Aurinko paistaa, ja pakkaslumi narskuu. Pilk Kings ry:n puheenjohtaja Hannu Ala-Honkola ja hänen ”oikea kätensä”, seuran sihteeri ja rahastonhoitaja, Pekka Korpitie tietävät, että Sundomin sillanpielessä oleva koiranuittopaikka on suosittu pilkkimiskohde.
– Tämä on niin lähellä kaupunkia, ja täällä on kuhaa hyvin, Korpitie kertoo.
Ala-Honkola tervehtii vastaan tulevia pilkkijöitä. Kuulemma usein pilkillä käyvät tunnistavat toisensa jo pelkästä kävelytyylistä.
– Täällä on niin paljon reikiä, että kaira on ihan turha, Ala-Honkola vitsailee.
Korpitie avaa puhelimestaan karttasovelluksen, johon hän on merkinnyt aiemmat pilkkireiät muistiin. Valitsemme pilkkipaikan lähes viikoittain pilkillä käyvän Korpitien tietojen perusteella.
Luonne vaikuttaa
valintoihin
Ala-Honkolan mukaan kuulopuheet ja kalamiehen luonne vaikuttavat pilkkipaikkaan.
– Kalamies on kateellinen. Jos joku kuulee hyvästä kalapaikasta, niin kaikki ryntäävät sinne. Kuten sienestäjät, eivät kaikki kalamiehetkään kerro apajistaan, Ala-Honkola kertoo.
Kateellisuus näkyy muutenkin.
– Kun joku rupeaa saamaan kalaa, niin kyllä muut siirtyvät sinne lähelle.
Kalamiehen luonne tulee esiin myös varustelussa.
– Jos joku on ostanut hienon ”karkin” kaupasta ja saa sillä kalaa, sana kiirii, ja kaikki muutkin menevät ostamaan sen.
Omien sanojensa mukaan Ala-Honkola ei kuitenkaan anna huhupuheiden vaikuttaa omien pilkkipaikkojensa valintaan. Moni kalamies suhtautuu myös tiedon jakamiseen rennosti, hän kertoo.
"Ei tässä ole
mitään järkeä"
Ala-Honkolan mukaan kalastusseuroihin kuuluva, vaasalainen porukka on vastuullista. He eivät roskaa.
– Kalaa ei jätetä jäälle, tai sitä ei oteta kymmeniä kiloja.
Yksi hullunkurinen pilkkireissu Ala-Honkolalla liittyy kuitenkin kalojen määrään.
– Raippaluodossa sain yhdestä reiästä 35 kiloa ahvenia. Maissa rupesin miettimään, että ei tässä ole mitään järkeä. Jaoin niitä koko kylälle ja naapureille.
Korpitien mukaan matalassa vedessä esimerkiksi ahvenparvi voi kaikota, mikäli kaloja päästää takaisin veteen.
Pilkillä kalat voikin kerätä vesiastiaan ja pienimmät niistä päästää takaisin avantoon, kun pilkkireikää vaihtaa, hän kertoo.
Vihamiehiä vai
parhaita kavereita?
Kalamiesten huumoria Ala-Honkola kuvailee roisiksi.
– Kun sivullinen kuuntelee kalamiesten juttelua, voi hän luulla heitä vihamiehiksi, vaikka tosiasiassa he ovat parhaita kavereita.
Pilkkiporukkaan kuuluu hänen mukaansa erilaisia ammatinharjoittajia laidasta laitaan.
– Kaikki ovat kavereita keskenään. Simo Salmisen sanoin "tittelit pois", Ala-Honkola naurahtaa.
Hänen mukaansa tuntemattomille ruvetaan helposti juttelemaan kalastuksesta, jos samaan rantaan osutaan yhtä aikaa.
– Jäällä ei mielestäni puhuta politiikasta eikä uskonasioita. Voidaan jakaa ajatuksia siitä, mitä lehdessä on lukenut, mutta kyllä se pääosassa on ihan muuta höpinää, Ala-Honkola kertoo.
Yhteensä Pilk Kingsillä on Ala-Honkolan mukaan reilut 220 jäsentä, joista 13 on naisia.
– Voi olla iso kynnys tulla miesporukkaan, vaikka me ottaisimme heidät vastaan mielihyvin.
Käsialalla
on merkitystä
Pelkistä pilkkivälineistä ja kiskomistavasta Ala-Honkola päättelee, että viereisen pilkkijän koukun päässä on hauki. Arvaus osuu kohdilleen, kun kala pärskähtää ylös avannosta.
Välineiden lisäksi on erilaisia pilkkityylejä.
– Samassa paikassa ja samoilla välineillä toinen voi saada kalaa ja toinen ei, jos pilkkiä heiluttelee eri tavalla. Me puhumme silloin hyvästä käsialasta, Ala-Honkola kertoo.
Korpitie seuraa merenpohjasta liikkeitä kaikuluotaimen avulla, mutta se ei vielä takaa kalan saantia.
– Minulla ei ole kaikuluotainta, minulla on se täällä, Ala-Honkola sanoo ja koputtaa päätään.
Kun jääkaapissa rasiassa horrostaneet toukat ovat heränneet hänen lämpöisessä taskussaan, on aika vaihtaa pilkkitaktiikkaa.
– Nyt laitan syöttipilkin ja tempaisen sen kuhan. Laitan oikein ison läjän näitä, hän tuumaa ja kiinnittää värjättyjä kärpäsentoukkia koukkuun.
