Bingoa on pelattu Suomessa pian 50 vuotta. Hallien lisäksi pelit pyörivät nykyisin myös internetissä.
Tällä kertaa ei käynyt tuuri. Uusi lappu eteen ja rastittamaan. Bingohallin seinillä olevat näytöt pyörittävät kirjaimia ja numeroita nopealla syötöllä, ja arvontakoneen nainen luettelee ruuduilla näkyvät yhdistelmät ääneen.
– Berta kaksi.
Ohi.
– Berta viisitoista.
Ohi.
– Niilo neljäkymmentäyksi.
Nyt osui, merkki ruutuun, mutta liian myöhään. Joku toinen ehti saada lappunsa täyteen. Omasta jäi puuttumaan vain yksi ruutu. Seuraavalla kerralla voitto on kuitenkin varma, sillä nyt kävi jo niin lähellä.
Peliin pääsee nopeasti sisään, eikä sitä malttaisi lopettaa. Muutama oikea rivi ja pistekortit riittävät taas uudelle kierrokselle osallistumiseen. Aika kuluu.
Hallin työntekijät kiertävät pöytiä ja jakavat ihmisille lisää bingolappuja. Seinäjoen Maila-Jussien pyörittämässä Pelikeskuksessa työskentelevä Milla Hakanen vaihtaa pelaajien kanssa pari sanaa. Kestokävijät ovat tulleet hänelle kovin tutuiksi.
– Vakiasiakkaat tunnistaa jo äänestä, kun he ilmoittavat voittolappunsa numeron, Hakanen kertoo.
Bingoa ei hallissa juurikaan enää huudeta, voitosta ilmoitetaan nykyisin nappia painamalla. Se on ainoa tapa pysäyttää arvontakoneen nainen.
Uusi peli alkaa miltei heti edellisen päätyttyä, ja Hakanen palaa tekemään kuulutuksia. Kone ilmoittaa numerot. Muut kuulutukset ovat ihmisten heiniä.
Ensimmäisenä metsästetään yhtä vaakariviä. Seinäjoella pelataan enimmäkseen vaakaa, Suomen muissa bingohalleissa myös pystyä. Voittaja löytyy.
Hakasen kollega Joanna Mörönen käy ojentamassa hänelle nipun pistekortteja. Laki kieltää Suomessa bingon rahapalkinnot, palkita pitää siis jotenkin muuten.
– Voittaja saa euron arvoisia pistekortteja, jotka voi pelata, tai vaihtaa ostokorteiksi esimerkiksi K ja S-ryhmän kauppoihin. S-ryhmä on ylivoimaisesti suosituin, Mörönen sanoo.
Osa pelaajista kutsuu S-ryhmän ostokortteja bensakorteiksi, sillä ne käyvät ABC-asemilla tankkausmaksuna.
Käsite on sekä Hakaselle että Möröselle tuttu. Hakanen on työskennellyt Pelikeskuksessa kolmisen vuotta, Mörönen neljä tai viisi, hän ei muista itsekään. Asiakkaat saattaisivat muistaa. Osa on käynyt bingossa muutaman vuosikymmenen.
Pelikeskuksen konkareilla on omat vakipöytänsä, joissa aika kuluu bingon ja keskusteluiden äärellä. Välillä ihmiset tulevat kyselemään työntekijöiltä, onko kavereita näkynyt.
Ulkopuolisille ei kuitenkaan tahdota bingosta juuri puhua. Pelaaminen on arka paikka, eikä naapureille ole tapana kertoa. Omaa nimettömyyttä halutaan suojella.
Helpoiten tämä onnistuisi internetissä pelaamalla. Verkossa pyörivät aina samat pelit kuin hallissa, eikä verkkopelaajasta tiedetä muuta kuin nimimerkki. Voitot tulevat suoraan kotiin.
Asiakkaat ovat tosin kertoneet Hakaselle ja Möröselle, että netissä ei ole yhtä mukavaa pelata kuin hallissa. Silloin bingon yhteisöllinen puoli katoaa. Hakanen ja Mörönen ovat samaa mieltä. Halli on parempi.
Verkkobingo vaikuttaakin nuoremman väen touhulta. Netin pelaajamäärät nousevat niihin aikoihin, kun työ- ja koulupäivät loppuvat, tai lomakaudet alkavat. Tuskinpa kaikki kuitenkaan nettiin siirtyvät.
Syksyisin Pelikeskus kiinnostaa opiskelijoita, eivätkä muutkaan nuoret paikkaa karta. Uusia asiakkaita käy päivittäin. Osasta tulee uusia vakiasiakkaita.
Teksti Nikke Kinnunen
