Pohjanmaan poliisilaitos on saanut valtiolta rahaa kuutta kesätyöntekijää varten.
Kuva: Melina Uusitalo
Hallitus lupasi kevään budjettiriihessä 500 uutta kesätyöpaikkaa valtionhallintoon. Pohjanmaan poliisilaitos sai rahoituksen kuuden nuoren palkkaamiseen, Pohjanmaan käräjäoikeus kahden.
Kesäkuu on kuitenkin jo lopuillaan, eikä yksikään nuori ole vielä päässyt töihin monessa virastossa ympäri Suomen. Yle kertoi aikaisemmin asiasta uutisessaan.