Mitenkähän sitä oppisi tekemään päätöksiä ihan vaan omassa elämässään ja ihan vaan arkisissa asioissa? Meitä oli toistakymmentä naista koolla ja jotenkin keskustelu lipsahti päätösten tekoon.
Yleensä tuon kokoisessa joukossa on ainakin yksi, jolla ei ole mitään vaikeuksia päättämisessä. Mutta nyt meillä kaikilla tuntui olevan esimerkkejä jos jonkinlaisista tilanteista, joissa on pitänyt pähkäillä vaikka kuinka kauan ennen lopullisen päätöksen tekoa.
Ja mikä meitä kaikkia yhdistikään; vaatteiden valinta sekä ostohetkellä että silloin, kun on pukeuduttava vaikkapa johonkin juhlaan.
Kun mies menee vaatekauppaan, hän ei yleensä viivy siellä kauan. Jotenkin ylimaallisen nopeasti mies löytää etsimänsä, sovittaa vaatetta jotenkuten ja päättää ostaa sen. Jos mukana on joku naisihminen tai jos paikalla on viitseliäs myyjä, miehelle yleensä ehdotetaan kokeiltaviksi joitakin muitakin malleja. Voi olla, että hän hiukan muristen suostuu sovittamaan yhtä ylimääräistä.
Mutta sitten ei auta enkelten laulukaan, kun mies tekee valintansa ja päättää ottaa hänelle mieluisimman vaatteen. Hän ei suostu näkemään värin tai mallin epäsopivuutta vaikka niistä kuorossa hänelle huudettaisiin. Mikään ei jälkeenpäinkään horjuta miehen päätöstä.
Mutta annas olla, kun nainen on vaateostoksilla. Hiki niskassa hän kiertelee eri liikkeissä, sovittelee asuja ahtaissa kopeissa, on jo melkein valintansa tehnyt, mutta ei, ei sittenkään. Kyllä vielä pitää käydä tutkailemassa muutamassa muussakin kaupassa. Myyjän sana painaa, samoin mukana olevan makutuomarin mielipide, mutta ne eivät suinkaan helpota valintaa.
Kun sitten vihdoin päänsäryn tykyttäessä ja dödön petettyä jo ajat sitten, nainen on siinä pisteessä, että mahdollinen mieluinen vaate on päättämistä vaille valittu, on aivan pakko verrata jotakin muuta vaatetta vielä kerran.
Olisiko tämä vai tuo? Nainen tekee valintansa viimeinkin ja päättää ottaa tuon, mutta vielä maksaessaan kassalla saattaa nousta epäilys, tulikohan sittenkään tehtyä oikea valinta.
Kotona sitten alkaa uusi tuskailu, kun jostain kummasta syystä ostos ei enää ehkä tunnukaan ehdottoman oikealta. Monet pähkäilevät vielä pitkän ajan kuluttuakin ostamaansa vaatetta, jos paikalla sattuu olemaan kuulijoita ja onhan heitä varsinkin juhlissa. Niissähän yleensä vilkuillaan toisten asuja ja samalla mietitään, onko oma asu ja nimenomaan se vasta hankittu, paras mahdollinen tähän tilaisuuteen.
Minä ainakin haluaisin tehdä valintani ja päätökseni nopeasti ja olla jälkeenpäin niitä jossittelematta. Toisaalta ei tietenkään pidä mennä siihen, mihin päättäjät ovat sortuneet eli tekemään päätöksiä ilman aivoja. Sitten päätöksiä perutaan tai loivennetaan, mikä syö luottamusta päättäjien viisauteen.
Ja miksi tässä maassa pitää aina lähteä sata lasissa jonkin uuden perään.
Otetaan esimerkiksi koulujen digiloikka. Eikö kukaan todellakaan ajatellut, mitä tuntikausien näyttöruutujen tuijottaminen koulussa voi lapsille ja nuorille aiheuttaa? Nyt nuoret itse vaativat paluuta paperin ja kynän käyttöön. Onkohan koodaamisenkaan opettaminen alle kouluikäisille viisasta? Epäilen.
RITVA LÖFBERG