YK:n edeltäjä Kansainliitto teki ensimmäisen maailmansodan jälkeen kaksi merkittävää Ahvenanmaata koskevaa päätöstä. Ruotsin huikeasta lobbauksesta ja karttojen vääristelystä huolimatta Ahvenanmaan todettiin kuuluvan osaksi Suomea, niin kuin se oli aina kuulunutkin. Toisekseen Ahvenanmaa julistettiin demilitarisoiduksi alueeksi. Demilitarisoinnilla tarkoitetaan alueen tyhjentämistä aseista, ampumatarvikkeista ja sotilaista sekä muusta sotilaallisesta aineksesta.
Sotilaallisesti tällaisen alueen puolustaminen on vaikeaa. Linnoitusten rakentaminen on kielletty, samoin joukkojen harjoittelu ja puolustusmateriaalin varastointi alueelle. Ahvenanmaalaisilla on lisäksi rauhan aikana vapautus asevelvollisuudesta, joten paikallistuntemusta ei puolustajalla ole. Velvollisuus Ahvenanmaan maakunnan puolustamiseen Suomella kuitenkin on – niin kuin myös halu ja tarve.
Ahvenanmaa on Itämeren alueella avainasemassa, kun puhutaan merenkulun hallinnasta. Saarenmaa ja Hiidenmaa Virossa, Gotlanti Ruotsissa ja Bornholm Tanskassa ovat samankaltaisessa asemassa. Se, kuka hallitsee saarilla, hallitsee myös merellä. Ahvenanmaa on ainoana näistä saarista demilitarisoitu. Suomi on myös ainoa Itämeren rantamaista, jonka tuonti ja vienti on käytännössä riippuvainen Itämeren kauppamerenkulusta. Ruotsilla, Venäjällä ja Baltian mailla on aina mahdollisuus turvautua maakuljetuksiin. Puhumattakaan Tanskasta, Saksasta tai Puolasta.
Tilanne Itämerellä on kiristynyt siitä lähtien, kun Venäjä valloitti Krimin. Mitään merkkejä paremmasta ei ole näköpiirissä, päinvastoin. Syyskuussa Ruotsi päätti ryhmittää asevoimaansa pysyvästi Gotlannin suojaksi.
Lokakuun alussa Venäjän ilmavoimien aseistetut hävittäjät muuttivat yhtäkkiä lentosuuntansa Suomenlahden kansainväliseltä alueelta kohti Helsinkiä ja lensivät luvatta Suomen ilmatilaan. Samaan aikaan Venäjä siirsi ballistisia ohjuksia Itämeren tukikohtaansa Kaliningradiin.
Ahvenanmaan lähes sata vuotta sitten tapahtuneen demilitarisoinnin perusteet eivät enää pidä. Suomen ja Ruotsin välillä ei ole pienintäkään sotilaallista jännitettä. Suomi on asemoitunut osaksi länsimaista demokratiaa ja jakaa samat arvot Ruotsin kanssa. Maiden välinen sotilaallinen yhteistyö on lisääntynyt vuosi vuodelta ja naapurimaiden ilmavoimat harjoittelivat tänä vuonna ensimmäistä kertaa toistensa pääsotaharjoituksissa. Asetelma Pohjois- ja Etelä-Korean kaltaisesta demilitarisoidusta vyöhykkeestä Suomen ja Ruotsin välillä on aikansa elänyt. Ruotsin ja Norjan välisestä demilitarisoidusta vyöhykkeestä luovuttiin vuonna 1993, nyt on Suomen ja Ruotsin korkea aika tehdä samoin.
Ahvenanmaan kysymys on ennen kaikkea Suomen ja Ruotsin välinen asia. Molempien maiden etu on, ettei Ahvenanmaa päädy jonkun kolmannen osapuolen haltuun. Suomelle Ahvenanmaan vakaus liittyy nimenomaan kauppamerenkulun turvaamiseen. Ruotsille Ahvenanmaa on tärkeä Tukholman suojaamiseksi. Ahvenanmaan mantereelta on vain tykistön kantaman matka Ruotsiin.
Ahvenanmaan demilitarisoinnin purkaminen olisi sekä Suomen että Ruotsin etu. Suurimpia hyötyjiä olisivat ahvenanmaalaiset itse, kun epävakaus poistuisi. Vastuu alueen puolustamisesta olisi Suomella, mutta kahdenvälistä yhteistyötä voitaisiin kehittää sopimalla Ahvenanmaan puolustamisesta yhdessä, myös kriisiaikana. Ja asevelvollisuus Ahvenanmaalaisille. Niin naisille kuin miehille.
JUKKA AHLBERG