Peter Hästbacka muistaa lapsuusvuosiltaan talon, jota lähiseudun lapset kavahtivat. Kartano seisoi Raippaluodon sillalle johtavan maantien varrella. Siitä liikkui kummitusjuttuja. Moni vannoi nähneensä vaalean rouvan katselemassa ulos toisen kerroksen ikkunasta.

Rapistunut kartano herätti pelonsekaista kunnioitusta jo kaukaa. Sen maalikerrokset hilseilivät ja piha oli villiintynyt. Kylän lapset eivät uskaltaneet käydä puutarhassa edes omenavarkaissa.