Pienten päiväkotien ja ryhmäperhepäiväkotien lakkauttamiset ja lasten siirtämiset suurempiin yksiköihin on trendi, joka on jatkunut jo pitkään ympäri Suomea.
Sama tilanne on myös Vaasassa. Tänä vuonna on otettu käyttöön 150-paikkainen Gustavsborgin päiväkoti kasarmialueella. Myöhemmin tänä vuonna otetaan käyttöön 128-paikkainen Palosaaren päiväkoti.
Näihin kahteen yksikköön siirtyy neljä pienempää päiväkotia ja yksi esikoulu. Isolahteenkin on lähivuosina valmistumassa uusi, kahdeksan ryhmän päiväkoti.
Vaasan kaupungin varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvitys toteaa, että uusista yksiköistä on pyritty rakentamaan suurempia, jotta toiminta olisi taloudellisempaa.
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi on kuitenkin korostanut pysyvien ja turvallisten vuorovaikutussuhteiden merkitystä varhaiskasvatuksessa, ja nähnyt tehokkuusajattelun yhdeksi riskitekijäksi.
Helsingin kaupungin selvityksessä ei löytynyt näyttöä siitä, että suuret yksiköt olisivat edullisempia tai laadukkaampia kuin pienemmät. Lisäksi henkilöstön vaihtuvuus oli ollut suurinta juuri 100–150 lapsen yksiköissä.
On sanomattakin selvää, että pienessä päiväkodissa lapset, vanhemmat ja henkilökunta oppivat tuntemaan toisensa. Arki on tuttua ja turvallista, kun ympäristö on pysyvä ja aikuisilla on aikaa kohdata, nähdä ja olla läsnä lasten kanssa.
Mutta kun yksikkökokoa kasvatetaan ja ryhmiä siirrellään tarpeen mukaan, tämä pysyvyys ja turvallisuuden tunne heikkenee.
Varhaiskasvatuksen työ vaatii jatkuvaa läsnäoloa, muistia, tarkkaavaisuutta ja kykyä kohdata kymmeniä erilaisia lapsia ja perheitä joka päivä.
Kun tähän lisätään ajoittainen sijaispula, jatkuva tuottavuus- ja tehokkuuspaine, fyysinen rasitus sekä riittämätön korvaus, ei ole ihme, että moni alalle sitoutunut ammattilainen päätyy vaihtamaan alaa.
On myös todettava, että jokainen alalta lähtijä on paitsi inhimillinen menetys, myös kallis. Uuden työntekijän perehdyttäminen ja sijaisten jatkuva metsästäminen vievät valtavasti aikaa, jonka pitäisi kuulua lapsille ja lähijohdon muihin vaativiin työtehtäviin.
En kategorisesti pidä suuria päiväkoteja pahana. Suurissa yksiköissäkin on mahdollista rajata tiloja, hajaantua pienryhmiin ja porrastaa ulkoilua, jotta toimintaan ja ympäristöön saadaan luotua rauhaa.
Monissa yksiköissä on varmasti löytynyt hyvät ja toimivat tavat toteuttaa toimintaa ja siirtää henkilöstöä sisäisesti ryhmästä toiseen tarpeen tullen.
Iloitsen kuitenkin, että Vaasan kasvatus- ja opetuslautakunnassa päätettiin elokuussa poistaa tavoite, jonka mukaan kaupunki vähitellen luopuu 1–2 ryhmän päiväkodeista.
Toivon, että me päättäjät emme katso varhaiskasvatusta pelkästään talous ja tehokkuus edellä, vaan tunnistetaan arvo inhimillisten tarpeiden kohtaamisessa, pysyvyyden tuomassa turvallisuuden tunteessa ja henkilöstön hyvinvoinnissa.