Kansanedustaja Harry Wallin analysoi kolumnissaan (Epari 22.4.15) demarien vaalitulosta ja omaansakin. Muutama sana myös Kokoomuksen tuloksesta. Itse pelkäsin, että Petri Salon ja Kai Pöntisen ”pelin politiikka” (Epari 18.3.15) olisi saanut aikaan sen, että kokkolalainen Bjarne Kallis veisi Kokoomuksen toisen paikan Janne Sankelolta. Niin ei käynyt, vaan paikan otti Susanna Koski, joka on saanut tunnettavuutta Kokoomusnuorten ja Pohjanmaan Kokoomuksen puheenjohtajana, jossa tehtävässä hän toimi parisen vuotta ennen nykyistä puheenjohtajaa Jussi Taittosta. Piirikokouksen puheenjohtajavaalissa tuolloin en kannattanut Susannan valintaa, vaan esitin puheenjohtajaksi kuortanelaista Pauli Talvitietä.
Eduskuntavaaleissa annoin Susannan käyttöön hänen osaamistaan tukevan kannanoton, joka oli mukana parissa vaalimainoksessa. Uskoin kuitenkin, että kansanedustajaksi valitaan Janne Sankelo tai oma ehdokkaani Olli-Pekka Karjalainen. Susanna vei tiukassa kisassa voiton. OOPEE joutuu odottamaan palkintoaan seuraavat neljä vuotta, kuten EM-kultaa aikanaan. Tukimiesten rooli on entistä vaikeampaa. Toimintaa seurataan tarkasti eikä toiseen leiriin olisi sopivaa edes piipahtaa, kuten minä nyt tein.
Muutenkin vaalitaistelun luonne on merkittävästi muuttunut. Kun itse olin viimeksi ehdokkaana 90-luvulla, vaalityön painopiste oli tupailloissa ja erilaisissa väittelyissä. Nyt vaalikaravaani siirtyy marketista toiseen. Ehdokas on paikalla sen verran, että kahvit ja makkarat ehditään nauttimaan ja taas lähdetään liikkeelle. On totta, että näin tavataan useampia äänestäjiä. Ehkä perimmäinen tarkoitus on luoda mielikuva ahkerasta ja dynaamisesta ehdokkaasta.
Yli puolet äänioikeutetuista käyttää äänioikeuttaan ennakkoon. Opiskeluaikana äänestin kunnallisvaaleissa ns. oteäänellä . Nurmolainen naapurin isäntä oli tiukoilla. Hän oli kiinni viimeisestä paikasta tasaääniin toisen ehdokkaan kanssa. Parin kolmen päivän päästä posti toi oteääneni Helsingistä ja Herman tuli valituksi. Koko Autionkylä taisi tietää, kuka oli oteäänen antaja! Olin aloittanut tukimiestyöni hyvin.
Työ jatkui eduskuntavaaleissa vuonna 1966. Nyt ehdokkaana oli naapurin poika, maanmittari Pentti Mäki-Hakola. Järjestin Etelä-Pohjalaisen Osakunnan isäntänä Pentille Ostrobotnian Manalaan puhetilaisuuden. Manala oli tupaten täynnä. Kommunistit paheksuivat toimintaani, mutta ei se minua hetkauttanut.
Samoissa vaaleissa jaoin eräiden Heränneiden Ylioppilaskodin, Körttikodin, eteläpohjalaisten opiskelijatoverieni kanssa ylioppilaspastori Mauri Alasaaren (lib.), osakunnan kuraattorin, julisteita eri puolilla Helsingin kaupunkia. Tältä osin vaalityö ei tuottanut tulosta, mutta kiitosta kuitenkin tuli. Kyllä Alasaari sen aina muisti. Tässä on tukimiesten toiminnan punainen lanka. Vilpitön auttaminen tuo hyvää mieltä.
Ilmari Ylä-Autio (Kok)