Olen ollut nyt vajaan puoli vuotta paluumuuttajana Etelä-Pohjanmaalla. Kirjoitan muutamia huomioita rakkaasta kotiseudustani ja sen kielestä. Ei pohjalaisuus ole itsestäni koskaan lähtenyt, mutta yli neljänkymmenen vuoden asuminen Helsingissä ja Turussa on luonut sen verran etäisyyttä, että katselen lakeutta samanaikaisesti sisältä ja ulkoa käsin.
Jotain erityisen riemastuttavaa tunnen silloin, kun nuoret puhuvat leviää murretta. Se on samalla kertaa hämmästyttävää ja tuttua, kadotetun sielua ravitsevaa. Murteen merkitys kotoisuuden tunteen saavuttamiselle on suuri.
Varsinkin Turussa asumisen jälkeen eteläpohjalaisen murteen kuulee nyt eri tavalla selkeästi. Tämä johtuu siitä, että myös Turussa on vahva oma murre. Mutta siinä puheessa on täysin erilainen intonaatio.
”Vaiks mää sanoossi toriil, et paa simmone pual killoo, nii hän pan koht kokoo kilo eik ottaan mittä pois. Mää meinassi sannoo, et kui sää tommottis?” En takaa, että esimerkki on oikein, Turun murretta on nimittäin vaikea oppia. Joka tapauksessa paino on toisella tavulla, kun se eteläpohjalaisessa murteessa on painokkaasti joka tavulla. ”Mä sanoon notta puali kilua, ekkösä kuullu?”
Tehdessäni Turussa terapiatyötä murteen merkitys ei ollut niin suuri, koska olemalla hiljaa ja sanomalla silloin tällöin ”ahaa” pääsee siinä melko pitkälle ja vaikuttaa jopa viisaalta. Mutta kun ajoin sivutoimisesti myös taksia, silloin murteen erilaisuus tuli selvästi esiin. Small talk ei suju vieraalla murteella.
Ei kannata yrittää tuumailla ja toimitella niitä näitä. Eikä ainakaan jahkua. Konkreettisesti koin tämän, kun useamman kerran asiakas kysyi minulta: ”Mistä maasta olette alun perin kotoisin?”
Yleisin arvaus oli, että olen jostain entisen Jugoslavian alueelta. Koska minulla oli vieras aksentti ja vähän kyömy nenä. (Yhdelle vanhalle rouvalle kerroin olevani pohjanmaalta, jolloin kysymys kuului: ”Oletteko pelimanneja?”)
Joskus aikoinaan kävin työyhteisökouluttajana Alahärmässä ja jo ennen kuin avasin suuni, tajusin että täällä kunnioitetaan auktoriteetteja. Kaikki olivat hiljaa rivissä. Mutta täällä jos kunnioitus loppuu, sitten se kerta kaikkiaan loppuu.
Etelässä saa aina huomiota osakseen, kun kertoo mistä tuloo.
Jukka Salomäki
perheneuvoja