Kirjoittaessani tätä tekstiä on tiistai, ystävänpäivä.
Amerikkalaisille, ja monille muillekin, kyseessä on rakastavaisten päivä, mutta Suomessa käsite on laajempi. Päivänä juhlistetaan ystäviä ja ympärillä olevia tärkeitä ihmisiä.
Ystävien lisäksi on tähän aikaan vuodesta hyvä mahdollisuus tuoda esiin myös ystävällisyyttä. Sitä on ojennettu käsi ja vastaanottavainen hymy. Vastaantulijan, ventovieraan, työkaverin, perheenjäsenen tai rakkaan hymy toivottaa tervetulleeksi, tuo iloa ja pyyhkii pois turhat jännitykset. Hymyllä voi paikata haavoja, parantaa huonon päivän, kiittää ja huomioida. Tuo pieni ilme on käänteentekevä voima.
Hymyileminen on minulle tärkeää. Ei ole vahinko, että Hymy (Smile) on myös yhden lempikappaleeni nimi. Kyseiseen lauluun kiteytyy itselleni tärkeä elämänfilosofia: Positiivisuus synnyttää positiivisuutta.
Kappaleen syntytarina antaa teokselle lisää syvyyttä. Sen on säveltänyt mies, joka sanomatta sanaakaan teki merkittäviä poliittisia kannanottoja ja tuotti ihmisille suuria tunteita. Smile on loppusävellys elokuvassa Modern Times (suom. Nykyaika, 1936), joka oli Charles Chaplinin ensimmäinen poliittinen elokuva. Kantaa otettiin pienen ihmisen puolesta teollistumista ja yhteiskunnan eriarvoistumista vastaan.
Sanat ja äänen kappaleelle antoi Nat King Cole. Mies, joka oli aikoinaan yksi Hollywoodin ensimmäisiä mustia tähtiä. 1940- ja 50-lukujen Yhdysvalloissa jopa tämän superjulkkiksen elämässä rasismi oli arkipäivää.
Eteenpäin lähetetyn hymyn takana ei aina ole pelkästään hyviä tarinoita. Monen kohdalla hymy piilottaa taakseen myös paljon surua ja kipua.
Hymyilemistä ei kuitenkaan pidä unohtaa, sillä sen suurin sanoma on toivo. Sitä voit lahjoittaa sekä itsellesi että muille.
Jokaiselle meille on annettu hymyn lahja. Älä piilota sitä, vaan jaa iloa ja toivoa ympärillesi niin paljon kuin mahdollista.
Laura Syväoja
päätoimittaja