Kolumni

Pai­kal­lis­leh­ti kertoo meistä

KOLUMNI
-

Kun maailmanmeno ympärillämme kiihtyy ja taukoamaton ärsykkeiden virta vyöryy eri lähteistä ohitsemme, on yksi asia, joka pysyy. Se on tarve ymmärtää, mitä tapahtuu omassa arjessamme ja omassa yhteisössämme.

Uutismedian liiton vuonna 2025 julkaiseman Kansallisen Mediatutkimuksen mukaan 95 prosenttia 15 vuotta täyttäneistä suomalaisista lukee sanomalehtiä. Ja vaikka median käyttö on muuttunut digitaaliseen suuntaan, on uutisten seuraaminen yhä merkittävä osa suomalaista elämäntapaa.

Valtaosa suomalaisista seuraa uutisia päivittäin, ja sanomalehdet tavoittavat viikoittain lähes koko väestön. Tämä on arvokasta, sillä uutiset auttavat ymmärtämään ympäröivää maailmaa ja omaa paikkaamme siinä.

Paikallislehdillä on tässä vahva oma roolinsa. Suomen Paikallismedian lukijatutkimuksen mukaan paikallislehtien tavoittavuus on huippuluokkaa. Oman alueensa paikallislehti tavoittaa lähes 80 prosenttia alueensa väestöstä.

Tilattavat paikallislehdet tavoittavat Suomessa yli miljoonaa ihmistä paperilla ja verkossa. Lehteä luetaan kaikissa väestöryhmissä, ja mikä hienointa, myös nuoret lukevat paikallislehtiä aktiivisesti.

Paikallislehden lukijat perehtyvät lehteensä erittäin tarkasti. Jopa yhdeksän kymmenestä lukee lehden kannesta kanteen tai poimii sieltä itseä kiinnostavat jutut ja ilmoitukset. Kolmannes lukijoista myös palaa lehden sisältöön uudelleen.

Paikallislehti tilataan kauemmaskin, jos side kyseiseen paikkakuntaan on vahva, esimerkiksi synnyinpaikkakunta. Lehti on kuin kirje kotiseudulta.

Lehti on kuin kirje kotiseudulta.

Paikallisten uutisten ja tapahtumien sekä paikallisen näkökulman kertominen on paikallislehden ydinosaamista. Se on myös ylivoimaisesti paras tietolähde alueensa asioista.

Paikallislehtien välittämä tieto on suoraan ihmisen arjesta ja jopa arkeen vaikuttavaa. Se kertoo, mitä naapurissa tapahtuu, kuka sai stipendin, miksi koulua remontoidaan ja mihin kunnan päätöksenteolla vaikutetaan.

Voidaankin sanoa, että paikallislehti on osa paikkakunnan muistia, identiteettiä ja arkea. Se ei ainoastaan kerro yhteisöstään, vaan aktiivisesti rakentaa sitä.

Tänä vuonna juhlitaan merkittävää virstanpylvästä, kun Epari täyttää 100 vuotta. Se tarkoittaa sata vuotta paikallisia tarinoita, ihmisiä, iloja ja suruja. Sata vuotta yhteisön äänenä.

Epari on osa elämänrytmiämme, paikallista historiaa ja ennen kaikkea osa tulevaisuutta.

Eparin kaltaiset lehdet muistuttavat meitä siitä, että vaikka maailma globalisoituu, elämä tapahtuu yhä paikallisesti.

Epari ei kerro vain uutisia. Se kertoo meistä. Lämpimät onnittelut Epari – ja KIITOS!

Paula Risikkokansanedustaja (kok.)