Pääkirjoitus

Puhelin voittaa käy­tös­ta­vat – kun ei enää huo­ma­ta, mitä ym­pä­ril­lä ta­pah­tuu

-

Tytär soitti Helsingistä tuohtuneena. Hän lateli kyllästyneenä yhdeltä päivältä kaksi esimerkkiä siitä, miten ihmisten tilannetaju alkaa pettää pahemman kerran.

Tytär oli seissyt paikallisjunassa perjantaiaamuna. Istumapaikat olivat varattuja, mutta yleensäkin hänellä on tapana seistä matkat, jotta istuimet jäävät niitä tarvitseville.

Yhdeltä pysäkiltä junaan kiipesi vaivalloisesti vanhempi nainen. Tyttären arvion mukaan näytti siltä, että hän olisi ollut puolittain halvaantunut. Nainen katseli ympärilleen, mutta istumapaikkaa ei löytynyt.

Yksikään matkustaja ei tehnyt elettäkään. Kaikki tuijottivat vain puhelintaan.

Liikuntarajoitteinen nainen jäi seisomaan tangosta kiinni pitäen junan nytkähtäessä liikkeelle. Tytär vaihtoi katseita toisen nuoren naismatkustajan kanssa. Heitä hävetti kanssaihmisten käytös.

Nuoret eivät kuitenkaan sanoneet mitään, mikä on täysin ymmärrettävää. Tuollaisessa tilanteessa on vaikea alkaa ojentaa itseään vanhempia matkustajia.

Tyttären mukaan "puhelinpako" on suosittu sulkeutumismalli Helsingin julkisissa liikennevälineissä. Ihmiset eivät enää lainkaan huomioi, mitä heidän ympärillään tapahtuu. Jokainen pitää vain huolen omista asioistaan, minkä vuoksi kukaan ei ole hereillä edes pieneen avunantoon.

Toinen esimerkki. Saman päivän päätteeksi sama tytär oli avustusjärjestön ulkoilmakokoontumisessa, jossa hänen ystävänsä oli juuri pitämässä tärkeää puhetta, kun viisikymppinen mies asteli kyseisen puhujan eteen seisomaan, kaivoi kännykkänsä ja alkoi ottaa omasta, yleisössä seisoneesta, kaveriporukastaan kuvaa.

Siis haloo! Tuskin tuo mies halusi ketään loukata, mutta voisi kai sitä silti vähän katsoa, miten käyttäytyy toisen puheenvuoron aikana.

Jos tämä on 2020-luvun "Helsingin henki", niin jo on surullista. Tuskin tuo silti on vain suurkaupungin ongelma. Kyllä maakunnissakin moni osaa olla muita tärkeämpi.

Ja saattaahan siihen syyllistyä itsekukin joskus, huomaamattaan. Se ei silti ole mikään puolustus vaan anteeksipyynnön ja petraamisen paikka.

Vaikka puhelin meitä miten vie, niin ihmisen pitää osata olla ihmisiksi. Siinä auttavat ihan tavalliset käytöstavat.

Tero Hautamäkiyrittää muistaa käyttäytyä.