Erkki Levijoki oli 83 vuotta sitten perunannostossa kotipaikkansa pellolla Levijoen kylässä, kun hänen silmiinsä osui erikoinen esine. Kummallinen kivenmötikkä sinkosi perunoiden mukana hevosvetoisen nostokoneen lennättämänä kuivaan multaan.
– Näytti ihan siltä kuin se olisi liuskekivi. Se oli kuitenkin suorakaiteen muotoinen ja päätin katsoa sitä tarkemmin, muistelee nyt 92-vuotias Levijoki.
– Toinen pää oli hiottu ihmeellisesti. Se kiinnosti, ettei ollut ihan tavallinen kivi kyseessä, mies jatkaa.
Levijoki oli yrittänyt kiinnittää muidenkin huomiota kiveen. Tuohon aikaan kivenmurikat eivät kotiväkeä kiinnostaneet ja löydös päätyi aarteeksi piirongin laatikkoon.
Erkki Levijoen poika Juha Levijoki muistelee lapsena nähneensä kiven, mutta leikkiä sillä ei saanut.
– Kädessä kiveä sai pitää. En silloin niin kiinnittänyt siihen huomiotakaan. Isä mainitsi, että se saattaisi olla kivikautinen esine. Se kuitenkin unohtui laatikkoon, nuorempi Levijoki kertoo.
Isä ja poika päättivät viimein selvittää esineen historian.
– Lähetin kivestä tiedot Seinäjoen museolle. Itse luulimme sitä pelkästään työkaluksi. Kyllähän se yllätti, kun parin tunnin päästä tuli vastaus, että kivi halutaan tarkempiin tutkimuksiin ja, että se voisi olla jopa 8000 vuotta vanha, Juha Levijoki ihmettelee.
Ajatus siitä, että Levijoen kylässä olisi ollut asutusta tuhansia vuosia sitten, ei hämmästytä.
– Paikka kyllä sopii muinaiselle asutukselle. Joki kiertää molemmin puolin ja töyräältä olisi nähnyt, jos vihollisia olisi tullut jokea pitkin, Erkki Levijoki aprikoi.
Talttaa ehkä käytetty 8000 vuotta sitten
Arkeologi Janne Rantanen Seinäjoen museopalveluista arvelee, että kyseessä on kivitaltta, jota olisi käytetty jopa 8000 vuotta sitten.
Aika sijoittuu mesoliittiseen kivikauteen.
– Rannansiirtymiskronologian perusteella esine voi olla yli 8000 vuotta vanha. Myös esineen viimeistelemätön muoto, vain teräosa on hiottu, viittaa mesoliittiseen ajoitukseen
– Kuninkaanjoen seutu on Pohjanmaan vanhimpia kivikautisia asutusalueita johtuen siitä, että se on jo hyvin varhain paljastunut merestä, Rantanen selventää.
Rantasen mukaan on vaikeampaa arvioida, minkälaista väkeä on ollut talttaa käyttämässä. Sen ajan ihmisistä ei ole juuri minkäänlaisia jäännöksiä.
– Väestö on ollut kuitenkin pyyntiväestöä. Metsästäjä-keräilijöitä, jotka ovat asettuneet asumaan vesistöjen äärelle.
Taltta löytyi peltotöiden yhteydessä. Mistään esihistoriallisesta maanmuokkauksesta ei kuitenkaan ole tietoa.
– Peltoviljely levisi alueelle vasta myöhään historiallisella ajalla, Rantanen selventää.
Myöskään pysyvämmästä kivikautisesta asutuksesta Levijoella ei ole viitteitä.
– Kurejoella on erittäin runsaat kivikautiset löytöpaikat asuinpaikoista ennen mesoliittisen vaiheen loppua, arkeologi kertoo.
– Varsinaiset kyläasutuksen vaiheet sijoittuvat neoliittiselle ajalle. Ähtävän joen vesistössä Evijärvellä on merkkejä siitä, että siellä on ollut tuolloin jo laajaa pysyvää asutusta, Rantanen jatkaa.
Kaivauksia ei Levijoelle ole tiedossa
Talttaa ei ole vielä Museovirastossa tarkemmin tutkittu, mutta Rantanen tietää, että löytö ei ole alueelta yllättävä. Jos esineen todetaan olevan oikea muinaislöytö, sijainti dokumentoidaan ja esine lunastetaan osaksi valtion arkeologisia kokoelmia.
Tällaisten esineiden tieteellinen arvo vaihtelee löydöstä riippuen.
– Jos löytö on poikkeuksellisen harvinainen, kuten Lappajärveltä löytynyt lintukoru, katsotaan tieteellisen arvon olevan suurempi. Jos puhutaan löydöstä, joita oletetaankin alueelta löytyvän, on tieteellinen arvo pienempi.
– Mikään löytö ei kuitenkaan ole merkityksetön. Jokainen esine, jonka löytöpaikka on tallella, tarkentaa suurta kuvaa alueen esihistoriallisesta asutuksesta, vakuuttaa Rantanen.
Vaikka taltta osoittautuisikin olemaan arvion kaltainen, ei Levijoelle Rantasen mukaan ole tiedossa arkeologisia kaivauksia.
– Yleensä irralliset löydökset eivät itsessään ole aihe kaivaustutkimukselle. Ellei sitten alueeseen liity jotain rakennushanketta tai muuta sellaista, jonka vuoksi jouduttaisiin selvittämään, onko merkittäviä maakerroksia säilynyt.
Rahallista arvoa muinaisillakaan löydöksillä ei käytännössä ole. Museovirasto maksaa lunastusmaksun, joka riippuu aina esineen laadusta ja materiaalista. Laki määrää, että maasta löytyneet yli sata vuotta vanhat esineet, joiden omistajaa ei tunneta, pitää ilmoittaa museovirastolle.
– Virastossa arvioidaan, otetaanko esine kokoelmiin. Nuorempien löytöjen tapauksessa tehdään karsintaa. Esihistorialliset löydöt, jotka sijoittuvat ennen 1200-lukua, otetaan kokoelmiin aina, arkeologi kertoo.