Usein ajatellaan, että tiivis kaupunkirakenne on ekologisesti fiksu ratkaisu, koska se vähentää ihmisten tarvetta liikkua. Energiankulutus toki vähenee, mutta tiivis rakentaminen tarkoittaa tiiviitä asfalttipintoja, kivetyksiä ja kansirakenteita.
Ne tuovat ongelmia, joihin Seinäjoellakin alkusyksyn rankkasateissa havahduttiin. Sadevesille ei ole kaikissa kaupunginosissa riittävästi luontaisia imeytymisalueita. Kun sateet ilmastonmuutoksen edetessä lisääntyvät, syntyy jatkossa yhä useammin tilanteita, joissa kiinteistöille aiheutuu vahinkoja.
Kustannustehokkain tapa vastata ongelmaan ovat luonnonkasvillisuuden vallitsemat viheralueet ja kosteikot. Koska suuret puut haihduttavat tehokkaasti vettä, on niistä pidettävä kaupunkialueella erityisen hyvää huolta. Puut myös viilentävät kuumenevaa kaupunkia ja torjuvat katukuiluissa tuivertavia tuulia.
Puita ja viheralueita tarvitaan myös asumisviihtyvyyden vuoksi. Kansainvälinen tutkijayhteisö on kehittänyt nyrkkisäännön siitä, millainen määrä vihreää pitäisi kunkin kaupunkilaisen omassa lähiympäristössä olla. Se kuuluu ”3-30-300”.
Ensimmäinen kolmonen viittaa siihen, että jokaisen asunnon ikkunasta pitäisi näkyä vähintään kolme puuta. Kaupunginosan latvuspeittävyyden pitäisi olla ainakin 30 prosenttia ja lähimmälle monimuotoiselle viheralueelle saisi olla matkaa enintään 300 metriä. Täyttyvätkö nämä kriteerit omalla asuinalueellasi?
Uutiset Suomen puista ja metsistä ovat hämmentäneet monia. Uhanalaisten jokihelmisimpukoiden elinympäristöjä on tuhottu ja liiallisten metsänhakkuiden ja pienentyneen metsäpinta-alan vuoksi Suomi voi joutua ostamaan hiilinieluja muilta EU-mailta jopa parilla miljardilla eurolla. Huono toimintakulttuuri ja liian kovat hakkuut eivät sovi Suomeen, joka esiintyy metsätalouden mallimaana.
Monet metsänomistajat ja konekuskit haluavat toimia vastuullisesti, mutta metsäluontomme näivettyy kovaa kyytiä. Metsien talouskäyttö on ensisijainen syy yli 700 lajin uhanalaisuuteen ja 70 prosenttia metsien luontotyypeistä on uhanalaisia.
Kun kaupunkien, teiden, tuulivoima-alueiden ja sähkölinjojen rakentaminen vielä lisää metsien pirstoutumista, ei metsäluonnon tulevaisuus näytä kovinkaan hyvältä.
Metsäkeskustelua hämmentää myös se, että monet ajattelevat metsäluontomme tilan olevan hyvä. Tasaväliseksi harvennetusta istutusmänniköstä on tullut uusi normaali ja ymmärryksemme oikeasti monimuotoisista luonnonmetsistä on haihtunut hiilenä taivaalle.
Jos Seinäjoen viimeiset kuukkelit kykenisivät keskusteluun osallistumaan, kyselisivät ne taatusti pesimämetsiensä puiden perään. Voisimme vastata, että uhanalaisen lajin elinympäristön kaataminen on täysin laillista. Mutta ehkä jossain mielen perukassa heräisi kysymys, onko se oikein?
Hannu Tuomisto
biologi ja luonnonsuojelija
E-P:n luonnonsuojeluyhdistys ry, puheenjohtaja