Pe­ru­na­pus­sil­li­set täynnä myr­kyl­li­siä pe­ru­noi­ta suu­tut­ti­vat joh­ta­van yli­hoi­ta­jan

Johtavana ylihoitajana Vaasassa uransa tehnyt Rita Lahti suuttui lunastamistaan ruokaostoksista.

– Ostin kolmesta eri kaupasta suljetut perunapussit. Kahden kilon pusseissa suurin osa perunoista oli vihreitä eli ne ovat myrkyllisiä, Lahti manaa.

Perunoiden väri muuttuu vihreäksi, kun ne altistuvat valolle. Perunoihin alkaa kerääntyä lehtivihreää eli klorofylliä. Samalla syntyy myrkyllisiä ja kitkerältä maistuvia aineita, glykoalkaloideja. Perunassa myrkyllistä ainetta kutsutaan solaniiniksi. Se voi aiheuttaa vatsakipuja ja huimausta, jos vihreitä perunoita syödään paljon.

Takaisin kauppaan Lahti ei toistaiseksi aio perunoita viedä.

– Periaatteessa voisin niin tehdä, mutta kaupoissa ei ole vikaa, koska siellä ei pusseja aukaista.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira kehottaa välttämään vihreitä perunoita. Solaniinia on suhteellisen paljon myös varhaisperunoissa, minkä takia niiden syöttämistä pikkulapsille tulisi välttää.

– Minua alkoi niin suututtaa, kun näin perunat. Olen tehnyt ikäni töitä lasten parissa, ja katson mitä syön, eläkkeellä oleva Lahti sanoo.

Lahti kehottaa etenkin nuoria katsomaan tarkasti, minkälaisia perunoita he pistävät suuhunsa.

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä