Kuten monelta polkupyöräilijältä, myös Olli Tuomiselta on varastettu pyörä. Mutta Tuominen on paitsi intohimoinen fillaristi, myös omatoiminen ja käsistään kätevä. Kun hän huomasi varastetun pyöränsä Helsingin Kampissa uudella lukolla varustettuna, hän kertoo soittaneensa poliisille ja vakuutusyhtiöön ja saaneensa erilaisten ohjeiden joukossa myös suorasukaisen neuvon: ota omasi pois.
– Kun olin katsellut minkälaisen lukon ostaisin pyörääni, olin ajautunut tiirikkavideoihin ja tilannut itselleni tiirikkasarjan. Se on superkoukuttavaa puuhaa. Otin sitten oman pyöräni pois, Tuominen hymyilee.
Tämä ei yllätä Tuomisen squash-uran tuntevia. Tuominen teki parikymmenvuotisen uran huippu-urheilijana ja hoiteli siihen liittyen matkatoimiston ja tiedottajan työt. Mutta erittäin kilpailuhenkisten huippu-urheilijoiden joukossa Tuominen arvioi olleensa vähemmän kilpailuhenkinen – ainakin siten, ettei hän koskaan pyrkinyt voittoon kyseenalaisilla keinoilla.
– Jos kysyt keneltä vain huippupelaajalta, olen suht' rehti. Pystyn katsomaan peiliin siinä mielessä. Uskon lajin hienouteen, että parempi lopulta voittaa, Tuominen sanoo.
Heikki Konosen kirjoittamassa Tuomisen tuoreessa elämäkertakirjassa Lajinsa viimeinen (Aviador Kustannus) Tuominen kertoo pelitilanteesta, jossa hän oli aikonut lyödä pallon voimalla sääntöjen vastaisesti tilaa blokanneen vastustajan selkään, mutta hiljentäneensä viime hetkessä lyönnin niin hiljaiseksi, ettei se aiheuttanut kipua.
– Minua ei kiinnostanut voitto hinnalla millä hyvänsä. En voi sietää sitä, se ei ole se juttu.
"Lasku oli aika jyrkkä"
Haastattelu tehdään arkiaamuna Helsingin Talihallissa, joka on ollut Tuomiselle kuin toinen koti siitä lähtien, kun hän 9-vuotiaana alkoi pelata squashia tosissaan. Tänäkin aamuna hänellä on jo takanaan harjoitus.
– Käyn silloin tällöin Squashliiton treeneissä sparraamassa nuoria lupauksia. Aamulla kello 7.30 pitäisi olla paikalla, joten se on vähän tiukka, mutta se on minulle omantunnon kysymys. Näen mikä meininki on, miten nuoret kehittyvät ja saan pidettyä itseni kunnossa, vaikka tasoero on aika iso, Tuominen kertoo.
Täsmennetään varmuuden vuoksi: tasoerolla Tuominen tarkoittaa sitä, että hän on neljä ja puoli vuotta ammattilaisuransa päättymisen jälkeenkin yhä selkeästi edellä lukioikäisiä Suomen kärkilupauksia.
Tähän viittaa Tuomisen elämäkerran nimi Lajinsa viimeinen. Tuominen nousi Suomen kärkipelaajaksi 1990-luvun lopulla jatkamaan edeltäneiden pelaajapolvien suurten nimien kuten Sami Elopuron ja Juha Raumolinin perintöä, mutta Tuomiselle ei ole Suomesta kasvanut perintöprinssiä – ja samalla squash on Suomessa liukunut jyrkästi alaspäin.
Miltä tilanne näyttää nyt? Jääkö Tuominen lajinsa viimeiseksi?
– Minulla on suhteellisen kapea näkemys, koska en ole käynyt paikallisissa kisoissa, Tuominen aloittaa vastauksensa.
– Mutta meillä on valonpilkahduksia, yksittäisiä hyviä pelaajia. Pelaajien massa ja määrä ovat supistuneet, mutta heikoista vuosista ollaan jo siirrytty kasvuun. Prime time -tunteina hallit ovat täynnä. Squashin tilanne on ihan hyvä, ollaan menossa oikeaan suuntaan, mutta lasku oli aika jyrkkä. Meidän pitää saada isompi määrä nuoria pidettyä lajissa mukana, Tuominen jatkaa.
