempi. Myös THL:n arvioissa Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelujen tarve ja siihen perustuva rahoitustarve on todettu keskimääräistä korkeammaksi.

Juuri tämän vuoksi rahoituksen pitäisi vastata väestön todellista sairastavuutta ja hoidon tarvetta.

Samaan aikaan on paljastunut, että hyvinvointialueemme rahoituksen perusteena käytetyissä diagnoosi- ja hoitotarvetiedoissa on ollut vakavia puutteita. Rahoitusjärjestelmän ongelmien mahdolliseksi vaikutukseksi Etelä-Pohjanmaan rahoitukseen on arvioitu jopa useita kymmeniä miljoonia euroja.

Keski-Suomen osalta puhutaan jopa 90 miljoonan virheestä.

Tilanne on kohtuuton. Ensin Etelä-Pohjanmaa jää mahdollisesti ilman kymmeniä miljoonia euroja sille kuuluvaa rahaa, joka sille olisi oikeiden tietojen perusteella kuulunut.

Ja sen jälkeen lasku pannaan maakunnan asukkaiden maksettavaksi heikompina palveluina. Samalla tämä todennäköisesti tarkoittaa, että useat alueet ovat saaneet suhteessa liikaa rahoitusta.

Tätä ei voi hyväksyä.

Vaasan hallinto-oikeuden ratkaisu edellyttää rahoitusperusteiden uudelleenarviointia. Siitä huolimatta hyvinvointialue joutuu tekemään lisää leikkauksia, ennen kuin mahdollisesti rajustikin korjattavaa rahoitusta voidaan huomioida talousarviossa.

Vaarana on, että nyt lakkautetaan palveluita, vähennetään henkilöstöä ja tehdään peruuttamattomia ratkaisuja sellaisen taloustilanteen perusteella, joka on ainakin osittain syntynyt virheellisistä tiedoista.

Kun terveyskeskuksen, aseman tai pisteen vastaanotto, vuodeosasto tai muu lähipalvelu suljetaan, se siirtyy kymmenien kilometrien päähän ihmisestä.

Maakunnassamme pitkät etäisyydet ovat todellisuutta. Ikääntyneelle, sairaalle, pienituloiselle tai autottomalle ihmiselle pitkä matka ei ole vain hankaluus. Se voi olla este hoitoon pääsemiselle.

Kaikkein kovimmin keskittäminen iskee perusterveydenhuoltoon. Juuri sen pitäisi olla koko järjestelmän kivijalka.

Kun lääkäriin tai hoitajalle ei päästä ajoissa, sairaudet pahenevat, päivystyksen käyttö lisääntyy, ja erikoissairaanhoidon kustannukset kasvavat. Perusterveydenhuollon leikkaaminen ei ole säästämistä. Se on laskun, usein suuremman, siirtämistä tulevaisuuteen.

Etelä-Pohjanmaan taloutta on tasapainotettava, mutta sitä ei saa tehdä hinnalla millä hyvänsä. Valtion ja tietojärjestelmien virheiden laskua ei voida lähettää eteläpohjalaisille potilaille.

Rahoituslaskelmat on korjattava nopeasti ja takautuvasti, korkoineen. Etelä-Pohjanmaalle kuuluva rahoitus on turvattava, ja sen vaikutukset on arvioitava, ennen kuin lähipalveluista tehdään peruuttamattomia päätöksiä.

Meidän tehtävämme on puolustaa lähes 200 000 maakunnan asukkaan oikeutta saada hoitoa ajoissa ja kohtuullisen matkan päästä. Tämän tulee olla myös alueemme virkamies- ja poliittisen johdon päätehtävä.

Etelä-Pohjanmaan ihmiset eivät saa joutua maksamaan jo myönnettyjen virheiden hintaa terveydellään.

Olavi KandolinE-P:n aluevaltuutettu ja aluehallituksen jäsen (kesk.), KH:n pj., Kurikka