Hannes-myrsky kaatoi Nurmon hautausmaalla useita puita.
Kuva: Liisa Mäki
Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksella oli pelastusjohtaja Harri Setälän mukaan poikkeuksellinen viikonloppu. Pelastus- ja vahingontorjuntatehtäviä kertyi yli 800 kappaletta.
– Kahden päivän aikana meille tuli yhteensä 863 tehtävää, siinä on mukana muutkin kuin Hannes-myrskyn aiheuttamat tehtävät.
Ensimmäiset myrskytehtävät tulivat 27. joulukuuta Karijoen ja Isojoen suunnasta kello kahden aikaan iltapäivällä.