Virvon varvon tuoreeks terveeks, tulevaks vuueks. Vitsa sulle, palkka mulle.
Toivottavasti saan kuulla tämän ja monta muuta pääsiäislorua lauantaina. Liian paljon trulleja meillä ei oven takana käy, sillä asumme kadulla, jossa ei ole vielä paljon taloja. Uudelle asuntoalueelle eivät noitalaumat oikein osaa suunnistaa. Onneksi naapurissa asuu pikkuimmeisiä, jotka pimpottavat ovikelloa jo kymmenen korvilla. Äiti on yrittänyt toppuutella lapsia odottamaan aamu-unisen perheen heräämistä, mutta punaposkiset pikku-noidat eivät malta odottaa yhtään enempää. Se ei haittaa yhtään. Virpomisen jälkeen omin käsin askarrellut vitsat vaihtavat omistajaa. Palkasta lapset eivät niin piittaa. Tärkeintä on jatkaa hauskaa ja vähän jännittävääkin pääsiäisperinnettä.
Olen ihmetellyt, miksi osa suomalaista on valmis unohtamaan tämänkin perinteen. Aikojen alussa noitia ei haluttu päästää tupaan eikä navettaan, etteivät he veisi karjaonnea. Enää virpojat eivät käy vahingoittamassa ketään eikä heitä siksi pitäisi ovelta karkoittaakaan.
Rivitalossa asuessani huomasin usein, miten trullit kävivät turhaan soittamassa naapureiden ovikelloa. Ovea ei avattu, vaikka olin juuri nähnyt isäntäväen tulevan kotiin. Harmitti. Kiukutti lasten puolesta niin vietävästi. Meilläkin virpomisoksia oli koristeltu viikkotolkulla. Tärkeintä niiden jakamisessa ei todellakaan ollut palkka, vaan virpominen ja ilon tuominen.
Olen ihmetellyt sitä, missä vaiheessa suloisista, huivipäisistä ja pisamaposkisista pikkunoidista tuli ihmisten mielestä karkkia ja rahaa kerjääviä naapurin kakaroita? Minne katosi halu pitää hengissä varsinkin Pohjanmaalla vuosisatoja ollutta perinnettä?
Nykyihmiset saattavat oven trulleille avatessaan laukoa melkoista törkyä. Osa jaksaa nipottaa siitä, ettei jokainen porukassa liikkuva trulli anna karkkikipon vartijalle omaa pajunkissanoksaa tai valittaa Facebookissa, miten on saanut vitsan, jossa on vain muutama höyhen. Hei haloo! Missä on leikkimieli ja hyvä tahto?
Omassa perheessä puheenaiheena on viime päivinä ollut trullien ikä. Nykylapset ovat monesti pitkiä ja siksi huomattavasti itseään vanhemman näköisiä. Mieli tekisi vielä trullittamaan, mutta kun ei oikein kehtaa. Viime vuonnakin osa oli jo kuulemma jättänyt oven avaamatta, mutta perässä tulevien pienempien trullien ovikellonsoitto oli kyllä kuultu. Miksi aikuiset haluavat pilata lapsen ilon? Voisimmeko antaa lasten olla lapsia mahdollisimman pitkään? Trulleille annetun palkan voi jokainen määritellä itse eivätkä virpojat kimppuun käy, vaikka palkkaa ei tulisikaan
Osa ajoitta lauantaisen kauppareissunsa aina aamupäivään, että on trullien tullessa varmasti poissa kotoa. Meilläkään ei ovi ole auki koko päivää, sillä kiidätämme höyhenoksia, trulleja, pupuja, enkeleitä ja kissoja kummien ja mummien luo. Ovelle jätetään varmuudeksi karkkikulho. Trullit, tervetuloa!
Virpi Kupiainen-Ämmälä
toimittaja