Kolumni

Pienen kielen suuri mer­ki­tys

-
KOLUMNI

Jonkin aikaa sitten PS-nuoriso, eli Perussuomalaisten valtakunnallinen nuorisojärjestö, teki julkaisun Instagramiin siitä, kuinka Suomi on muutettava yksikieliseksi maaksi, ja kuinka pakkoruotsista olisi hankkiuduttava eroon.

Tämän jälkeen he tekivät toisen julkaisun, jossa he “kumoavat” perustelut ruotsin kielen opiskelulle. He kirjoittivat siitä, kuinka se vie aikaa pois muilta mahdollisilta kieliltä, ja kuinka ruotsin kieli on jäänne “ruotsinkielisen eliitin” hallinnolta.

Toki ruotsin tunnit vievät aikaa pois muilta kieliltä, mutta niin vievät englannin ja äidinkielen tunnitkin. En väitä, etteikö englannin kielellä olisi enemmän puhujia maailman laajuisesti kuin ruotsin kielellä.

Jos me päättäisimme, mitä kieltä me puhumme pelkkien puhujien määrällä, niin pitäisi varmasti ottaa aikaa pois matematiikan ja biologian tunneiltakin, jotta voisimme kaikki opiskella mandariinikiina tai hindiä. Siitä sama pakkoruotsia arvosteleva porukka tuskin ilahtuisi.

On turhaa alkaa sijoittaa kielten tärkeyttä. Se, mikä tekee kielestä tärkeän, on kaikilla tavoin subjektiivista. Myös väite siitä, että ruotsin kieli olisi kolonialistinen jäänne, ei pidä paikkaansa, sillä kyse ei ole vanhasta kirkkoslaavista tai latinasta, jota kukaan ei puhu äidinkielenään.

Kyse on kielestä, jota noin 290 000 suomalaista puhuu äidinkielenään, ja kielestä, joka on enemmistökielenä useissa kunnissa Pohjanmaalla, ja joka on Ahvenanmaan ainoa virallinen kieli.

Tämä onkin asia, mikä tuntuu usein unohtuvan ihmisiltä, jotka luulevat olevansa niin nokkelia, kun sanovat, että suomessahan puhutaan useita kieliä, joten suomi on pikemminkin monikielinen maa eikä kaksikielinen.

On totta, että erilaiset kieliryhmät ovat kasvaneet Suomessa,  mutta haluaisin haastaa kenet tahansa esittelemään minulle kunnan, jossa enemmistön kieli on joku muu kuin suomi tai ruotsi.

Ruotsinkielisellä väestöllä on ollut suuri vaikutus Suomen lähihistoriaan, kuten Runebergilla, Mannerheimilla, Gallen-Kallelalla, Topeliuksella sekä Snellmanilla. Me voimme kiittää näitä maamme historian suurmiehiä siitä, että meillä on moderni käsite suomalaisesta identiteetistä ja kulttuurista.

Mitä muuta yhteistä heillä on? He olivat kaikki ruotsinkielisiä äidinkieleltään. Jopa kansalliskonservatiivien rakastama Mannerheim oppi suomen kielen myöhemmin elämässään.

Mielestäni saa ja pitää olla ylpeä suomen kielestä ja suomalaisesta identiteetistä, mutta sitä pitäisi ilmaista kulttuurilla, eikä yrityksillä puskea muita kansanryhmiä alas.

Santiago LaitinenVaasan nuorisovaltuuston puheenjohtaja