Syksyllä 2025 tuli voimaan oppimisen tuen lakiuudistus. Seinäjoen kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtaja Ville Hietanen on ilmaissut huolensa Seinäjoen erityisopetuksen tilanteesta (I–P 7.5.). Huoli on aiheellinen.
Seinäjoen kaupunki on lakkauttamassa erityisluokkia.
Osa lakkautettavista erityisluokista aiotaan korvata niin sanotuilla pienryhmillä. Ensi syksynä suuri osa erityisluokkapaikkaa tarvitsevista lapsista aloittaa koulunsa yleisopetuksen ryhmissä.
Osa niistä lapsista, jotka ovat koko alakoulun ajan opiskelleet erityisluokalla, joutuvat yläkouluun siirtyessään yleisopetuksen ryhmiin.
Ohjaajia on riittämättömästi sekä yleisopetuksen että erityisopetuksen ryhmissä.
Erityisluokkia tarvitaan edelleen. Vaikka uuden lainsäädännön myötä painopiste oppimisen tuessa on siirtynyt ennaltaehkäisyyn ja ensisijaisesti lapselle annettavaan ryhmäkohtaiseen tukeen, tämä ei tarkoita sitä, että erityisluokan tarpeessa olevien lasten tuki voitaisiin korvata pienryhmäjärjestelyillä.
Pienryhmä ei vastaa erityisluokan tarjoamaa tukea lapselle.
Pienryhmässä opiskelevien lasten lukumäärää ei ole rajoitettu. Riskinä on se, että pienryhmät kasvavat kouluissa liian suuriksi, ja eri luokka-asteiden oppilaat opiskelevat niissä eri oppiaineita samaan aikaan.
Tässä tilanteessa erityisopettaja ei käytännössä pysty antamaan oppilaskohtaista tukea kenellekään, vaan on vain valvojana paikalla. Ohjaajia tarvitaan yhtä lailla myös pienryhmiin.
Ne lapset, joilla tuen tarve liittyy haastavaan käyttäytymiseen, itsesäätelyyn tai sosioemotionaalisiin taitoihin, ovat yhtä lailla oikeutettuja oppilaskohtaiseen tukeen kuin ne lapset, joilla on oppimisen vaikeuksia.
Erityisluokkaopetusta ei saa rajata vain vaativinta oppilaskohtaista tukea tarvitseville lapsille.
Tehtyjen päätösten mukaan ensi syksynä yhä useammassa tavallisessa yleisopetuksen ryhmässä opiskelee lapsia, joilla on neuropsykiatrisia haasteita, keskittymisen ja käyttäytymisen vaikeuksia, sosioemotionaalisia pulmia, oppimisvaikeuksia tai mielenterveyden kuormitusta.
Tämä on tosiasia, jonka koulujen henkilökunta näkee päivittäin.
Siksi on tarpeellista kysyä: Millainen on Seinäjoen kaupungin oppimisen tuen strategia pitkällä aikavälillä? Miten tukea johdetaan, koordinoidaan ja arvioidaan niin, että se noudattaa oppimisen tuen lainsäädäntöä ja toimii käytännössä?
Ehdotan, että päätös oppilaskohtaisen tuen aloittamisesta voitaisiin tehdä lähellä koulun arkea, koulun ja rehtorin tasolla, silloin, kun tarve on ammattilaisten silmissä jo selvä.
Ainakin nykyistä joustavampaa mallia olisi syytä arvioida vakavasti; oppilaskohtaisia tuen päätöksiä on odotettu pahimmillaan lähes puoli vuotta.
Se, mistä riittävät resurssit sitten järjestetään kaikille oppilaskohtaista tukea tarvitseville lapsille, jää opetuksen järjestäjän ratkaistavaksi.
Oppimisen tuki ei ole menoerä, josta voidaan säästää ilman seurauksia. Se on investointi, jonka puute näkyy myöhemmin koulupolkujen katkeamisina, syrjäytymisenä ja mielenterveysongelmina.
Näiden ongelmien korjaaminen tulee yhteiskunnalle aina kalliimmaksi kuin niiden ennaltaehkäisy. Siksi oppimisen tukeen on panostettava nyt. Ei sitten, kun ongelmat ovat syventyneet, vaan silloin, kun ne ovat vielä ratkaistavissa.
Jokaisella lapsella on oikeus saada tukea ajoissa. Se on inhimillisesti oikein, mutta myös järkevää päätöksentekoa.