Toimitukseen tulee lehtiä, joita ei muuten tulisi luettua. Yksi sellainen on Työeläkelehti. Sen uusimmassa numerossa on herkullinen haastattelu tulevaisuudentutkija Sari Stenforsista, joka on erikoistunut protopioihin.
Protopia on realistisen myönteinen näkemys tulevaisuudesta. Ideana on pienin askelin paraneva maailma. Sellainen kehitys varmasti kelpaa itsekullekin.
Stenforsin mukaan tulevaisuudessa koneet vapauttavat meidät olemaan ihmisiä. Roboteille jää rutiinit, ihmisille merkityksen hommat. Ainoa huono uutinen tällaisen herra 56:n kannalta on se, että mainittu muutosvaihe voi ottaa useita vuosikymmeniä.
Toivottavasti siihen ei mene niin kauan. Toivotaan, toivotaan. Myönteisten tulevaisuuskuvien tärkeintä polttoainetta on juurikin toivo: ”Se on sosiaalista liimaa, joka ylläpitää luottamusta ihmisiin ja yhteiskuntaan.”
Stenfors on kuitenkin huolissaan nuorten toiveikkuuden horjumisesta. Tuoreimman nuorisobarometrin mukaan suomalaisten nuorten tulevaisuususko on romahtanut. Optimistisesti omaan tulevaisuuteen suhtautuu enää 61 prosenttia nuorista. Ennen luku oli 80.
Hallituksen leikkaukset opiskelijoihin, ilmasto- ja ympäristökriisi, lisääntynyt väkivalta, sodat ja epävarmat työllisyysnäkymät ovat joitakin tekijöitä, jotka nakertavat nuorten tulevaisuususkoa. Eipä heitä syyttää voi.
Minullakin on monia rakkaita nuoria. Kaikki edellä lueteltu sapettaa ja olo on vähän voimaton. Onneksi lapset eivät huolestani tiedä, sillä he eivät lue Eparia kuin satunnaisesti.
Ollaan vakavien asioiden äärellä. Tulevaisuususkon puute voi olla monella tapaa lamauttavaa. Se voi viedä nuoren toimintakyvyn millä tahansa tai kaikilla elämän osa-alueilla: opiskelussa, työelämään kiinnittymisessä, perheen perustamisessa ja ylipäätään aikuisuuteen siirtymisessä.
Vaikka me kääkät olemmekin syypäitä osaan edellä mainituista vioista, tarvitsee myös harmaantuva Suomi tulevaisuususkoa. Ensinnäkin pitää uskoa ja toivoa, että jälkipolvien asiat järjestyvät. Tärkeää on myös yrittää itsekin tehdä jotain sen eteen. Jos ei muuten, niin äänestämällä kun on sen aika.
Omalla tontilla pitää olla optimistinen myös. Toivon, että minua aikanaan hoitavalle robotille on älytty rakentaa pehmoiset kädet ja Sade Adun laulua muistuttava tapa jutella päivän kuulumiset.
Tulevaisuus ei sitten enää kuulostaisi niin pahalta.