Nöyryys on monesti sellainen luonteenpiirre, mitä eteläpohjalaisuuteen ei liitetä. Täällä osataan trossata, nostaa omaa häntää ja pitää meteliä omista asioistaan.
Muualta maasta jopa pyytävät meitä kertomaan, että kuinka me sen oikein teemme. Kun muualla tehdään omasta ja vähän muidenkin mielestä asioita myös hyvin, mutta huomioarvoa ja vetovoimaa ei silti synny.
Koen olevani puoliksi järvipohjalainen ja puoliksi lapualainen. Alajärveläistä hämmensi monesti lapualaisten kova mesoaminen ja metelin pitäminen. Sinne suuntaan kun olisi saanut pikkuisen järvipohjalaisten nöyryyttä ja vaihtokaupassa vähän lapualaisten kykyä puhkua ja puhista omista puolistaan, olisi siitä voinut ihan hyväkin tulla. Ei sillä, että se kotipaikkakunnan nöyryys olisi minuun tarttunut, paremmin sopi luonteeseen se ittestään mesoaminen.
Mutta hiljaa olemalla ei yleensä paljoa saa. Trossaamisen luonteenpiirre on tuonut pohjanmaalle hyvää ja huonoa; Lapuan liikkeestä rautatiehen. Voiman tunnossa oltiin jopa tekemässä Etelä-Pohjanmaasta koko maan tärkeintä aluetta ja pääkaupungin sijoituspaikkaa. Miksipä ei. Onhan täällä pellot isompia, taivas korkeammalla ja pihassa naapurin omaa isompi auto.
Itseluottamus on ollut kohdallaan ja hyvä niinkin. Kyllä siitä saa ja kannattaa pitää kiinni.
Mutta entäpä se nöyryys? Vain nöyrä voi oppia ja muuttua. Pitää osata kysyä ja kuunnella, katsoa peilistä tekemiään virheitä rehellisesti ja kantaa niistä täysi vastuu. Positiivista nöyryyttä on se, kun ei nöyristele, mutta ei myöskään korota itseään toisen yläpuolelle. Yritetään pitää nämä kaksi kauniissa tasapainossa. Ennen kaikkea se on tärkeää meille, jotka roikumme kiinni missä tahansa vallankahvassa.
Eiköhän meistä sekin piirre löydy.
Laura Syväoja
päätoimittaja