Ennen juhannusta meille Vaasan kissatalolle tuli Tuovilasta päin puhelinsoitto.
Jonkun soramontulle vievän pyörätien varressa makasi kissa. Kissa oli maannut siinä jo pari päivää.
Kissa läähätti, oli laiha, eikä jaksanut nousta edes seisomaan. Kesy kissa oli helppo nostaa syliin ja tuoda kissatalolle.
Tuutikki-kissa laitettiin aluksi erilleen muista kissoista. Emmehän tienneet siitä mitään. Sillä saattoi olla sisä- tai ulkoloisia, jokin sairaus tai mitä vaan.
Ja ennen kaikkea, kissa saisi levätä rauhassa. Tämä on yleinen käytäntö löytöeläintaloissa, kunnes eläinlääkäriin päästään.
Jymy-yllätys
Tuutikki oli kuin kissan luuranko anatomian oppikirjasta, niin laiha se oli.
Jokaisen kylkiluunkin pystyi laskemaan ihan vaan katsomalla.
Laitoimme sille varovasti ruokaa ja vettä, ettei se ahmisi itseään kuoliaaksi.
Sitten seurasi jymy-yllätys. Meiltä meinasi silmät pudota päästä, kun seuraavana aamuna eristyskopin lattialla piipitti kolme elävää poikasta. Tuutikki oli synnyttänyt yöllä.
Jopa meille, kymmeniä vuosia kissatalossa mukana olleille tämä synnytys tuli yllätyksenä.
Emme olisi ikinä uskoneet, että tuo aliravittu riepu olisi raskaana. Se ei näkynyt mitenkään.
Tuutikki olisi voinut hylätä pentunsa selvitäkseen itse hengissä. Mutta eipä hylännyt.
Sen äidinvaistot heräsivät, ja se alkoi pitää huolta pennuistaan.
Saimme sijoitettua koko poppoon karanteenikopista kotihoitoon.
Tuutikki on siellä lihonut, syö kuin hevonen, ja pennut ovat pirtsakoita riiviöitä.
Pennut eivät vielä syö kiinteää ruokaa. Mamma imettää ja siirtelee pentuja huoneistossa paikasta toiseen, kuten kissaemoilla on tapana harhauttaakseen vihollista ja ollakseen varma, että pennut ovat turvassa.
Hyvä äitipuoli
Lähes päivittäin jostakin navetan nurkasta löytyy pentue tai yksittäinen, muista eksynyt kattiraukka.
Onneksi imettävät emot ottavat näitä yksinäisiä pentuja hyvin hoiviinsa, oman laumansa jatkeeksi.
Tämän jutun kuvassa oleva Chili, toinen oikealta ja puolta muita pienempi, ei kuulu muiden kanssa samaan pesueeseen. Mutta niin vain muun pentueen emo Amalia kaappasi sen äidilliseen syleilyynsä ja piti sitä heti omanaan.
Chili on sellainen kanalaan syntynyt ulkokissan pentu, joka jo nuorena erotettiin muusta pentueesta. Saatiinpa siitäkin pentueesta edes yksi pelastettua, muiden kohtalosta emme tiedä.
Ei tarvetta varastaa
Vaasan kissatalolla meillä ei ole minkäänlaisia virkamiehen oikeuksia viedä kenenkään kissoja vastoin omistajan tahtoa, vaikka kuinka huonosti niitä kohdeltaisiin.
Eläinsuojeluilmoituskin vain harvassa tapauksessa johtaa toivottuun lopputulokseen.
Kun eläintä kohdellaan kaltoin, Suomen eläinlainsuojelusäädäntö on aika lailla voimaton. Laki sitoo pitkälti valvontaeläinlääkäreiden kädet.
Meillä ei myöskään ole tarvetta varastaa kenenkään kissoja, vaikka näin usein kuulee väitettävän.
Emme me hiivi öiseen aikaan haavien ja loukkujen kanssa kenenkään takapihoilla vaanimassa ja kyttäilemässä, liikkuuko siellä kissoja.
Jos me tämän nyt käsillä olevan pentubuumin (parhaillaan jo lähes 50 pentua) ja muun löytökissatulvan lisäksi vielä ryhtyisimme kissoja varastamaan, niin ahdasta tulisi.
Syksyn mittaan nämä kesän pennut saavuttavat 14 viikon iän eli ovat valmiita luovutettaviksi uusiin koteihin.
Silloin niiden on aika lähteä ”suureen maailmaan”. Osaa pentuja voi kysellä ja varata jo nyt, osa on vielä liian pieniä varattaviksi.
Kirsti Koivula
