Pohjanmaalla viisaus on aina vanhoissa naisissa ja miehissä asuu jonkinlainen hulluus. Näin tuumi Hakalan isu A. Tuurin romaanissa Pohjanmaa. Tämä tuskin on selitys hulluudelle, jota Markku Mantila pohtii Maan tila -kolumnissaan 23.9. Miksi pohjalaiset heimot (vaasalaiset ja seinäjokiset) suhtautuvat nihkeästi toistensa touhuihin? Se on silkkaa hulluutta, sillä yhtenäisemmät kaksi maakuntaa antaisivat aivan uutta voimaa edunvalvontaan.
Mantila ei pohdi yksin. Ilmoittaudun kanssapohtijaksi ja tässä ”ääneen ajattelijaksi”. Valmista tuskin tulee. Ehkäpä joku hyvä siemen kuitenkin onnekkaasti itää.
Oma nuoruuden identiteettini on Vaasassa. Pilkkasimme 80-luvun lopussa Seinäjokea. Toimiva iskurepliikki siellä oli kuulemma, lährekkö Vaasaan ajelemaan hissillä.
Vaasa oli omillaan elävä oikea kaupunki. Seinäjoki taas tuilla kasvava tuppukylä, johon valtio samalla panosti, kun Vaasassa karsittiin mm. varuskunta lopettaen. Näimme Vaasan teknologiaosaajana, jonka vientiyritykset tahkovat valtiolle verotuloja, joilla tekohengitetään Seinäjoen kasvua. Epäreilua. Kesällä kohtaaminen vaasalaisten ystävieni kanssa näytti, että asenne Vaasassa Seinäjokea kohtaa ei ole juurikaan muuttunut.
Viimeisen viiden vuoden aikana oma elämänpiirini on siirtynyt enenevässä määrin Lapualle lähes 30 etelässä vietetyn vuoden jälkeen. Vaasa–Seinäjoki-vastakkainasettelu on avautunut eri näkökulmasta ja lopulta eräs ex-maakuntahallinnon virkamies avarsi tietoisuuttani aivan uudella tavalla. Seinäjoellahan ollaan kateellisia Vaasalle aivan samasta asiasta kuin Vaasassa Seinäjoelle. Veroeurot näyttävät virtaavan ylettömästi rannikolle.
Vaasan seutua kuulemma tuetaan veroeuroilla enemmän kuin Etelä-Pohjanmaata. Näkemys pohjaa siihen, että ruotsinkieliselle väestölle tuotetaan palveluja, joita vastaavan suuruisella suomenkielisellä väestöpohjalle ei tuotettaisi. Epäreilua.
Onko tuo totta, sitä en tiedä. Hyvä tuokin näkemys on kuitenkin näkyväksi tehdä.
Selkeyden vuoksi mainittakoon, että itse olen nykyään suuri ruotsinkielen ystävä, mitä en nuoruudessani ollut.
Olisiko seutujen keskinäisen kyräilyn takana siis itse pyhitetty kateus valtion huomiosta maakunnille? Väittävät, että pohjalainen kateus on hyvää ja rakentavaa. Ei ole, ainakaan tässä tapauksessa.
Mikä ratkaisuksi? Parhaiten yhdistänee yhteinen vihollinen. Pysyköön sellainen silti kaukana! Lieneekö seuraavaksi paras yhdistäjä yhteinen innostava tavoite?
Olisiko Merenkurkun kiinteä liikenneyhteys maakuntia hyödyttävä ja yhdistävä hanke vai koetaanko se liian Vaasa-keskeiseksi? Entä varuskunnan palauttaminen seudulle, Kauhavalle tai Vaasaan? Kansalaisen tunteissa pohjalaismaakunnissa on maanpuolustuksellinen tyhjiö, joka saattaa luoda turvattomuutta. Valtiovalta on molemmat maakunnat tältä osin hylännyt.
Näillä tunteilla on kuitenkin merkitystä. Niillä rakennetaan ja kaadetaan kansakuntia. Ehkä myös yhdistetään maakuntia.
Itse kannatan molempia hankkeita.
Jari Vesanen
Lapua/Sipoo