Maria istuu elinkautista Vaasan vankilan uudella naistenosastolla. Hän on ollut vankilassa kolme vuotta tehtyään muun muassa henkirikoksen.
– Kun jouduin vankilaan, totta kai se oli pelottavaa ja epäuskoista. Oli epätietoisuus kaikesta, mitä tapahtuu. Meni oma aikansa, ennen kuin sain rutiinin vankila-arkeen, Maria kertoo.
– Päädyin Vaasan vankilaan, kun hain siirtoa Hämeenlinnan vankilasta. Toivoin siirtoa, koska olin aiemminkin ollut täällä ja tykkäsin siitä todella paljon.
Jännittyneeltä vaikuttava nuori nainen kertoi tarinaansa Vaasan vankilan ulkorakennuksessa torstaina. Hän esiintyy jutussa ainoastaan etunimellään aiheen arkaluontoisuuden takia.
Vaasan vankilassa on huhtikuusta alkaen ollut kymmenen naisvangin paikkaa. Ennen vankilassa oli naisille ainoastaan kuusihenkinen tutkintavankien osasto.
Nyt entisen avolaitoksen tiloissa on nelipaikkainen vankeusvankien eli pitkäaikaisvankien osasto, nelipaikkainen tutkintavankien osasto sekä kaksi paikkaa pakkolain mukaan eristyksissä pidettäville.
Maria kertoo olevansa äiti ja kertoo, että tapaa lapsiaan noin joka toinen kuukausi. Hän kertoo lasten suhtautuneen äitinsä vankilassa oloon hyvin.
– Panikoin alussa paljon sitä, miten lapset suhtautuvat siihen, etten ole enää arjessa niin paljon mukana. On haastavaa ja ikävää, kun ei näe lapsia niin usein. Vankilassakin voi olla äiti, mutta vähän eri tavalla.
Vankilan puolelta lapsiin liittyvät asiat kuten tapaamisajat ovat sujuneet hyvin.
Naisvankien taustoja kuvaillaan usein karuiksi. Maria ei ole tästä täysin samaa mieltä.
– Osittain näin on, mutta se ei ole läheskään niin yleistä ja ilmeistä kuin mitä vankien taustoista annetaan ymmärtää. Iso osa vangeista koostuu lapsiperhearjen pyörittäjistä ja työssäkäyvistä perheenäideistä.
– Joillain aiempi rikoshistoria saattaa koostua yhdestä parkkisakosta. Jotkut ovat ajautuneet syystä tai toisesta rikokseen tai olleet paikalla rikoksen tapahtuessa.
Maria kertoo olleensa aiemmin Pyhäselän, Kuopion ja Hämeenlinnan vankiloissa. Hän on ollut Vaasan vankilassa ennenkin, mutta toisella puolella. Siviilielämässä hän asuu muualla Suomessa.
– Vaasan vankilan tärkein piirre on ehkä se, että henkilökunta ei ole niin auktorisoitunutta. Kohtelu on suurimmalta osin kuin ihmiseltä ihmiselle, ei vartijalta vangille.
Tästä uudistuksessa on kyse
Vaasan vankilan apulaisjohtaja Teea Korkeamäen mukaan uudistus on osa Risen eli Rikosseuraamuslaitoksen strategiaa.
Tarkoituksena oli tehdä naisvangeille lisää paikkoja alueellisesti. Näin naiset pääsisivät lähempänä olevaan vankilaan: aiemmin naisvankeja oli lähinnä Hämeenlinnassa.
Uudet tilat remontoitiin naisvangeille sopiviksi. Korkeamäen mukaan tavoitteena oli luoda sellaiset rakenteet, olosuhteet ja toiminnot, että nämä kokisivat olonsa turvalliseksi.
– Naisten tutkintavankiosastolla pyritään vahvistamaan vankien itsetuntoa. He tulevat monesti karummista oloista, ja tarvitsevat enemmän turvallisuuden tunnetta. Se on miesvankiin verrattuna suurin ero.
