Tapio Korjus voitti Soulissa vuonna 1988 keihäänheiton olympiakultaa tunnetusti oikean jalan reisilihas pahasti vahingoittuneena. Torstaina ilmestyneestä kirjasta Kaaret ja tarinat, Keihäsmestarit Nevalasta Ruuskaseen käy ilmi, että Korjuksen olympiaosanotto oli jopa aikaisemmin arveltua enemmän veitsenterällä.
Lähipiiri eli valmentajat ja kilpakumppanit tavallaan suojelivat Korjusta, jotta vamma ei vaikuttaisi häneen henkisesti.
Korjuksen reisilihas oireili jo alkukesän aikana, ja repesi lopulta heittoharjoituksessa Lapualla, kun olympialaisiin oli kolme viikkoa aikaa. Kymmenen päivää ennen olympialaisia Korjus kilpaili Tokiossa Japanissa, ja lihas repesi vielä lisää.
Korjus kertoo kirjassa, että lihaksessa oli kolme senttiä pitkä ja puolitoista senttiä syvä kuoppa. Tokion kisan jälkeen tilanne muuttui, ja reiteen turposi hetkessä kananmunan kokoinen kyhmy.
– Näytin illalla hotellissa Leksalle (valmentaja Leo Pusa) jalkaa, ja kysyin haittaakohan tämä jatkoa. Leksa vastasi, että toi on keihäänheittäjälle ihan normaalia ja kuuluu asiaan. Sen päälle hän kääntyi kyljelleen ja rupesi nukkumaan.
Todellisuudessa Pusa ei nukkunut sinä yönä sekuntiakaan.
Soulissa fysioterapeutti Jarmo Ahonen sai Korjuksen reiden heittokuntoon, mutta finaalissa kivut yltyivät.
Toisen heittokierroksen jälkeen Korjus nilkutti heittopaikalla Kimmo Kinnusen ja Seppo Rädyn luo, ja arveli, ettei pysty enää heittämään. Suomalaisheittäjät, joilla kaikilla oli jotakin kremppaa, olivat ennen kisaa päättäneet, että yrittävät niin kauan, kun pystyvät kävelemään.
– Minun mielestä sinä pystyt kyllä kävelemään, Kinnunen lohkaisi Korjukselle.
MINNA KALLASVUO