Pääkirjoitus

On­nel­li­sin maa­kun­ta – Mutta onko Sei­nä­jo­ki on­nel­li­nen myös tänne muut­ta­jil­le?

PÄÄKIRJOITUS

Etelä-Pohjanmaa on tuoreen valtakunnallisen tutkimuksen mukaan Suomen onnellisin maakunta. Kaupunkivertailussa Seinäjoki oli kuudenneksi onnellisin.

Taas näitä onnellisuustilastoja, moni miettii. Kyllä, mutta aina niissä on totta toinen puoli. Otetaan siis ilo irti sen aikaa kun sitä kestää tai joku vetää maton alta.

Hyvä uutinen on sekin, että Seinäjoen nettomuutto on plussalla, ja kaupunki kuuluu niiden 40 kunnan joukkoon, joiden kasvuennuste pysyy myönteisenä myös tulevat vuosikymmenet.

Seinäjoen kasvu on ollut tasaista vuosikymmeniä. Tällä hetkellä kasvamme käytännössä maahanmuuton myötä. Sitä kautta saamme työntekijöitä ja veronmaksajia.

Siksi on tärkeää, että tänne tulevat ulkomaalaistaustaiset viihtyvät ja asettuvat lakeuskaupunkiin asumaan. Seinäjoki ei varmasti halua olla vain läpikulkuasema, jonka ohi painellaan vaikkapa Vaasaan tai Ouluun.

Esimerkkiä edelliseen liittyen ei tarvitse hakea kaukaa. Olen ennenkin puhunut Seinäjoen ammattikorkeakoulun kansainvälisistä opiskelijoista.

Heistä valtaosa viihtyy täällä ja haluaisi jäädä, muttei saa harjoittelupaikkaa saati työpaikkaa valmistumisensa jälkeen.

On selvää, että silloin turhautuu ja muuttaa muualle työn perässä. Niissä tunnelmissa mahdollinen paluu Seinäjoelle joskus myöhemmin ei varmasti ole ensimmäinen ajatus.

E–P:n Kauppakamarin selvityksen mukaan yli puolet alueen yrittäjistä edellyttää työntekijöiltään erinomaista suomen kielen taitoa. Siinä syy, miksi kansainvälisiä osaajia jää niin paljon työllistämättä.

Onneksi kyse ei ole vastentahtoisuudesta, vaan kielimuurista. Lisäksi kokemukset yrityksissä ovat olleet positiivisia sitten kun kansainvälisiä osaajia on uskallettu rekrytoida.

Alussa mainitun tutkimuksen mukaan ihmisen tärkeimpiä onnellisuustekijöitä ovat terveys, turvallisuuden tunne ja vapaus tehdä omia valintoja – ja tietysti myös työ.

Onnellisuus on siis sitä, että on monta tavallista arjen kiinnekohtaa, jotka pysyvät kunnossa.

Tuossa voisi piillä hyvä myyntipuhe tämän alueen kasvun kehittämiseksi. Parhaimmillaan tarina voisi mennä näin: Täällä on töitä, täällä on turvallista, ja täällä ihmiset ovat tutkitusti tyytyväisiä elämäänsä.

Tarina on vain saatava ulottumaan myös heihin, jotka ovat tänne vasta muuttaneet muualta Suomesta tai ulkomailta ja pohtivat jäämistä.

Meillä on kuitenkin kaikki edellytykset lunastaa tuo tarina myös heidän osaltaan ja olla vahva kasvumaakunta jatkossakin.

Tarvitaan vain lisää kotouttamista, suomen kielen opetusta, hyviä kohtaamisia ja onnellisuuden jakamista. Perusjuttuja, joita jokainen meistä voi edistää.

Tero Hautamäkitoivoo maakunnan kasvavan.