Tänään vietetään Suomessakin perinteiseksi muodostunutta ystävänpäivää. Monelle se tarkoittaa suklaata ja sympatiaa. Ainakin naisimmeisten työpöydälle saattaa ilmestyä punaisella rusetilla somistettu karkkipurkki ja kotona voi odottaa ruusukimppu.
Ystävänpäivästressikin voi iskeä. Kun matkapuhelin on piipannut viestejä koko päivän, viimeistään ennen nukahtamista on pakko ehtiä vastata kaikille ainakin iloisesti pomppimalla sydämellä. Ystävänpäivästä on tullut kuin joulu, jolloin on tavallaan pakko muistaa elämän tärkeitä ihmisiä. Niitä, jotka arjen pyörteissä jäävät taka-alalle, kun opiskelut, ruuhkavuodet tai vaikka eläkepäivillä koittaneet kiireet painavat päälle.
Monella on ystäviä tai ainakin kavereita ja tuttavia niin paljon, että yhteydenpito kaikkien kanssa on mahdotonta. Sydänystävät pysyvät, mutta osa tärkeiksi muodostuneista ihmissuhteista saattaa menettää merkitystään, kun elämäntilanteet ja kiinnostusten kohteet vaihtuvat.
Kun tiet lenkkikaverin tai työparin kanssa erkaantuvat, yhteydenpito harvenee. Jos yhteyttä ei aktiivisesti hoida, kännykässä on pian taas lisää yksi sellainen numero, johon lähtee viesti vain kerran vuodessa. Sekin saattaa olla hömppäketjuviesti, jonka kohteena on sata muutakin niin sanottua ystävää. Vähäisestä yhteydenpidosta tulee helposti huono omatunto. Se on kuitenkin ihan turhaa, sillä on mahdotonta edes yrittää pitää yhteyttä kaikkiin elämän varrella kohdattuihin, välillä läheisiksikin muuttuneisiin ihmisiin.
Jos aikaa ja voimavaroja ei riitä kaikille, kannattaa pysähtyä miettimään, onko ihmissuhdeverkostossa joku, joka toistuvasti ottaa enemmän kuin antaa. Joku, jonka kanssa jutteleminen tuntuu kuormittavalta ja saa sinut aina pahalle päälle. Joku, joka pitää sinua huolien rajattomana kaatopaikkana eikä muista kysyä, mitä sinulle kuuluu. Joku, joka kohtelee sinua kuin esinettä, jonka voi nostaa ylähyllylle ja laskea alas, kun siitä on taas itselle hyötyä.
Ystävyyttä voi osittain verrata rakkauteen. Se on kärsivällinen, ei karehdi, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan eikä muistele kärsimäänsä pahaa. Sen ei kuitenkaan tarvitse kestää, uskoa ja kärsiä kaikkea kuolemaan saakka. Muista, että jokainen meistä on toimivan ystävyyssuhteen arvoinen.
Virpi Kupiainen-Ämmälä
Toimittaja