Miksi istua
tuntitolkulla?
Mikä sitten saa kaksikon istumaan pilkillä tuntitolkulla?
– Se on hyvää vastapainoa kynänpurijan työlle, konttorissa työskentelevä Korpitie vitsailee.
Ala-Honkolan mukaan ulkoilu ja liikunta pitävät mielen virkeänä.
– Joskus on monen kilometrin reissuja, ja paluumatkalla on mukana repullinen kalaa, Korpitie kertoo.
Hän muistelee lukeneensa myös tutkimuksen, jonka mukaan kalastaminen vaikuttaa samaan osaan aivoja kuin uhkapelaaminen.
– Aina haluaa isompaa ja isompaa kalaa, hän kertoo.
– Ja siinä vaiheessa, kun miettii, pitäisikö lähteä kotiin, kala rupeaa yleensä syömään, Ala-Honkola jatkaa.
Jäällä maistuu
makkara
Ala-Honkolan pisin pilkkireissu on kestänyt aamuviidestä kello yhteentoista illalla.
– Istuttiin nuotiolla, paistateltiin päivää ja taisin ottaa pienet nokosetkin, hän muistelee.
Pitkillä reissuilla paras eväs onkin Ala-Honkolan mukaan grillimakkara. Lyhyillä, reilun neljän tunnin reissuilla ainakin Korpitielle riittää kahvi.
Sen sijaan alkoholia tai taskumatteja näkee jäällä Ala-Honkolan mukaan harvemmin.
– Kevättalvella, kun jäällä on oikeasti lämmin, saattaa jollain olla pari olutta mukana, Korpitie kertoo.
Tarkkana
hupun kanssa
Miehet nauravat, kun kysyn, miten vessassa käynti onnistuu pitkillä matkoilla.
Ala-Honkolan mukaan pikkuhätää varten täytyy vain kääntyä poispäin tuulesta.
– Kyllä isompikin onnistuu, mutta sitten pitää olla tarkkana, ettei se mene huppuun, kun haalarit on laskenut kinttuihin. Niinkin on kuulemma jollekin käynyt, hän nauraa.
Ehkä tästä syystä ovat myös karvavuorelliset pilkkihaalarit jääneet hiljalleen historiaan. Nykyään suositaan Goretex-vaatteita, jotka pitävät hyvin vettä ja tuulta.
– Huppu päähän, ja selkä vasten tuulta, Ala-Honkola neuvoo.
"Costa Del Vistanin"
rusketusraidat
Kuukauden päästä pilkille pitää Korpitien mukaan laittaa jo kovasti aurinkorasvaa.
– Kasvot ovat palaneet monta kertaa, erityisesti huulet. Kerran tuttu rouva pankissa kysyi, olinko käynyt ulkomailla. Vastasin, että olin käynyt "Costa Del Vistanissa", eli Vistanin uimarannalla, Ala-Honkola naurahtaa.
Ensimmäisenä jäällä palelevat sormet tai varpaat. Korpitiellä on kädessään kynsikkäät ja isot tumput, jotka on helppo heittää pois, kun kala nappaa.
Ala-Honkolan tumpuista löytyy myös kertakäyttöiset kädenlämmitinpussit.
Mitä kalalle
tehdään?
Tunnin pilkkimisen jälkeen Ala-Honkola kiskaisee avannosta kuhansa.
Meidän onneksemme kuha on yli 42 senttiä pitkä, eikä sitä tarvitse päästää takaisin veteen.
Koukku on lujaa kiinni kuhan suussa. Sen irrottamiseen tarvitaan pieniä pihtejä.
Kala tainnutetaan napakalla iskulla päähän. Kiduksien etuosassa oleva kidusvaltimo katkaistaan puukolla. Veri valuu kalasta ulos.
– Näin liha on puhdasta, ja kala on paremman makuista, Ala-Honkola kertoo.
Nauruilta ei säästytä, kun hän sotkeutuu kuhan lumoissa pilkkiinsä. Korpitie rientää avuksi irrottamaan siimaa kumisaappaiden irtonastoista.
Rahaa palaa
Korpitie tiedustelee heti, millä pilkillä kala tuli ja mistä pilkki on ostettu.
Kun harrastuksesta innostuu, rahaa menee kaksikon mukaan erilaisten ”herkkujen” ostoon.
– Tähän rasiaan on mennyt noin 150–160 euroa. Sitten minulla on vielä tuo toinen rasia, johon on mennyt ehkä saman verran, Korpitie kertoo ja esittelee pilkkikokoelmaansa.
”Onko sinulla niitä Kassuja”, Ala-Honkola kysyy ja tarkoittaa vaasalaisen Karl-Erik Klubbin tekemiä vieheitä. ”Entäs pommeja”, hän jatkaa ja viittaa Pilkkipajan valmistamiin Pommi Tasapainopilkkeihin.
Pekka vastaa myöntävästi.
– Kaikki sanoo, että ne ovat aivan mahtavia. Minulla ei niitä ole, joten niitä pitää hankkia, Ala-Honkola tuumii.
Kun parin tunnin jälkeen olen valmis lähtemään kotiin, oppaani jäävät vielä pilkkimään kaikessa rauhassa. Varpaani ovat kylmät, mutta mieleni on lämmin.
Korjattu 5.3.3036 klo 13.40: Pilkkipajan yrityksen nimi.
