Kiitos Ilkka-Pohjalaiselle 22.1.2024 (ilkkapohjalainen.fi) julkaistusta artikkelista ”Ratkaisevatko itsehoito ja omat oirearviot terveydenhoidon kriisin?”. Artikkeli nosti esille tärkeitä kysymyksiä terveydenhuollon digipalveluista. Tehokkainkaan digipalvelu ei yksistään ratkaise pitkään kehittynyttä ongelmien vyyhtiä, mutta turvallinen ja vaikuttava palvelu voi helpottaa kriisiä ja vapauttaa resursseja sinne, missä niitä tarvitaan.
Artikkelissa todettiin, että eräs oirearvioiden tavoite on tunnistaa lähipalvelua tarvitsevat potilaat niistä, joille riittää itsehoito tai jotka voidaan hoitaa kokonaan digitaalisesti. Omaolo, joka on luokiteltu lääkinnälliseksi laitteeksi, on yksi niistä harvoista palveluista, joka pystyy tähän tarkkaan erotteluun. Ihmisen terveydentila on kuitenkin monimuotoinen ja oireiden arviointiin vaikuttavat monet yksilölliset seikat. Juuri tästä syystä, potilasturvallisuuden maksimoimiseksi, Omaolo voi joskus ohjata potilaita hakeutumaan päivystykseen, vaikka tilanne ei välttämättä jälkikäteen arvioiden olisi vaatinut välitöntä hoitoa.
Toimittajan esiin tuomat oirearvioinnit ovat Omaolon kaltaisissa palveluissa erityisen haasteellisia. Esimerkiksi päänsärky voi olla merkki monista erilaisista vaivoista, mukaan lukien vakavista sairauksista, joiden nopea diagnosointi ja hoito ovat kriittisen tärkeitä. Myös yskä on useimmiten täysin harmiton oire, mutta vakavatkin syyt tulee aina ottaa huomioon. Tällaiset tilanteet ovat tärkeitä tunnistaa, vaikka sen takia joudutaankin ohjaamaan myös sellaisia potilaita pikaiseen arvioon, joille olisi lopulta riittänyt kiireettömämpi hoito. Omaolo joutuu tasapainoilemaan potilasturvallisuuden ja käyttäjäystävällisyyden välillä, asettaen kuitenkin turvallisuuden aina etusijalle. Omaolon antamia toimintasuosituksia kehitetään saadun palautteen perusteella aktiivisesti. Omaolossa on käynnissä päänsäryn sekä hampaiden ja suun oire tai vamma -arviossa erillinen seurantakysely, jonka tarkoituksena on varmistaa laitteen turvallisuus ja suorituskyky. Kyselyllä saadaan arvokkaita vastauksia siitä, ovatko asukkaat kokeneet oirearvioiden hoidon piiriin ohjaamisen liian herkäksi, sopivaksi vai liian hitaaksi.
Omaolosta on toteutettu hiljattain vaikuttavuusselvitys, jossa nousi selkeästi esille, että digitaalinen palvelu yksistään ei tuota vaikuttavuutta, vaan taustalle tarvitaan toimivat prosessit. Digitaalisten palveluiden edellyttämä toiminnan muutos haastaa niin palvelua käyttäviä organisaatioita kuin ammattilaisiakin. Omaolon osalta on saatu hyviä kokemuksia alueilta, joissa hoitopolkuja on täysin digitalisoitu. Tämä tuottaa nimenomaan käyttäjätyytyväisyyttä silloin, kun potilas haluaa ja pystyy asioimaan diginä. Kaikkiin tilanteisiin ja oireisiin digipalvelu ei ole oikea ratkaisu. Se toimii parhaiten suoraviivaisissa ja suhteellisen yksinkertaisissa tilanteissa, mutta automatisoimalla helppojen tapausten hoito, voidaan säästää aikaa monimutkaisempia tilanteita varten.
Omaolo on Suomessa laajasti käytössä ja sitä on kehitetty jo vuodesta 2016 lähtien yhdessä hyvinvointialueiden kanssa. Yksittäisellä palvelulla ei ole mahdollista ratkaista terveydenhoidon kriisiä, mutta yhteistyöllä ja integroimalla palveluita alueen prosesseihin, voidaan saada aikaiseksi lopputulos, joka on enemmän kuin osiensa summa.
Leena Soininen
johtaja, digitaaliset palvelut, lääketieteellinen johtaja
DigiFinland Oy
Johannes Lyytikkä
päätoimittaja, Integroidut palvelut
Kustannus Oy Duodecim
Wilma Pietiläinen
portfoliopäällikkö, terveydenhuollon palvelut
DigiFinland Oy