Helsingin olympiastadionin peruskorjaustyöt ovat olleet käynnissä lähes vuoden. Samalla alkujaankin massiivinen kustannusarvio on paisunut entisestään.
Tämän hetken kustannusarvio on 261 miljoonaa euroa. Peruskorjauksen rahoittavat puoliksi Suomen valtio ja Helsingin kaupunki.
Alun perin hallitus myönsi hankkeelle 80 miljoonaa euroa. Myöhemmin uutisoitiin, että valtio sitoutuu maksamaan kustannuksista puolet, mutta vain 104,5 miljoonaan euroon saakka. Nyt valtion osuus on siis kasvanut jo 130,5 miljoonaan euroon.
Hankkeella oli vastustajansa jo alussa, mutta kustannusten paisuminen on ärhäköittänyt kriitikoiden äänenpainoja. Varsinkin jalkapalloväki on katsonut tuskaisena tilannetta, jossa rahaa palaa, eikä lopputulos ole välttämättä onnistunut.
Stadionille ei esimerkiksi saada aitioita, joilla olisi merkittävä vaikutus tapahtumien tuotoille. Stadionin katsomot toki katetaan, mutta kentän ylle ei saada nykyajan mallin mukaan kattoa, joka mahdollistaisi myös talvikäytön. Palloliitto toivoi stadionille katsojakapasiteetin lisäystä, mutta remontti hieman vähentää katsomopaikkoja. Stadion ei täytä kriteereitä, jotka antaisivat mahdollisuuden hakea vaikkapa jalkapallon Mestarien liigan finaalia tai EM-lopputurnauksen otteluita Helsinkiin.
Historia painaa
Kulttuuri- ja urheiluministerinä vuosina 2011–2014 toiminut Paavo Arhinmäki (vas.) on pitänyt Helsingin olympiastadionin peruskorjauksen rahoitusta yhtenä hallitusaikojensa parhaista saavutuksista.
Jalkapallomies Arhinmäellä oli vahva urheilujärjestöjen tuki takanaan. Oli selvä, että vuonna 1938 rakennetulle, mutta rapistuneelle ja ajastaan jälkeen jääneelle stadionille oli tehtävä jotain.
Kun vielä historialliset arvot painoivat sen puolesta, että yksi itsenäisyyden ajan merkittävimmistä monumenteista pitää ehostaa rakennusta kunnioittaen, keskustelu vaihtoehdoista jäi vähäiseksi.
Palloliitto tosin jätti kartoitusvaiheessa selvityksen, jonka mukaan uusi ja toimiva stadion tulisi halvemmaksi kuin vanhan korjaaminen. Palloliitossakin tiedostettiin silti realiteetit ja ymmärrettiin, että uudelle kansalliselle jalkapallostadionille olisi ollut mahdoton saada yhteiskunnan tukea.
Luultua huonommassa kunnossa
Palloliiton varapuheenjohtajana ja liittovaltuuston puheenjohtajana aiemmin toiminut Harri Talonen on yksi olympiastadionin peruskorjauksen kriitikoista. Hän myöntää, että tarkoitus oli hyvä, mutta lopputulos ei välttämättä sitä ole.
– Museoviraston päätösten takia vanhaa joudutaan säästämään aivan liikaa. Juuri se on yksi iso syy myös kustannusten nousuun, Talonen uskoo.
– Toinen syy on se, että kiinteistö oli huonommassa kunnossa kuin omistajat tiesivät.
Stadion-säätiön toimitusjohtajan Maija Innasen mukaan kustannusten nousuun on kaksi syytä. Ensimmäinen on erityisesti pääkaupunkiseudun rakentamisen voimakas noususuhdanne, jonka takia tarjoushintaindeksi ja urakkatarjousten hinnat ovat nousseet.
– Toinen merkittävä syy on katsomoiden kattaminen ja rakennettavien näköesteettömien paikkojen kalleus. Uusien katosten rakentamisen ja vanhojen uudistamisen edellytyksenä on stadionin vanhojen rakenteiden mittava vahvistus. Työ on osoittautunut ennakoitua huomattavasti vaikeammaksi ja raskaammaksi, Innanen selvittää.
Maailmalla perinteisiä stadioneita on ilman suojelupäätöksiä rakennettu käytännössä kokonaan uusiksi.
– Mutta Euroopassa on myös erinomaisia esimerkkejä onnistuneista perusparannus- ja uudistamishankkeista, kuten vuonna 1936 valmistuneen Berliinin olympiastadionin uudistaminen, Innanen sanoo.
HARRI LAIHO / LÄNNEN MEDIA