Katastrofiuutisten vyöryessä tekee mieli palata elämän perusasioihin. Groucho Marx tiivisti olennaisen omaelämäkerrassaan: ”Vaikka se yleisesti tiedetäänkin, minusta on jo korkea aika ilmoittaa, että synnyin hyvin varhaisessa iässä. Ennen kuin ehdin edes katua mitään, olin jo neljä ja puoli vuotta vanha.”
Hiljaisen viikon teemoja ovat tänäkin vuonna olleet pelko, viha, kärsimys ja kuolema. Kristikunnan suurimman juhlan alla tehty verinen terrori-isku ei liene ajoitukseltaan sattumaa. Fundamentalistinen viha syövyttää puhki eurooppalaista perusturvallisuutta. Jääkausi lähestyy meitä nyt etelästä.
Maailmanvalloitus, joka kylvää edellään näkymätöntä kauhua, ei ole ihmiskunnan historiassa uusi ilmiö. Väkivaltainen kulttuurivienti ei laajene ensimmäistä kertaa mannertenväliseksi missioksi, jonka päätepisteenä nähdään kaikkien sota kaikkia vastaan. Todisteita vaativan kannattaa ensi töikseen avata vanhat historiankirjansa.
Kaikesta aikojen saatossa koetusta huolimatta kristittyjen Euroopassa ollaan nyt monin tavoin neuvottomia. Kasvava osa EU-kansalaisista vaatii rajoja kiinni, toiset vannovat edelleen vapaan liikkumisen nimiin, kolmansille on se ja sama, kunhan kukaan ei vain puutu palkka- ja lomaetuihin.
Veriset kuvat Euroopan unionin pääkaupungista yhdistävät nyt eripuraista manteretta, mutta valitettavasti riitainen arki koittaa taas ensi viikolla.
Ilman uskottavia terrorismin vastaisia järjestelmiä vakuuttelut yhteisestä rintamasta jihadismia vastaan ovat tyhjiä korulauseita. Siksi yhtenäistä Eurooppaa tarvitaan juuri nyt niin kipeästi. Tässä sodassa kokonaisuus on paljon enemmän kuin osiensa summa.
Pitääkö meidän pelätä? Pitää, mutta ei kaikkea mahdollista. Yleinen rasismin kaltainen vihanlietsonta on vastuutonta, sillä se vain lisää ihmisten pelkoa ja johtaa vihaan sielläkin, missä vihaa ei ole alun perin ollut.
Jokainen tumma vastaantulija ei ole uskonsoturi. Sutta pitää huutaa vasta kun susi tulee. Sitä varten ovat olemassa yhdessä luodut turvallisuusrakenteet suojelupoliisia myöten. Niillä on paras kyky tunnistaa uhat ja myös keinot torjua niitä. En uskalla valtuuttaa turvallisuuskonsulteikseni uhoavia harrastelijoita, jotka näkevät mörköjä kaikkialla.
Mihin tämä kaikki johtaa, kysyy moni juuri nyt. Enteille haetaan synkkiä vertailukohtia historiasta, vaikka historia ei koskaan toista itseään sellaisenaan. "Kaikki virtaa, mikään ei pysy paikallaan", kirjoitti jo antiikin viisas.
Kristillisen pääsiäisen uskonnollisessa ytimessä loistaa pimeyden jälkeen valo. Sitä kohti olemme matkalla jokainen.
Elämäkerran viimeisen luvun kirjoittaa aina joku muu. Groucho Marx kulki tässäkin omia polkujaan. Hän kertoo pariskunnasta, joka ei ollut uskoa silmiään nähdessään iäkkään koomikon tallustelevan vielä Chicagon katuja.
”He kiersivät minut pari kolme kertaa ja tuijottivat minua aivan kuin olisin olento ulkoavaruudesta. Sitten vaimo lähestyi minua epäröiden ja kysyi: ’Te olette hän, ettekö olekin? Te olette Groucho?’
Nyökkäsin.
Nainen laski kätensä arasti käsivarrelleni ja sanoi: ’Olkaa kiltti, älkää kuolko. Eläkää vain edelleen.’
Voiko ihminen enempää pyytää?”
MARKKU KULMALA
markku.kulmala@i-mediat.fi