Kun Vaasa-lehden nykyinen päätoimittaja Anne Laurila näki työpaikkailmoituksen, jossa haettiin päätoimittajaa Vaasa-lehteen, hän tiesi heti, että se on paikka, jota hänen täytyy hakea.
– Luettuani ilmoituksen, ajattelin, että kyseessä on tehtävä, johon minulla on osaamista, mutta jossa voin oppia myös uutta. Minulla oli takana 15 vuotta toimittajakokemusta eri tehtävissä Ilkka-Pohjalaisessa.
Niinpä hän haki paikkaa ja sai sen keväällä 2021. Sen jälkeen hän on ollut enemmän kuin tyytyväinen työhönsä. Voisi jopa sanoa, että Laurila hengittää työtä ja hän on elämäntapatoimittaja.
Laurila saattaa esimerkiksi viikonloppuisin vapaa-ajallaankin näpsäistä kuvan tai pari kiinnostavasta tapahtumasta ja tehdä siitä saman tien postauksen Facebookiin tai lehden verkkosivuille. Kaupunkilaiset tulevat myös juttelemaan hänelle kaduilla ja tapahtumissa.
– Niissä kohtaamisissa saan paljon juttuvinkkejä.
Upea vastaanotto
Aloittaessaan kaupunkilehdessä Laurilan ensimmäinen tehtävänä oli osallistua lehden uudistamiseen. Se oli suuri projekti, mutta Laurilaa inspiroi se, että hän sai luoda uutta.
– Sain vaikuttaa lehden rakenteeseen ja ulkonäköön. Myös lehden nimi vaihdettiin. Lehtiuudistus oli monen ammattikunnan yhteinen ponnistus.
Vaasa-lehti alkoi panostaa aikaisempaa enemmän myös sosiaaliseen mediaan, ja tänä päivänä se on rutiinia lehden toimitukselle.
Laurilan mielestä parasta Vaasa-lehden päätoimittajan työssä on lukijoiden palaute.
– Se on ollut runsasta ja kiittävää. Kaupunkilaiset ovat ottaneet uudistuneen Vaasa-lehden upeasti vastaan. Saan siitä edelleen kiitoksia viikoittain – nimestä, ulkonäöstä, jutuista. Vaasan seudun asukkaat kokevat, että Vaasa-lehti on ”meidän lehti”.
Ei likasangoille
Vaasa-lehden linja on olla eteenpäin katsova hyväntuulen lehti, joka kertoo, mitä seudulla tapahtuu tulevaisuudessa.
– Emme kaivele likasankoja.
Laurila toteaa, että se on myös resurssikysymys, sillä kahden hengen toimituksessa ei ole mahdollisuuksia perata esimerkiksi riita-asioita taustoineen ja käänteineen ja tuoda jokaisen osapuolen näkökulmaa esiin.
Henkilökohtaisesti hän ei pidä Ruusut ja risut -palstan risuista, vaikka niitä julkaistaankin.
– Se on lehden luetuinta materiaalia.
Jatkuva muutos
Vaikka Laurila nauttii työstään valtavasti, on se myös rankkaa.
– Raskainta ovat jatkuvat muutokset. Muun muassa tietokoneohjelmat, painopaikka, työparit ja toimintatavat muuttuvat koko ajan. Muutokset pitää sisäistää ja kouluttautua uusiin työkaluihin. Kaiken ohessa lehti pitää tehdä ja sen pitää ilmestyä joka viikko.
Kuinka työlleen elävä päätoimittaja sitten rentoutuu?
– Olen monipuolinen kulttuurin kuluttaja. Käyn taidenäyttelyissä ja kuuntelen musiikkia. Musiikki tyhjentää pään kivasti. Kulttuuri on hyvää vastapainoa työlle.
