Tyytymättömyys omaan kehoon tai tiettyihin kehonosiin on hyvin yleistä. Jos tyytymättömyyteen liittyy hyvin voimakkaita tunteita – kuten itseinhoa, häpeää, pettymystä tai vihaa – ja ihminen käyttää suuren osan ajastaan kehonsa tutkimiseen, ajattelemiseen, muokkaamiseen tai kurittamiseen esimerkiksi laihduttamalla, kyse voi olla kehonkuvanhäiriöstä, kertoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Katarina Meskanen.
– Kehonkuvanhäiriöön liittyy usein merkittävää toimintakyvyn tai hyvinvoinnin laskua, eli häiriö voi vaikuttaa esimerkiksi ihmissuhteisiin tai opiskelu- tai työkykyyn.
Kehonkuvanhäiriö voi kohdistua koko kehoon, jolloin se Meskasen mukaan usein liittyy syömishäiriöihin. Tyypillistä on, että ihminen näkee kehonsa suurempana kuin se todellisuudessa on ja haluaisi olla pienempi.
Häiriö voi myös kohdistua vain johonkin tiettyyn kehonosaan, kuten nenään, huuliin tai rintoihin, jolloin puhutaan dysmorfisesta kehonkuvanhäiriöstä. Tällöin ihmisellä on vahva kokemus tämän tietyn kehonosan huonoudesta, rumuudesta tai epämuodostuneisuudesta.
Meskasen mukaan tiettyyn kehonosaan kohdistuva dysmorfinen kehonkuvanhäiriö on noin 1–2 prosentilla väestöstä, mutta esteettisiin toimenpiteisiin – kuten kauneuskirurgiaan – hakeutuvista ihmisistä jopa 15–20 prosenttia kärsii siitä.
Nuorilla miehillä lihasdysmorfiaa
Yksi kehonkuvanhäiriön alamuoto on myös lihasdysmorfia, jossa ihminen kokee, että hän ei ole riittävän lihaksikas. Lihasdysmorfiasta kärsivä ihminen saattaa pyrkiä lihaksikkuuteen pakonomaisella treenaamisella tai jopa anabolisten steroidien käytöllä, kertoo syömishäiriöiden hoitoon erikoistuneen pietarsaarelaisen Fredrika-klinikan erityisasiantuntija ja psykoterapeutti Rasmus Isomaa.
– Lihasdysmorfia korostuu erityisesti nuorilla miehillä, ja vaikka siihenkin liittyy usein häiriintynyttä syömiskäyttäytymistä, sitä ei yleensä tunnisteta syömishäiriöksi.
Isomaan mukaan noin joka kymmenes nainen ja 2–3 prosenttia miehistä sairastuu elämänsä aikana syömishäiriöön ja syömishäiriöön liittyy yleensä myös kehonkuvanhäiriö.
Kriittinen katse löytää vikoja
Kehonkuvanhäiriöön liittyy usein ajatus, jonka mukaan keho on oman arvon, hyväksyttävyyden tai sosiaalisen valuutan mittari, kuvailee Katarina Meskanen.
Usein huoli omasta kehosta tai kehonosasta herää jonkinlaisesta ulkoisesta vaikuttimesta, kuten ilkeistä kommenteista. Ihminen alkaa vertailla itseään muihin, ja hiljalleen epävarmuus kasvaa tyytymättömyydestä inhoon.
– Huoli ajaa tarkkailemaan omaa kehoa kriittisin silmin, ja mitä kriittisemmin kehoaan havainnoi, sitä todennäköisemmin sieltä myös löytää vikaa tai vääristymää. Tapahtuu ikään kuin suurennuslasi-ilmiö, jossa ei lopulta näe metsää puilta.
Meskasen mukaan kehonkuvanhäiriön rinnalla monesti kulkee jonkinlainen ahdistuneisuustaipumus.
Isomaa kertoo, että syömishäiriöiden ja kehonkuvanhäiriön taustalla on usein tietynlaista perfektionismia – eli ajatus siitä, että omaa kehoa ei voi hyväksyä, ellei se ole juuri tietynlainen. Osa on kokenut jonkinlaisia traumoja tai esimerkiksi koulukiusaamista.
Kehotyytymättömyys omaksutaan herkästi myös omilta vanhemmilta, jos he ovat toistuvasti esimerkiksi laihduttaneet tai puhuneet omasta tai muiden kehoista rumasti.
Omien arvojen työstämistä
Ensimmäinen askel kohti kehonkuvanhäiriöstä paranemista on tunnistaa, että omaan kehoon tai tiettyyn kehonosaan liittyvät ajatukset tai toimenpiteet ovat muuttuneet pakonomaisiksi. Sitten edessä on näiden vääristyneiden ajatusmallien työstäminen, kertoo Katarina Meskanen.
– Havainto voisi olla esimerkiksi se, että oma nenä tai keho onkin ihan tavanomainen, eikä siinä ole mitään häpeän aihetta. Konkreettinen muutos voisi olla se, että luopuu toimenpiteistä, eli ei laihduta, kurita kehoaan treenaamalla hullun lailla tai lähde toistuviin kauneuskirurgisiin toimenpiteisiin.
Meskanen huomauttaa, että muutos vaatii valtavasti rohkeutta ja voi onnistua parhaiten joko ammattilaisen, läheisen tai vertaistuen avulla.
Rasmus Isomaan mukaan syömishäiriöiden hoidossa pitkäaikaisin haaste liittyy usein nimenomaan kehotyytymättömyyteen – eli ajatuksiin siitä, että olisi esimerkiksi tyytyväisempi tai onnellisempi erikokoisena. Oman kehosuhteen työstäminen on tietyllä tapaa myös omien arvojen työstämistä: voisiko oma arvo löytyä muista tekijöistä?
Isomaan mukaan erityisesti kognitiivinen käyttäytymisterapia on tuonut hyviä tuloksia kehonkuvanhäiriön hoidossa.
– Eihän ihmisen tarvitse olla täysin tyytyväinen omaan kehoonsa. Terapian tavoite voisi olla esimerkiksi se, että omasta kehosta tulisi neutraalimpi asia eikä sitä tarvitsisi ajatella niin paljon. Kun oppii arvioimaan itseään tasapainoisemmin – minkälainen on ihmisenä ja mitä pystyy kehollaan tekemään – ulkoinen tarkastelu voi muuttua enemmän kehon kokemiseksi.
