The Helsinki Effect on hulvaton ja terävä dokumentti kansainvälisestä politiikasta 1970-luvulla. Ohjaaja Arthur Franck on aulis myöntämään, että hänen elokuvansa aihe kuulostaa silti suunnilleen tylsimmältä mahdolliselta.
– Etyk-huippukokous on pölyä ja patsastelua. Eikä sen merkitys auennut paikalla olleille aikalaisillekaan, Franck toteaa.
– Yhdysvaltojen ulkoministeri Henry Kissingerkin piti kokousta aivan yhdentekevänä sitä ennen ja sen aikana.
Myöhemmin muistelmissaan Kissinger kuitenkin määritteli Etykin yhdeksi kylmän sodan avainhetkistä. Tietokirjailijat ovat pohtineet kokouksen jälkikäteen avautuneita merkityksiä kokonaisissa teoksissa.
Mitä mullistavaa Helsingissä ja Finlandia-talolla siis tapahtui Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksessa eli Etyk-huippukokouksessa kesällä 1975?
The Helsinki Effect koostuu arkistomateriaalista, jota Franck keräsi vuosien ajan yleisradioyhtiöiltä ja kuvatoimistoilta. Avainasemaan nousivat pöytäkirjat Neuvostoliiton johtajan Leonid Brezhnevin ja Kissingerin puheista kulissien takana, kameroilta ja nauhureilta suojassa.
Franck on elokuvan näsäviisas kertojanääni. Hän toi suurvaltajohtajien aikoinaan salatut, mutta tarkkaan litteroidut puheet eloon antamalla ne tekoälyn luettavaksi. Lopputulos kuulostaa kuin Franck kävisi dialogia heidän kanssaan.
Ohjaaja korostaa, että The Helsinki Effect on hänen tulkintaansa, ei kovien faktojen kooste.
– Jos haluaa kertoa kaiken Etykistä, kymmenosainen sarja tai viisi tietokirjaa ei riittäisi.
Arkistoissa riittää tutkittavaa
Franckin edellinen elokuva oli haastatteluihin nojaava dokumentti Pesänlikaajat – erään kirjakohun anatomia. Siinä hän purki sisäpoliittista kohua, joka syntyi Helsingin Sanomien toimittajien salaa kirjoittamasta Tamminiemen pesänjakajat -kirjasta 1980-luvun alussa.
Ohjaaja kuvailee olevansa työssään onnellisimmillaan, kun pääsee sulkeutumaan arkistoihin. Hän kerää materiaalia, tutkii käyttämättä jääneet kohdat toimittajien valmistautumisesta varsinaiseen lähetyskuvaan sekä kahlaa läpi näennäisen mitättömät rupattelumateriaalit.
Karnevalistinen, mutta aitoutta korostava tuntu voimistuu vaikkapa pieleen menneistä juonto-osuuksista. Päästään pönötyksen taakse.
– Epätäydellisyys on kiinnostavampaa kuin täydellisyys, Franck sanoo.
The Helsinki Effect sai maailmanensi-iltansa yhdellä maailman arvostetuimmista dokumenttitapahtumista, Kööpenhaminan CPH DOX -festivaalin kilpasarjassa. Sitä ennen helmikuussa siitä oli yksityisnäytös Finlandia-talolla Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin kokouksessa.
– Eniten minulle merkitsee siunaus, jonka elokuva siellä sai vanhoilta diplomaateilta.
Neuvostoliiton loppu
The Helsinki Effectin suuri väite on, että huippukokouksen päätösasiakirja käynnisti dominovaikutuksen. Rautaesiripun takanakin julkaistiin teksti, johon oli aina mahdollisuus nojata ihmisoikeusasioissa.
Etyk siis kiihdytti Neuvostoliiton romahdusta.
– Etyk on esimerkki siitä, miten hankalasti selitettävät ja tylsät asiat voivat olla juuri se, mistä muutos lähtee.
Historia toistaa itseään. Franck antaa esimerkin presidentti Alexander Stubbin pohdinnoista helmikuun Etyk-paneelissa Münchenin turvallisuuskonferenssissa.
– Stubb muistutti, että Etykin 50-vuotisjuhlan lisäksi oli aika tasan 80 vuotta siitä, kun Jaltan kokouksessa jaettiin suurvaltojen etupiirit, ohjaaja sanoo.
– Maailmanpolitiikkahan ei näytä nyt kivalta varsinkaan Euroopan näkökulmasta.
Etyk oli aikanaan paluu pöydän ääreen miettimään, miten asiat voitaisiin tehdä oikein ja reilummin.
– Stubbin mukaan maailma tarvitsee enemmän Helsinkiä ja vähemmän Jaltaa. Ennen pitkää syntyy uusi hetki, jossa luodaan hyvää yhteisessä ulkopoliittisessa kokouksessa.
Tekoälyn eettinen polte
Tekoälyn käyttö elokuvissa ja taiteessa herättää kiivasta keskustelua. The Helsinki Effectissä generatiivista tekoälyä on hyödynnetty tavalla, joka tehdään katsojalle juurta jaksaen ja pilke silmässä selväksi. Eettinen kysymys on korkeintaan periaatteen tasolla.
Franckin mukaan nyt kinastellaan asiasta, joka on varmasti pian arkipäivää ja kiistatonta.
– Tekoäly on vain yksi työkalu, hän toteaa.
Dokumenttielokuvan tekijän näkökulmasta asiassa on totta kai paljon moraalista ja käytännön pohdittavaa. Franck muistuttaa, että ennen tekoälyä kiisteltiin muun muassa siitä, saako dokumenteissa olla lavastettuja kohtauksia tai animaatiota.
Animaatiokuvaan perustuva dokumentti Waltz for Bashir voitti Golden Globen ja sai Oscar-ehdokkuuden 2009. Kaikki muuttui, eikä animoidun Pako – Flee -dokumentin useita Oscar-ehdokkuuksia vuonna 2022 enää ihmetelty.
Franck arvioi, että tekoälyn soveltaminen yleistyy ja käsitys siitä, mikä on dokumenttielokuvassa sopivaa, tulee muuttumaan.
– Errol Morrisin elokuvaa Johtolanka ei hyväksytty vuonna 1989 Oscareihin, koska silloin dokumenteissa ei saanut olla lavastettuja kohtauksia. Nyt tuo päätös tuntuu aivan kummalliselta, Franck sanoo.