Euroopan parlamentti päätti äskettäin kriittisiä raaka-aineita koskevasta asetuksesta. Sen taustalla on huoli EU:n pelottavan suuresta riippuvuudesta muusta maailmasta. Tarkoitus on estää samanlainen katastrofi, minkä Eurooppa koki energiassa Putinin julman sodan alettua.
Olemme riippuvaisia Kiinasta ja sen liekassa olevista Afrikan, Etelä-Amerikan ja osasta Aasian maita eräissä raaka-aineissa 100, keskimäärin yli 70 prosenttisesti.
Kriittisiksi raaka-aineiksi määritellään 34 ainetta, niistä strategisiksi 16. Ne ovat tänään modernin teknologian ja teollisuuden kannalta korvaamattomia. Näitä ovat muun muassa koboltti, kupari, gallium, germanium, litium, mangaani, nikkeli, boori, titaani ja luonnongrafiitti. Autot, akut, aurinko- ja tuulivoima, puolijohteet, tietokoneet, kirurgiset laitteet, ovat vain muutamia esimerkkejä käyttökohteista.
EU-asetuksella aiotaan nyt auttaa näiden raaka-aineiden tuotantoa EU:n jäsenmaista, hankkimaan niitä luotettavilta kumppanimailta maailmalta, kasvattamaan varastoja ja kierrättämään kaikki mahdollinen.
Suomessa on herännyt nyt pelko, että meiltä viedään rikkautemme muun maailman tarpeisiin. On sanottu, että Suomen luonto tuhotaan ja elinkeino viedään monilta. Näin ei todellakaan saa tapahtua, eikä tapahdu.
Tänään EU tuottaa itse käyttämistään kriittisistä raaka-aineita muutaman prosentin. Nyt tavoitteeksi asetetaan se, että vuoteen 2030 mennessä tuottaisimme 10 prosenttia. Ja silloinkin siis vielä nojaisimme muualta maailmasta kaivettaviin 90 prosenttisesti.
Tällaisten kaivoshakkeiden käyttöönottoa nopeutettaisiin nyt siten, että varsinainen lupaprosessi kestäisi maksimissaan kaksi vuotta. Jo sitä ennen hakijan on pitänyt tehdä suuri työ lopulliseen lupaprosessiin pääsemiseksi.
Ensimmäistäkään ympäristölakia ei höllennetä, eikä ympäristönormeihin puututa. Laissa ja perusteluissa mainitaan tai viitataan sanaan alkuperäiskansa 22 kertaa.
Lain mukaan komissio päättää, mikä hanke saa nopeamman lupamenettelykaistan. Jos jäsenmaa haluaa kuitenkin kieltää hankkeen, sillä on asiassa veto-oikeus.
Pääosan näiden raaka-aineiden tarpeista EU pyrkii hankkimaan muista luotettavista maista, tuomaan ne tänne ja jalostamaan ja näin varmistamaan teollisuutemme tarpeita.
Tällaisten hankintojen tavoite vuoteen 2030 mennessä olisi noin 40 prosenttia.
Hyvin merkittävä on lain velvoitteet kierrätyksen parantamiseksi. Kun kriittisten raaka-aineiden kysyntä kasvaa monikymmenkertaiseksi, kierrätys ei yksin riitä.
Kriittiset raaka-aineet eivät ole vain taloutta. Ne ovat myös eettinen ja moraalinen kysymys. Jos me kannatamme muun muassa sähköautoja, digitalisaation etenemistä terveydenhoidosta traktoreihin ja aurinkopaneeleihin, ei voida sanoa, että tuottakoon muu maailma, usein ympäristöä tuhoten ja ihmistä alistaen, nämä raaka-aineet.
Eurooppalaisina ja suomalaisina meidän on otettava edes hiukan suurempi vastuu niistä raaka-aineista, joiden varaan rakennettua hyvinvointiamme pidämme itsestäänselvyytenä.
Mauri Pekkarinen (kesk.)
Euroopan parlamentin jäsen