Talossa pitää olla puuhella.
Tämä oli yksi Kirsti Lehtisen ja Vesa Heinosen vaatimuksista, kun he seitsemän vuotta sitten etsivät taloa Björköbystä Merenkurkun saaristosta.
– On aivan ehdotonta, että talossa on tulisija. Muuten tuntuisi, että jotakin puuttuu, luontomatkailuyrittäjinä työskentelevä pariskunta sanoo.
Nyt vuolukivinen puuhellan ja leivinuunin yhdistelmä lämmittää yli satavuotiasta talovanhusta päivittäin.
Levyllä voi samalla hautua puuro tai uunissa lammaspata. Myös lettuja on näppärä paistaa kuumalla hellalla herkun tarpeeseen.
Talon päälämmityslähteenä toimii tuvan puuhellan lisäksi yläkerran pönttöuuni. Sähköpattereiden apua tarvitaan vain kaikkein kovimmilla pakkasilla.
– Puulämmityksellä on suuri taloudellinen merkitys, kun saamme puut omasta takaa. Ei tästä mitään tulisi, jos klapit pitäisi ostaa pussissa huoltoasemalta, Lehtinen sanoo.
Lehtisen ja Heinosen puuhella on tehty joskus 1990-luvulla. Ennen nykyisiä käyttäjiään hella oli lämmennyt harvakseltaan.
Vanhan puuhellan käyttöönotto vaatii usein nuohoojan visiitin.
Jo lain mukaan nuohoojan pitää tarkastaa yli kolme vuotta käyttämättömänä ollut tulisija, ennen kuin sen edes saa ottaa käyttöön. Nuohooja tutkii hormien ja tulipesän kunnon.
Pitkään käyttämättömänä olleesta hormista saattaa hyvinkin löytyä esimerkiksi naakan pesä, nuohoojamestari Esko Penttilä sanoo.
Jos suinkin mahdollista, vanhan hellan luonteesta kannattaa Penttilän mukaan koettaa kysellä kaikki niksit edelliseltä käyttäjältä.
Vain kokeilemalla oppii tuntemaan, milloin mitäkin luukkua kannattaa pitää raollaan vedon parantamiseksi.
– Jokainen tulisija on vähän omanlaisensa. Yleispäteviä vinkkejä saa toki nuohoojaltakin.
Ennen käyttöönottoa puuhella täytyy myös puhdistaa sisältä ja päältä. Sen urakan Kirsti Lehtinen muistaa erityisen hyvin.
– Se oli aika suurimittainen puhdistustyö ja kovaa harjaamista polvillaan. Kansi oli ruostunut ja uunin sisälläkin oli rasvaa, siellä oli varmaan grillattu jotakin.
Jos tulisija on ollut pitkään käyttämätön, lämmitys täytyy aloittaa pienillä tulilla monen päivän ajan, muuten savut tunkevat sisätilaan.
Kirsti Lehtinen ja Vesa Heinonen aloittavat lämmityksen varovasti myös silloin, kun talo on ollut muutaman päivän tyhjillään.
– Jos hormit ovat kylmät ja kosteat, ne on saatava ensin kuiviksi ja lämpimiksi, että ne lähtevät vetämään kunnolla, Lehtinen sanoo.
Vetoa voi edesauttaa polttamalla ensin tuohta tai paperia hormin pohjalla hellan tuhkaluukussa.
Iloisimmin pesässä roihuaa koivuklapi.
– Se palaa kuumasti ja pitkään, mutta myös nokeaa eniten. Mänty ja kuusi nokeavat vähemmän. Myös leppä palaa lämpimästi, mutta ei ole yhtä tiivistä kuin koivu, puuvastaava Heinonen sanoo.
– Häkävaaran takia pellin saa sulkea vasta, kun hiillos on varmasti sammunut ja viimeinenkin hiilenpala muuttunut mustaksi, nuohoojamestari Penttilä huomauttaa.
Lehtinen ja Heinonen poistavat tuhkat pesästä yleensä joka toinen päivä.
– Se on tärkeää, ettei tuhka polta arinaa rikki, Heinonen sanoo.
Heinonen muistuttaa, että tuhka on kuumaa, joten sen kuljettamiseen täytyy käyttää metalliastiaa.
– Jäähtynyt tuhka on erinomaista lannoitetta puille ja pensaille. Aineet saadaan uudelleen kiertoon.
Puuhellojen rakentaminen uusiin taloihin on Esko Penttilän mukaan tällä hetkellä vähäistä.
Puuhellat olivat suosittuja juuri 1990-luvulla, jolloin vuolukivi oli nosteessa.
– Selvästi yleisin tulisija nykyään on takka.
– Mutta kyllähän puuhella on huoltovarmuutta ajatellen hyvä valinta. Jos sähköt ovat poikki jonkin aikaa, hella lämmittää ja ruokakin valmistuu siinä samalla.
Lehtisen ja Heinosen mielestä puuhellan yksi parhaista puolista on nopeus.
Kun vilu alkaa hiipiä nurkkiin, Lehtinen ja Heinonen tekevät tulet aina ensin hellaan. Tupa alkaa lämmetä kymmenessä minuutissa.
– Kun mereltä puhaltaa kauhea tuuli, mikä sen ihanampaa kuin tulla kotiin, sytyttää puuhella ja kuunnella tulen huminaa ja puiden pauketta.
ELINA PAJUNEN, TEKSTI SELMA PAAVOLA, KUVAT
Juttu on julkaistu lehdessä 15.4. 2017.
