Pesäpallo vaatii fyysisiä, henkisiä, teknisiä ja taktisia ominaisuuksia, mutta nopeinta lajin kehitys on ollut viime vuosina taktisella puolella. Näin arvioi hallitsevan Suomen mestarijoukkueen Vimpelin Vedon pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki.
–Vastustajia on scoutattu aina, mutta nykyteknologia on antanut siihen lisää työkaluja. Saatavilla olevan tiedon määrä on käytännössä rajaton.
Superpesisjoukkueiden lajiraamattu on Titania-niminen pesäpalloportaali. Se on turkulaisen Timo Lammisen kehittämä analysointiohjelma, joka purkaa jokaisen pääsarjaottelun osiin, pelaaja, pelitilanne ja suoritus kerrallaan. Kertynyt data muodostaa tietopankin, joka erittelee pelitapahtumia videonäytteiksi, lyöntikartoiksi ja tilastoiksi.
Jos Kivimäki haluaa esimerkiksi tietää, mihin Joensuun Mailan Juha Puhtimäen lyöntivuoron ensimmäinen lyönti suuntautuu, kun etenijä on ykköspesällä, niin Titania esittää muutamalla klikkauksella lyöntikartan, josta näkyvät kaikki Puhtimäen lyöntiratkaisut vastaavassa pelitilanteessa vuodesta 2014 lähtien.
–Ulkokenttä sijoittuu tässä tilanteessa niin, että sisäpelaaja ei pääse käyttämään parhaita lyöntejään. Hänet yritetään pakottaa käyttämään työkalupakistaan viidenneksi tai kuudenneksi paras vaihtolyönti.
Videoklipeistä voi etsiä myös pelaajan maneereita. Jos kyynärpää on ennen lyöntiä vähän kohollaan, niin se voi antaa osviittaa, mihin lyöntiin pelaaja valmistautuu.
–Kun työkalut ovat tällaiset, niin molemmat joukkueet tuntevat toisensa todella tarkkaan. Kysymys on siitä, kumpi suorittaa varmemmin.
Kun pelin ennakkoanalysointi menee tarpeeksi pitkälle, uhkana on viihdearvon kärsiminen. Peli muuttuu todennäköisyysmatematiikaksi, improvisaatio ja tunne katoavat.
–Se on tietysti vaarana.
–Aina ulkokentällä on silti jossain tyhjää tilaa. Kysymys on siitä, riittääkö taito lyödä juuri sinne.
Kivimäki sanoo, että pesäpallon monet kehitysvirtaukset ovat sataneet nimenomaan ulkopelijoukkueen laariin.
–Joukkueet ovat kehittyneet taktisesti, ulkopelaajat heittävät ja liikkuvat aiempaa paremmin, hiekkatekonurmien myötä virhepomput ovat poistuneet ja pallokin liikkuu hiekkatekonurmella vähän hitaammin. Sisäpelillä on täysi työ pysyä mukana tässä kehityksessä.
–Meillä 70 prosenttia lajiharjoittelusta keskittyy sisäpeliin, 30 ulkopeliin. Tiedän, että joillain joukkueilla suhde on 80–20.
Naispesäpallossa sisäpelijoukkue on vielä ahtaammalla.
–Naisten lyöntivalikoimasta puuttuvat pomppu ja linjan ylittävät pystärit. Ne ovat lyöntejä, joille vastustaja ei voi oikein mitään. Kun keinoja murtaa ulkopeli on vähemmän, niin naisten peli voi joskus olla aikamoista shakkia.
Tapio Neva