Se on nautinnoista parhain. Sen laittaminen tuo iloa. Sen nauttiminen suunnatonta tyydytystä. Se on jotain mitä ilman ei tule toimeen, se on ruoka.
Ilman lihaa ruokavaliossamme tulemme varmasti toimeen. Kasvikset ja juurekset, pähkinät ja pavut antavat tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet. Lihattomuus ravinnossa tänään ole enää mikään uutinen. Ravintoloiden listoilla on useita kasvisvaihtoehtoja. Lihattomaan ja maidottomaan ruokavalioon ihmisiä ajavat eettiset ja terveydelliset syyt. Terveysvaikutukset on helppo ymmärtää. Mutta etiikka on vaikeampi juttu.
Mitä on eettinen ruuan tuotanto? Olemme kaukana niistä omavaraisuuden päivistä, joita vielä 70 vuotta sitten Suomessa elimme. Ruuan tuotanto on bisnestä. Onko kasvatettua lihaa olemassa jota voi hyvällä omallatunnolla ostaa? Olla varma, että tämä eläin ei ole kärsinyt eläessään pienen elämän päätyen ihmisen pääsiäispöytään? Että tämä pieni karitsa, vasikka, porsas tai tipu ei ole riistetty emoltaan liian aikaisin, vaan se on saanut juoda ternimaidon ja kokea läheisyyttä ja lämpöä? Onko sellaista kasvista tai hedelmää, jossa ei olisi torjunta-aineita, geenimanipulointia tai jota ei olisi kypsytetty lämpölampun alla?
Kuulin nuorten miesten keskustelevan kahvilassa: ”Onko Seinäjoella mitään hyvää kasvisravintolaa? Mä siis kyllä tykkään lihasta ja liharuuat on usein maukkaampia kuin kasvisruuat, mut mä yritän välttää lihaa.” Liha maistuu hyvälle. Ihminen on sekaravinnon syöjä. Evoluutiossa sellaiseksi muodostunut tai luotu. Sekasyöjiä on muitakin - karhu, sika, koira ja tietenkin kana. Niiden olen kuullut syöneen myös ihmistä. Täysin oikeutettua; jos me syömme niitä, on niilläkin oikeus syödä meitä.
En tahtoisi lihasta luopua, se sopii elimistölleni hyvin. Ilman lihaa voin pahoin, ja olen voimaton. Voin pahoin myös siitä että syön lihaa, mutta henkisesti. Kun mietin missä asumme – Suomessa, kaukana talvella auringon alla kasvaneista hedelmistä ja tomaateista – ymmärrän miksi mieleni tekee lihaa ja viljaa. Niitä täällä on syöty aina. Lihanhimoni syy on ikiaikaisissa geeneissä.
Aikani kuluu töiden tekemiseen, ei ruuan kasvatukseen tai hankkimiseen. Jos voisin, valitsisin sen, että metsästäisin itse lihani, mutta vasten toivettani kulutan päivästä noin 1,5 tuntia automarketissa samoiluun ja eettisiin valintoihin niissä kuitenkaan onnistumatta.
Olen mielelläni ihminen, joka elää syödäkseen hyvää laadukasta ruokaa eikä syö elääkseen pitkälle prosessoituja suolentäytteitä. Liha on halpaa, mutta kasvikset ja vihannekset ei. Broilerin koipireisi on suorastaan ilmaista – 1,49 €/kg, ja vastaavasti suomalainen tomaatti noin 7 €/kg. Mielelläni suosin suomalaista ruuantuotantoa.
Ruuan alkuperä ei ole yhdentekevä. Suomalainen liha on kalliimpaa, mutta turvallisempaa. Vihannekset puhtaampia, mutta kalliimpia. Kuluttajana olen viimekädessä se, joka päätän, mitä tuotetaan, missä ja kuinka paljon.
Valitettavasti minulla kuluttajana ei usein ole vaihtoehtona valita kuin halvin, koska rahahan tässä maailmassa ratkaisee.
Liisu Aurasmaa
Kirjoittaja on Seinäjoen kaupunginteatterin näyttelijä.