Taistelun jälkeen tantereen tuhansien kaatuneiden keskellä verissä päin raahautuva katolinen jesuiitta ulvoi latinaksi: ”Maledikti Fennones! Maledikti! Maledikti! Vos comburat ignis sempiternus!" (Kirotut suomalaiset! Kirotut! Kirotut! Polttakoon teidät ikuinen tuli!) Luterilaiset hakkapeliitat vastasivat yhtymällä polvistuen Isä meidän -rukoukseen. Näin kuvasi Sakari Topelius Breitenfeltin taistelun (1631) loppua suurromaaninsa alussa.
Topeliuksen Välskärin kertomuksia julkaistiin Helsingissä ja Tukholmassa ruotsiksi vuosina 1853–1867. Se ilmestyi ajan tapaan Helsingfors Tidningar -lehden jatkokertomuksena ja myöhemmin toimitettiin kirjaksi.
Topelius oli Helsingin yliopiston rehtori, historian tohtori ja professori ja monipuolinen kirjailija. Minusta Alexandre Dumas'n Kolme muskettisoturia on aneemisempi kirja kuin Välskärit. Se ilmestyi 1895–1898 kolmeosaisena, Juhani Ahon upeana suomennoksena. Kaiken kruununa siinä on kuvituksena maailmankuulujen taiteilijoiden Albert Edelfeltin ja Carl Larssonin satoja vain tässä kirjassa näkyviä töitä. Siitä ei kirja parane!
Imeydyin Välskärien sen lukijaksi jo 8-vuotiaana. Teksti piti otteessaan siksikin, että keskeisin henkilö oli Isostakyröstä Pohjanmaalta kotoisin, ja Perttilän talo Isossakyrössä on edelleen olemassa. Kirjan 3. osassa on puolestaan jännittävä tapahtuma Vaasan Palosaaren salmessa.
Kirja kuvaa kolmen suvun tarinan, ja ensimmäisen kerran Suomen kirjallisuudessa on esillä suomalainen näkökulma suurvaltahistoriaan. Kirjassa kuvataan muun muassa isoviha, reduktio, rutto, nälänhätä, noitavainot, taikausko ja yksinvalta. Henkilöhahmot ovat eläviä ja vievät tarinaa romanttisesti ja jännittävästi eteenpäin.
Nyt eletään aikaa, jolloin poikien lukutaito on katastrofaalisen huono. He eivät lue kirjoja. Kieli köyhtyy, ja amerikkalainen fuck-kieli tulee tilalle, leviten jopa televisioon. Tämä on vakava asia.
Lause on sanoilla ilmaistu ajatus. Kielellä ajatellaan. Sen puute kaventaa ihmisen mieltä eli sielua. Siis ihmisyys supistuu. Tunnemaailma autioituu. Se taas heijastuu ihmissuhteisiin. Ne pinnallistuvat, ja sen mukana käsitys ihmisarvosta, reiluudesta ja kunniallisuudesta haihtuvat.
Kaunokirjallisuus ruokkii rikasta tunne-elämää. Kyse ei ole vain stoorista. Mikään kansa ei ole kulttuurikansa ilman omaa kirjallisuutta. Se luo kansan identiteetin.
Koulut voisivat käyttää Topeliuksen kirjaa suomalaisuuden syventämiseksi. Se antaa käsityksen, miltä pohjalta Suomen kansallinen identiteetti ja maan itsenäisyys ovat syntyneet. Sitä sydämen sanomaa kannattaa vaalia edelleen.
Vietämme 10.10. suomalaisen kirjallisuuden päivää juhlaliputuksin. Päivä on myös kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven syntymäpäivä.
Kiven Seitsemän veljestä on ensimmäinen suomenkielinen romaani. Se on huiman luova puristus, koska hänen oli juonen lisäksi luotava suomen kielen ilmaisuja ja sanastoa. Hän kehitti työkalua työtä tehdessään, ja näin syntyi kauneinta ja vivahteikkainta, sanoiksi purettua sielunelämää.
Kirja on tasoltaan nostettu Shakespearen, Danten, Cervantesin, Goethen ja Puskinin teosten rinnalle. Ilmestymisaikanaan suomalaisia lukijoita oli vain kourallinen, ja kirjan menekki oli alussa vaatimaton. Suomessa se teilattiin siveettömänä ja brutaalina tarinana. Nyt sitä on myyty yli 1,5 miljoonaa kappaletta.