Päihderiippuvaisten läheisten on monin paikoin aiempaa vaikeampaa saada itselleen apua, arvioi A-Klinikan lääketieteellinen johtaja Ulriika Sundell. Vielä ennen hyvinvointialueita ja etenkin niihin liittyviä säästötoimenpiteitä riippuvuudesta kärsivien läheiset pääsivät monissa kunnissa nykyistä helpommin päihdepalvelujen piiriin.
– Joissakin kunnissa tilanne on toki ollut myös päinvastainen.
Sundellin mukaan avun saamista on rajoitettu, mistä syystä läheisiä ohjataan nyt entistä enemmän kolmannen sektorin toimijoiden – eli erilaisten järjestöjen ja yhdistysten – pariin. Viime aikoina myös kolmannen sektorin resursseja on leikattu.
– Jos hyvinvointialueella katsotaan, että kyse ei ole välttämättömästä hoidosta, ohjataan kolmannelle sektorille, mutta kolmannen sektorin toimijoillakaan ei välttämättä ole enää yhtä lailla rahaa, joten mihin kolmas sektori sitten ohjaa – he eivät voi ohjata mihinkään. Tilanne on hyvin huolestuttava. Myös alueelliset erot ovat suuria.
Sundell huomauttaa, että toisaalta digitalisaatio on mahdollistanut verkostojen laajentumista, minkä seurauksena esimerkiksi vertaistukea on aiempaa paremmin ja matalammalla kynnyksellä saatavilla – ja esimerkiksi netissä myös anonyymisti.
Laki velvoittaa apuun
Irti Huumeista ry:n läheistyön vastaava Virpi Jaakkola pitää ongelmallisena, että moni päihderiippuvaisen läheinen ei tiedä, että apua ylipäätään olisi tarjolla heillekin. Jaakkola huomauttaa, että laki velvoittaa kuntia tarjoamaan palveluita myös päihteitä käyttävien läheisille, mutta avun saaminen on usein oman aktiivisuuden varassa.
Tarjonta voi olla joillakin alueilla hyvinkin runsasta erilaisista ryhmistä yksilöapuun, mutta tietoa palveluista voi olla vaikea löytää.
– Me Irti Huumeista ry:ssä olemme yrittäneet tehdä itsemme mahdollisimman helposti löydettäväksi. Kun läheiset lopulta soittavat meille, moni on aidosti ihmeissään, että onko hänelläkin oikeasti oikeus saada apua ja onko hän todella sen arvoinen.
Jaakkolan mukaan läheiset ylipäätään hakevat apua usein vasta, kun ovat jo jaksamisensa äärirajoilla – ja osa ei vielä silloinkaan.
Jaakkola kertoo, että läheiset usein unohdetaan päihdepalveluissa, kun ammattilaiset keskittyvät vain päihderiippuvaisten auttamiseen. Hän toivoisikin ammattilaisten petraavan tässä ja kysyvän aina myös läheisiltä heidän vointiaan.
Läheiset voivat huonosti
Irti Huumeista ry toteutti toissa vuonna läheiskyselyn, johon vastasi 600 suomalaista. Kysely paljasti, että huumeriippuvaisten läheiset voivat todella huonosti – eivätkä pelkästään puolisot, äidit ja lapset, vaan jopa ystävät ja tuttavat.
Moni päihderiippuvaisen läheinen ajattelee, että kun hän vain antaa tarpeeksi aikaansa, rahaansa tai ymmärrystään, tilanne lopulta muuttuu paremmaksi.
– Mutta läheinen pystyy olemaan parhaiten avuksi pitämällä huolta omasta hyvinvoinnistaan, jatkamalla omaa elämäänsä ja hakemalla itselleen tukea ja apua, Jaakkola toteaa.
– Todella moni kokee saavansa vertaistuesta apua: saa puhua, tulee ymmärretyksi, eikä kukaan tuomitse.
Jaakkolan mukaan moni läheinen kysyy yhdistyksestä neuvoa siihen, miten voisi auttaa päihderiippuvaista läheistään toipumaan.
– Totuushan on kuitenkin se, että riippuvuussairas ei lähde toipumaan, jos hän ei ole valmis myöntämään ongelmaansa eikä aidosti halua hakea apua. Vasta tämän jälkeen läheinenkin voi olla tukena hoidossa, ja vasta tällöin läheisen tuki on kaikkein tärkeintä – usko ja toivo siihen, että toipuminen on mahdollista.
Jatkuvaa epävarmuutta
Päihderiippuvaisten läheiset elävät usein jatkuvassa epävarmuudessa ja pelossa. Heidän on vaikea tietää, mitä seuraava päivä tai yö tuo tullessaan, ja he ovatkin yleensä jatkuvassa hälytysvalmiudessa, kuvailee Ulriika Sundell.
Varsinkin alkoholiriippuvuus paljastuu läheiselle monesti vasta viiveellä, sillä tilanne hankaloituu pikkuhiljaa. Suomessa on käytössä alkoholin riskikäytön kulutusrajat, mutta Sundellin mukaan luvut ovat hyvin suuntaa antavia ja ongelmakäytön voi tunnistaa paremmin muunlaisten kriteerien perusteella.
– Onko päihteidenkäyttö elämää hallitsevaa? Tuleeko siitä selkeitä haittoja, mutta ihminen ei silti kykene tai halua lopettaa tai vähentää käyttöä? Ja etenkin se, että vaikka haluaisi, ei silti pysty. Myös toleranssin kasvu on huolestuttava merkki, eli ihminen tarvitsee entistä isompia määriä.
Ihmissuhteissa, joihin liittyy päihteidenkäyttöä, on monesti myös läheisriippuvuutta. Läheisriippuvuudesta kärsivän on vaikea nähdä omia tai toisen rajoja, mikä usein johtaa oman elämän uhraamiseen ja vain toista varten elämiseen.
Tällaisesta ihmissuhteesta voi Sundellin mukaan olla hyvin vaikea päästää irti.
– Voi herätä pelkoja, että mitä jos en nyt autakaan ja hän sen takia kuolee tai loukkaantuu eikä ikinä toivu. Monella päihderiippuvaisen läheisellä on suuri hoivaamisen ja parantamisen tarve. Usein täytyykin tapahtua jotain hyvin radikaalia, eli esimerkiksi lapset ovat selkeästi vaarassa, jotta syntyy suurempi tarve suojella jotain toista enemmän.
Sundellin mukaan päihderiippuvaisten läheiset voivat hoitaa omaa jaksamistaan vetämällä selkeät rajat. Rajanveto voisi olla esimerkiksi päätös siitä, että haluaa olla jatkossakin tekemisissä, mutta ei silloin, kun toinen on päihtyneessä tilassa – tai että ei lainaa tai anna läheiselle rahaa, sillä ei halua taloudellisesti tukea toisen päihteidenkäyttöä.
