Selasin puhelintani Kristiinankaupungissa, kun huomasin murheellisen suru-uutisen. AC/DC:n perustaja Malcolm Young oli kuollut lauantaina kotonaan Sydneyssä 64-vuotiaana. Hänen veljensä, AC/DC:n tuottaja George Young kuoli vajaa kuukausi sitten.
Dementia pakotti Malcolmin lopettamaan musiikin tekemisen 2014. Viimeisellä Black Ice -kiertueella hän joutui opettelemaan yhtyeen suosituimpia kappaleita uudestaan ennen keikkaa. Hän vei parin vuoden pituisen kiertueen loppuun vaikka läpi harmaan kiven. Asenne on AC/DC:n ydintä.
AC/DC kuului 1980-luvulla niihin bändeihin, jotka lujittivat raskaan rokin sijaa pohjalaisella maaseudulla. Hyvä ystäväni Teuvan Norinkylästä sai äidiltään luvan käydä katsomassa AC/DC:n keikkaa Helsingissä maaliskuussa 1988. Perusteena oli se, että jos AC/DC tulee Australiasta Suomeen, hänen on 17-vuotiaana päästävä Norinkylästä Helsinkiin. Katselin kateellisena sivusta. Viisi vuotta nuorempana en tohtinut moista edes kysyä vanhemmiltani.
Näin ensimmäisen kerran AC/DC:n 1996. Olin juuri päässyt siviiliin Vaasan Rannikkopatteristosta. AC/DC edusti Vapautta.
Malcolm Young oli showbisneksen kummajainen, kuten on koko AC/DC. Malcolm ei viihtynyt parrasvaloissa, vaan oli onnellinen soittaessaan rumpalinsa vieressä jäljittelemättömän yksinkertaista rytmiä. Lyhytsanaisena hän jätti analyysit tyhjää toimittaville pop-tyrkyille. Teot puhuivat aina puolestaan.
Skottilaissyntyisen Malcolmin käytökseen ujo suomalainenkin saattoi samastua.
Malcolm johti AC/DC:tä vankan visionsa varassa. Se oli Chuck Berryn kaltaisten 1950-luvun rock and roll -ikonien energian päivittäminen nykyaikaan. Nykyajasta tuli ikuista. Malcolmin ja veljensä Anguksen laulut uhmaavat aikaa. Resepti toimii kuin suola ja pippuri kunnon täyslihapihvin kyljessä.
Tiedän sen jo nyt, että Malcolm Youngin iätöntä musiikkia tulen itse kuuntelemaan vielä kiikkustuolissa vanhana miehenä.
Pohjalaisen päätoimittajista ainakin Markku Mantila liittyy varmasti seuraan.
TONI VILJANMAA