Näin naisvankien tilat eroavat
Naiset olivat pitkään miesten seassa omassa osastossaan: tilat olivat samanlaisia kuin miehillä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on alettu puhumaan naisten erityistarpeista.
– Kyllä naisten vankilassa pitäisi näkyä, että siellä on naisia, toteaa Hämeenlinnan rikosseuraamuskeskuksen johtaja Kaisa Tammi.
Hänen mukaansa naisvangeilla rikos ei usein ole enää isoin ongelma, vaan pitkäaikainen väkivalta, joka on sävyttänyt elämää.
– He ovat hyvin traumatisoituneita ja kärsivät laajoista, vakavista mielenterveysongelmista. Tämän takia he reagoivat voimakkaasti, jos kokevat olonsa turvattomaksi, Tammi kertoo.
Naisvankien olosuhteiden ja kohtelun pitää olla turvallisuuden tunnetta lisäävää, minkä takia osastojen täytyy olla siistejä ja selkeitä. Myös asioiden ennakoitavuus on tärkeää.
Noin kaksi kolmasosaa naisvangeista on äitejä. Heidän kohdallaan korostuu tapaamisasia, sillä naisilla on miehiä enemmän alaikäisiä lapsia.
– Täytyy olla kyky kohdata lapset vierailijoina. Teemme lastensuojelun kanssa tiivistä yhteistyötä. Myös äidit tarvitsevat tukea.
Naisten ja miesten erilaiset tarpeet vankilassa herkkä aihe
Tammen mukaan Suomessa on totuttu siihen, ettei sukupuolella ole väliä missään.
– Kun mennään erityisryhmiin, etenkin kun on kyse yhteiskunnan marginaalista kuten rikollisista ja päihdeongelmaisista, sillä sukupuolella onkin yhtäkkiä aika paljon väliä.
Naiset tekevät miehiin verrattuna paljon vähemmän rikoksia, ja joutuvat sitäkin harvemmin vankilaan. Tämän huomaa tilastoista: Suomessa vangeista vain alle kahdeksan prosenttia on naisia.
– Kun heitä on niin vähän, kaikkien tutkimusten valossa näyttää, että he ovat hyvin, hyvin valikoitunut joukko naisia. Jopa valikoituneempi kuin 3 000 miesvangin joukko, Tammi toteaa.
Naisvangit ovat usein kokeneet elämässään paljon väkivaltaa rikostyypistä riippumatta. Jopa kolmasosaa heistä on seksuaalisesti hyväksikäytetty lapsena.
– Raskas kierre on ollut jo kauan ennen kun rikos tapahtuu. Tämä ei tietenkään ole mikään selitys naisille tehdä rikoksia: Harva nainen niitä tekeekään, vaikka olisikin kokenut kovia, Tammi huomauttaa.
Naiset ovat useimmiten tuomittuja väkivaltarikoksista. Niiden jälkeen eniten tehdään omaisuus- ja huumeainerikoksia.
Maria kertoo vankilassaolon olevan pääpiirteittäin samojen asioiden toistamista päivästä toiseen. Normaaliin arkipäivään kuuluvat villasukkien kudonta, syöminen, ulkoilu, työtoiminta ja telkkarin katselu sekä puhelut lasten kanssa.
Kohokohtia ovat tapaamiset, kirjeet, skype-puhelut, ruokalistojen sisältö ja viikoittainen kanttiini.
Vankilassa myös hoidetaan kukkia ja leivotaan. Maria pitää neulomisesta, mitä hän tekeekin joka päivä.
Hän kertoo tulevansa toimeen kaikkien kanssa, mutta ei tarkoituksellisesti etsi kavereita.
– Tuomio on niin pitkä. Yleensä muut vangit ovat niitä, jotka vain käyvät ja lähtevät.
