Iranin ja Yhdysvaltojen välisissä neuvotteluissa on tapahtunut huomattavaa edistystä, sanoo neuvottelujen sovittelijana toiminut Omanin ulkoministeri Badr Albusaidi. Hänen haastattelunsa yhdysvaltalaiselle CBS Newsille julkaistiin perjantaina.
Useita Yhdysvaltain ja Iranin välisiä neuvotteluja sovitellut Albusaidi kertoi maiden välisen ydinsopimuksen olevan lähellä. Hän sanoi Iranin suostuneen siihen, ettei sillä koskaan tule olemaan ydinmateriaalia, jolla voitaisiin luoda pommi. Iranin nykyiset rikastetun uraanin varannot taas "sekoitettaisiin mahdollisimman alhaiselle tasolle" ja muutettaisiin polttoaineeksi, Albusaidi kertoi.
Tämän lisäksi Iran on valmis myöntämään Kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n tarkastajille täyden pääsyn ydinlaitoksiinsa sopimuksen ehtojen tarkastamiseksi.
Albusaidi sanoi haastattelussa toivovansa, että neuvotteluissa on edistytty riittävästi Yhdysvaltojen iskun estämiseksi. Hän kuitenkin sanoi, että sopimuksen yksityiskohtien selvittämiseksi tarvitaan vielä hieman lisää aikaa.
Neuvotteluja on määrä jatkaa maanantaina Itävallan Wienissä.
Trump ei ole tyytyväinen
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmaisi perjantaina tyytymättömyytensä neuvotteluihin. Trump sanoi haluavansa, että Iran lopettaa uraanin rikastamisen kokonaan, myös siviilitarkoituksiin.
Aiemmin Trump sanoi, ettei hän vielä ole tehnyt lopullista päätöstä mahdollisesta hyökkäyksestä Iraniin. Hän myös toi ilmi turhautumisensa Iranin asenteeseen neuvotteluissa.
– En ole tyytyväinen siihen, etteivät he ole halukkaita antamaan meille sitä, mitä meidän on saatava. Siispä, en ole innostunut, presidentti sanoi.
Trump on uhkaillut useaan otteeseen sotilaallisella iskulla Iraniin, jos maan kanssa ei saavuteta sopua sen ydinohjelmasta. Yhdysvallat on syyttänyt Irania aikeista rakentaa ydinase.
Iran ensimmäisenä mustalle listalle
Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio nimesi perjantaina Iranin "laittomia pidätyksiä tukevaksi valtioksi". Lausunnossaan Rubio sanoi, että Iran on vuosikymmenten ajan pidättänyt viattomia amerikkalaisia ja muiden maiden kansalaisia käyttääkseen heitä poliittisena vipuvoimana muita valtioita vastaan.
Kyseessä on ensimmäinen tämänkaltainen määrittely, joka tehtiin presidentti Trumpin viime syyskuussa allekirjoittaman määräyksen nojalla. Sen tarkoituksena on uutiskanava CNN:n mukaan estää maita pidättämästä Yhdysvaltain kansalaisia laittomasti ja kannustaa niitä vapauttamaan laittomasti pidättämänsä. Iranista tuli ensimmäinen tälle "mustalle listalle" asetettu maa.
Rubio sanoo, että jos Iran ei lopeta laittomia pidätyksiä, Yhdysvaltojen on harkittava lisätoimia. Yksi lisätoimista voi hänen mukaansa olla esimerkiksi matkustusrajoitus Iraniin.
– Yhdenkään amerikkalaisen ei tulisi matkustaa Iraniin mistään syystä, Rubio sanoi ja toisti, että Iranissa tällä hetkellä olevien amerikkalaisten tulisi lähteä maasta välittömästi.
Lähteenä myös uutistoimisto AFP.