Kaupunkilehden päätoimittajat
Elokuu 1983 Kristiina Tyni
Toukokuu 1985 Juha Rantala
Joulukuu 1991 Vesa Kuusikko
Syyskuu 1992 Jarmo Hankivaara
Syyskuu 1993 Seija Selistö
Syyskuu 1995 Jaakko Elenius *
Huhtikuu 1996 Osmo Hannuksela *
Lokakuu 1996 Kari Mänty *
Kesäkuu 1998 Martti Koski *
Tammikuu 2001 Timo Ylihärsilä *
Marraskuu 2001 Päivi Sairo *
2004–toukokuu 2021 Vesa Koivumäki
Toukokuu 2021 – Anne Laurila
* Nämä henkilöt työskentelivät lehtitalossa muissa tehtävissä, joiden ohella he hoitivat nimellisesti Vaasan Ikkunan päätoimittajuutta, mutta eivät osallistuneet lehden tekemiseen.
Urakkaa yhdelle miehelle – Vesa Koivumäen toteuttama lehtiuudistus palkittiin
Itsenäinen työskentely – se oli parasta lähes 20 vuoden vuoden pestissä Vaasan Ikkunan päätoimittajana. Näin sanoo Vaasan Ikkuna -nimellä ilmestyneen kaupunkilehden viimeinen päätoimittaja Vesa Koivumäki. Lehden nimeksi vaihtui pari vuotta sitten Vaasa.
Koivumäki oli lähes työuransa loppuun saakka sen ainoa vakituinen toimittaja, jonka apuna oli tuntityöntekijöitä, avustajia ja kolumnisteja.
– Kyllä siinä riitti urakkaa yhdelle miehelle, eikä sitä täysin yksin pystynyt pyörittämään, vaan apuvoimat olivat tarpeen. Kaikkeen ei yksin revennyt.
Iltakeikoilla käytiin
Aloittaessaan tehtävässä hän uudisti lehden ensitöikseen.
– Uudistus onnistui niin hyvin, että saimme siitä Kaupunkilehtien liiton palkinnon onnistuneesta kehitystyöstä.
Silloin lehden ulkonäkö, rakenne ja juttutyypit laitettiin uuteen uskoon.
– Otin käyttöön muun muassa pääkirjoituksen, viikon vieras -palstan, Ruusut ja risut -palstan, kritiikkejä ja muita uusia juttutyyppejä, joita tehtiin paikallisista aiheista. Myös lehden logo uusittiin. Ulkoasua kevennettiin ja lehti tuotiin nykyaikaan.
Tuolloin toimitus kävi myös iltatapahtumissa juttukeikoilla. Koivumäki piti sitä tärkeänä.
– Kulttuuritapahtumista ei välttämättä tehty pitkiä juttuja, mutta niistä kuitenkin kirjoitettiin. Pyrimme noteeraamaan kaikki asukkaiden aikaansaamat hengentuotteet, kuten runokirjat. Niihin on käytetty paljon aikaa ja vaivaa, ja ne kiinnostavat paikallisesti.
Vitsejäkin julkaistiin
Koivumäen johtoajatus Vaasan Ikkunan vetämisessä oli, että se on hyvän mielen lehti.
– Rivien välistä pystyi lukemaan, ettei sitä toimitettu otsa rypyssä. Julkaisimme myös vitsejä.
Eniten palautetta tuli pääkirjoituksista sekä Ruusut ja risut -palstan viesteistä.
– Yleensä ikävimmät palautteet tulivat viesteistä ja teksteistä, joista ei itse voinut kuvitellakaan kenenkään suuttuvan.
Hän muistelee, kuinka häneen kohdistettiin jossain vaiheessa painetta lopettaa risujen julkaiseminen kokonaan ja pitää vain ruusut.
– Tein kovasti työtä sen puolesta, että risut pidettiin lehdessä.
Hänellä oli siihen hyvä perustelu: Lehden joka vuosi toteuttamassa lukijatutkimuksessa Ruusut ja risut -palsta oli lukijoiden suosikki.
