Nyt jos koskaan kannattaa vääntäytyä ylös sohvalta ja suunnata askeleet kohti Tikanojan taidekotia Vaasan Hovioikeudenpuistikolla.
Siellä marraskuussa avautunut, toukokuussa sulkeutuva Eero Järnefelt -näyttely on henkeäsalpaavan upea.
Eero Järnefelt (1863–1937) oli Suomen kultakauden eturivin taiteilijoita, tunnettu myös kansainvälisesti. Näyttelyssä on esillä Järnefeltin tuotantoa laajasti ja eri tekniikoilla. Erityisesti esillä on muokuvia ja maisemia.
Maisemamaalauksia on muun muassa Kolilta ja Tuusulanjärveltä, jonka rannalle Järnefelt perusti Saimi-vaimonsa kanssa kodin.
Muotokuvia on niin pompööseistä, poseeraavista professoreista ja muista herroista kuin ihastuttavista Järnefeltin kulttuuriperheen ja lähisuvun jäsenistä.
Järnefelteillä on kiinnekohtia Vaasaan, sillä osa perheestä asui Vaasassa joitakin vuosia, ja Eero Järnefeltkin vieraili kaupungissa.
Tähän näyttelyyn kannattaa viedä myös lapset katsomaan tauluja. Aikuinen kiinnittää maalauksessa usein huomiota aivan eri asioihin kuin lapsi.
Lapsilta voi kysyä, mitä he panevat merkille esimerkiksi Suomen tunnetuimpiin taideteoksiin kuuluvassa Raatajat rahanalaiset -maalauksessa, joka tunnetaan myös nimellä Kaski. Teoksen keskiössä on raskaaseen työhön, kaskeamiseen, käsketty tyttö, jolla on tuijottava, syyttävä katse.
Miettiikö lapsikatsoja, miksi noin pieni tyttö on komennettu töihin? Tai ihmetteleekö hän tytön jaloissa olevia kenkiä, tuohivirsuja? Tai huomaako hän kaskisavun ja tulen ja miettii, eikö noita ihmisiä yskitä?
Kun virittää lapsen kanssa keskustelua taulujen äärellä, voi tehdä suuren palveluksen ihmisentaimelle. Istuttaa hänen mieleensä kiinnostuksen taiteeseen ja kulttuuriin. Se voi kantaa elämässä pitkälle.
Vaasan liittyy myös toinen taidenäyttely, joka on esillä Seinäjoen taidehallissa huhtikuun puoliväliin saakka. Valoon kahlitut on kunnianosoitus vaasalaiselle Julia Widgrénille (1842–1917).
Aviottomana piian lapsena syntynyt Widgrén oli monella tavoin uranuurtaja.
Hän perusti valokuvausateljeen Vaasaan vuonna 1866 ja teki lähes 40 vuoden työuran valokuvaajana. Se, että hän pystyi naisena elättämään itsensä ja hallitsemaan itse omaisuuttaan oli noina aikoina harvinaista ja tuoreen lakimuutoksen ansiota.
Widgrén oli suomalaisen valokuvauksen edelläkävijöitä. Hänet muistetaan parhaiten Suomen ehkä tunnetuimmasta valokuvasta, joka levisi siirtolaisten mukana Amerikkaan ja Australiaan saakka. Kuvassa penkillä istuvat raskaissa kahleissa puukkojunkkarit Antti Rannanjärvi ja Antti Isotalo.
Valokuvat olivat tuolloin, vuonna 1869, harvinaisia. Vielä harvinaisempaa oli, että rikollisia ja vankeja valokuvattiin. Ja ehdottoman harvinaista oli, että kuuluisat, pahamaineiset puukkojunkkarit tuotiin nimenomaan naisihmisen kuvattavaksi.
Widgrén oli myös Vaasan merkittäviä yrittäjiä ja kova liikenainen, jolla oli hyvä bisnesvainu. Ateljee ja koti olivat vuodesta 1877 lähtien Kauppapuistikko 26:ssa. Hän pystyi työllään elämään vauraasti. Hän kuoli rikkaana ja testamenttasi suurimman osan omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen.
Widgrén on nyttemmin nostettu Suomen kansallisbiografiaan, jossa ei ole kovin monia naisia, pohjalaisia varsinkaan.
Näyttelyssä kerrotaan Widgrénin elämästä ja töistä, mutta se laajenee myös tarinaksi naisen aseman kehittymisestä Suomessa aina 2020-luvulle saakka.
Valoon kahlitut -näyttely on ehdottomasti näkemisen arvoinen, vaikka Seinäjoella onkin.
Toivottavasti Widgrén-näyttely saadaan pikaisesti myös Vaasaan. Julia on sen ansainnut.