Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Onko Suo­mes­sa hyvä van­he­ta?

Viimeaikaiset otsikot vanhustenhoidon tilasta ovat herättäneet huolta ja keskustelua. Hoivakodeissa on todettu vakavia puutteita. Henkilöstömitoituksen laskeminen on heikentänyt hoidon laatua. Hoitajien aika ei riitä heille kuuluviin tehtäviin.

Ikäihmiset tarvitsevat puolestapuhujia. Meidän on kuunneltava heitä, eikä vain päätettävä heidän puolestaan.

Ikäihmiset eivät saa tuntea, että ovat vain rasite ja kuluerä. Onko eettisesti oikein leikata heikoimmassa asemassa olevien ihmisten perustarpeista? Muistisairaus tai heikko liikuntakyky ei vie ihmisiltä ihmisarvoa.

Yksinäisyys on suuri kansantauti. Ihmiset tarvitsevat mielekästä tekemistä. Liikkumista, kulttuuria ja ennen kaikkea ihmiskontakteja.

Kuntoutuksen merkitys on suuri toimintakyvyn säilyttämisessä. Viriketoiminta, yhdessä laulaminen, ulkoilu ja muistelu on tärkeää.

Ruuan laadun ja energiasisällön heikkeneminen johtaa painon laskuun ja sairastavuuden lisääntymiseen. Ruokailu on myös sosiaalinen tapahtuma. Terveellinen ja ravinteikas ruoka on hyvinvoinnin perusta.

Digimaailmassa on kohtuutonta vaatia, että tämän päivän yli 80-vuotias joutuu hoitamaan itse pankkiasiat, ruokaostokset sekä terveyteen liittyvät asiat pelkästään älypuhelimella.

Ihmisen on oltava palveluiden keskiössä. Ikäihmiset ovat meidän äitejä ja isiä, isovanhempia, naapureita ja ystäviä. Ennen kuin päätämme asioista, kuuliko kukaan, mitä mieltä vaari/mummo asioista on?

Olisiko kiirehdittävä vanhuspalvelulakia, niin että iäkkäät saisivat riittävän laadukasta hoivaa ja huolenpitoa? Arvokas ja turvallinen vanhuus, jossa on myös iloa, on kuuluttava kaikille!

Arja MiettinenVaasan kaupunginvaltuutettu ja Pohjanmaan aluevaltuutettu (sd.)