Televisiolehti sohvapöydille – Kristiina Tynin aikana kaupunkilehti kohotti yhteishenkeä
Nykyisen Vaasa-lehden edeltäjän Vaasan Ikkuna -lehden ensimmäinen päätoimittaja oli Kristiina Tyni. Hän oli juuri valmistunut Tampereen yliopistosta ja muutti Vaasaan yhdessä miehensä kanssa syksyllä 1980. Molemmat aloittivat työt silloisessa Vaasa Oy:ssä.
– Tulin taloon kustannustoimittajaksi, Tyni sanoo.
Ei mennyt aikaakaan, kun talon sisällä alettiin puhua, että Vaasassa tarvittaisiin oma ilmaisjakelu-kaupunkilehti, jonka sisältö painottuisi televisio-ohjelmiin.
– Silloin elettiin vielä yhtenäiskulttuurin aikaa, jolloin kaikki katsoivat samoja televisiokanavia ja Vaasassa lisäksi Ruotsin televisiota. Televisio-ohjelmiin keskittyvälle julkaisulle oli tarvetta.
– Tavoitteena oli lehti, jota selattaisiin joka kodissa ja joka olisi jokaisen olohuoneen pöydällä. Tuolloin ihmisillä ei ollut mahdollisuuksia kuluttaa aikaansa yksilöllisten sisältöjen parissa niin kuin nykyään. Tietokoneet olivat vasta tulleet markkinoille.
Tyni toteaa, että silloista yhtenäiskulttuuria on kiittäminen Vaasan Ikkunan eli nykyisen Vaasa-lehden perustamisesta.
– Lehti perustettiin vuonna 1983 ja minusta tuli sen päätoimittaja. Nimeksi valikoitui Vaasan Ikkuna, jolla ilmennettiin sisällön leveyttä ja avonaisuutta. Lehteen mahtui yhtä sun toista, kuten viihdettä, televisio-ohjelmien ohella.
Kolme siiliä ilmoituksissa
Tyniä huvittaa vieläkin, kuinka Vaasan Ikkuna sai kutsun osallistua Miss Suomi -kilpailun finaaliin.
– Kun Anna-Liisa Tilus kruunattiin Miss Suomeksi, olivat mediasta paikalla Maikkari, Hesari ja Vaasan Ikkuna.
Hän arvelee sen johtuneen siitä, että he juttelivat aina mielellään puhelimessa missikisoja järjestävän toimiston henkilökunnan kanssa.
– Ehkä olimme heille piristävä poikkeus. Teimme tapahtumasta kunnon jutun.
Lehdessä tehtiin myös vakavampaa journalismia, sillä Tyni kävi seuraamassa kaupunginvaltuuston kokoukset ja kirjoitti niistä. Lisäksi tehtiin katugallupeja, urheilujuttuja ja kaupunginosajuttuja.
– Kaupunginosajutut olivat suosittuja, sillä asukkaat suhtautuivat niihin tyyliin ”meidät on mainittu”.
Palstatilaa annettiin myös vieraileville kolumnisteille. Silloinen erikoisuus oli ilmoitusten sekaan piilotetut kolme siilin kuvaa.
– Niistä oli se hyöty, että lukijat tutkivat ilmoitukset tarkasti etsiessään siiliä. Siilit löytäneiden kesken arvottiin pieni palkinto.
Lehti kohotti seudun yhteishenkeä myös toimituksen ulkopuolella.
– Jaoimme esimerkiksi Vaasan Vasaman lentopallojoukkueen pelaajille pehmosiilit ottelun päätteeksi.
Takana ankea 1970-luku
Kaupunkilehti ei ollut varsinainen rahasampo, mutta riittävän kannattava jatkamaan toimintaa.
– 1980-luvun alku oli kaupunkilehden perustamiselle otollinen, sillä takana oli ankea 1970-luku. Sen jälkeen tuntui siltä, että rahaa on taas yhteen ja toiseen.
Tyni työskenteli Vaasan Ikkunassa kaksi vuotta, jonka jälkeen perhe muutti pois kaupungista.