Lapsuuteni kotikaupungissa Hämeenlinnassa on lakkautusuhan alla monta kaunista ja hyvin toimivaa kyläkoulua. Monessa muussakin kunnassa ovat pienet kyläkoulut vaarassa kadota.
Voimakkaana nousevat mieleeni omat kokemukseni, tosin jo vuosikymmenten takaa. Taistelin vuosikausia oman pienen syrjäkylän kouluni puolesta Etelä–Pohjanmaalla.
Silloin sain pelastettua kouluni esiopetuksen avulla. Tuolloin 1990–luvun alussa esiopetus oli vielä harvinaista koululuokkien yhteydessä. Esiopetuksen oppilaat luettiin koulun oppilasmäärään.
Toisen kerran sain vielä jatkoaikaa koululleni kehittämällä pienten lasten koulun koulustamme. Aloitimme naapurikoulun kanssa yhteistyön siten, että koulussani olivat kahden kylän 0-, 1- ja 2-luokkalaiset ja naapurikoulussa kahden kylän 3-6-luokkalaiset.
Kylätaksi vei aamulla kylämme yläluokkalaiset naapurikouluun ja palatessaan toi naapurikylän pienet meille. Minulla oli hyvä koulunkäyntiavustaja, koska koulussamme oli myös muutama erityislapsi.
Näin kaupunki säästi yhden opettajan viran eli koulumme yläluokan opettajan, mutta molemmat koulut saivat kuitenkin valtiolta avustusta normaalisti.
Minulle kirkastui jossakin vaiheessa selkeästi, että pienten koulujen ei kannata kynsin ja hampain taistella koulunsa puolesta toisia kouluja vastaan, vaan ryhtymällä yhteistyöhön yli kylärajojen ja jopa kuntarajojen, meillä olisi ollut mahdollisuus pelastaa joitakin kouluja. Mutta aika ei ollut vielä kypsä tällaiseen toiminta-ajatukseen.
Verkostoituminen ja erikoistuminen olivat tärkeitä avainsanoja silloin ja mielestäni vielä nytkin. Mutta minun viestini ei mennyt siihen aikaan vielä perille. Melkein kaikki pienet kyläkoulut ovat nyttemmin hävinneet siitä kaupungista.
Silloin aikoinaan yritin myös sanoa, että voisivatko kyläläiset antaa ilmaiseksi tai myydä halvalla omakotitalotontteja uusille lapsiperheille, mutta tämä idea ei onnistunut.
Mielestäni suurista keskustan kouluista olisi järkevää kuljettaa erityistä tukea tarvitsevia lapsia pieniin kouluihin eikä päinvastoin, sillä pienessä koulussa on todella mahdollista saada yksilöllistä opetusta.
Naapurikoulun kanssa voi järjestää yhdessä juhlia, kilpailuja, retkiä jne. Muistan, kuinka kovasti yritin omaa kouluani pitää esillä: perinteiset joulujuhlat, kevätjuhlat, kyläjuhlat jne. Asuin kyläkoululla suurperheeni kanssa ja otin aktiivisesti osaa myös kylätoimintaan.
Järjestimme muun muassa keskustaan ison näyttelyn oman kylämme kädentaidoista. Koulumme oppilaiden omia tuotoksia oli myös esillä. Meidän jälkeen kaikki kuntamme kylät ja kyläkoulut tekivät samoin.
Pienten kyläkoulujen opettajat ja kylien asukkaat voisivat mielestäni järjestää tapaamisen keskenään ja pohtia, mitä kaikkea voisitte keksiä yhdessä, estääksenne koulujenne kuoleman. Kullanarvoisten kyläkoulujen säilyttäminen on hyvän asian puolesta taistelemista.
Marja Vilkama
luokanopettaja, eläkkeellä
Lahti