Tietoisia valintoja
Tuominen voitti aikuisten Euroopan mestaruuden, pelasi PSA-ammattilaisturnauksia 1997–2019 ja pysytteli toistakymmentä vuotta maailman 30 parhaan pelaajan joukkoon rankattuna. Hänen uransa oli hämmästyttävän pitkä, ja hämmästyttäviä olivat myös jotkut sattumukset, jotka matkan varrelle osuivat.
Qatarissa Tuominen putosi tuttavaperheen talon muurilta, kun avain oli kateissa, löi päänsä ja sai pienen aivoverenvuodon. Siitä ei jäänyt muuta jälkeä kuin kappale elämäkertaan, samoin kuin nolosti päättyneestä Tournament of Champions -kisan karsinnasta New Yorkissa 2000-luvun alussa.
Turnausta pelattiin useammassa hallissa, ja Tuominen matkusti erehdyksessä väärään pelipaikkaan. Hän soitti hätääntyneenä järjestäjille ja ilmoitti olevansa tulossa, ryntäsi taksiin ja rynnisti New Yorkin halki paikalle, mutta muutaman minuutin myöhässä. Tuominen joutui matkustamaan takaisin Helsinkiin pelaamatta yhtäkään pistettä.
Squashin aivan korkein urheilullinen huippu Tuomiselta jäi saavuttamatta. PSA-rankingin kymmenen parhaan joukkoon hän ei koskaan noussut, vaan korkeimmaksi noteeraukseksi jäi sija 13 vuonna 2006.
Kirjassa Suomen kaikkien aikojen squashpelaaja Sami Elopuro arvioi, että Tuomisen paras jäi piippuun, ettei hän aivan yltänyt täyteen potentiaaliinsa.
– En usko, että Sami on väärässä, mutta tein ihan tietoisia valintoja. Niistä isoin oli, että lähteäkö ulkomaille siinä vaiheessa, kun kaikki muut huippupelaajat Suomessa olivat lopettaneet. Toisaalta en tiedä, mitä olisin pystynyt tekemään paremmin. Harjoitusmoraalini ja -määräni oli niin kova, että voin sanoa käsi sydämellä, että olen antanut tosi paljon, Tuominen pohtii.
Ulkomaille muuttaminen olisi saattanut tuoda parempia harjoitusvastustajia, mutta Tuominen muistuttaa, että se olisi voinut vaikuttaa muutenkin.
– En tiedä, olisiko ollut hyvä, jos olisin päässyt top kymmeneen ja palanut loppuun jossain englantilaisessa lähiössä. En olisi yhtä onnellinen kuin nyt. Urani kesti yli 20 vuotta, ja tein sitä mielekkäästi. Pystyn elämään tämän tuloksen kanssa.
Tuomisen isoveli Timo arvioi Tuomisen menettäneen uransa aikana lapsenomaisen itseluottamuksen, joka kantoi häntä uran alkuvaiheissa.
– Broidi on osin oikeassa. Ehkä minulta puuttui piirun verran härskiyttä, Tuominen myöntää.
Toisaalta Tuominen arvioi pelityylinsä kuvastavan hänen persoonallisuuttaan.
– Ajattelin aina niin, että jos otat kuokkaan, kättelet ja myönnät, että kaveri pelasi hyvin. En minä liian kiltti tai nöyrä ollut.
"Fillaristeilla on rennompi asenne"
Tuomisen on aika jatkaa matkaa. Hän kaivaa esiin pyöräilykypärän ja valmistautuu polkemaan Malmille pyöräliikkeeseen, jossa hän on työskennellyt siitä lähtien kun lopetti ammattiurheilijan työn 2019.
– On vaikea kuvitella mukavampaa työyhteisöä. Työ on monipuolista, teen huoltoa ja myyntiä, mutta tulevaisuudessa haluaisin tehdä enemmän huoltoa.
Tuominen sanoo pitävänsä käsillä työskentelystä, mutta se ei ole ainoa asia, miksi hän tuntee olevansa oikeassa paikassa polkupyöräliikkeessä.
– Minua puhuttelee, että siinä tehdään työtä oikeiden arvojen puolesta. Asiakaskunta on positiivista porukkaa. Keskimäärin fillaristeilla on rennompi asenne, ja he ovat onnellisempia ihmisiä. Se tulee esiin työssä.
