En pröystäile, mutta väitän olleeni yksi Seinäjoen ensimmäisiä taviksia torikirppisbisneksessä.
Oli kesäkuun toinen lauantai vuonna 1993. Olimme lähdössä silloisen henttuni, nykyisen vaimoni, ja tuttavapariskunnan kanssa interrailille. Jokainen tietää, ettei mikään niele rahaa niin kuin matkakassa.
Pelastava idea muistui mieleemme Helsingin Hietsusta. Saimme tutusta vaateliikkeestä lainaksi rekkejä. Pian seisoimme nelisin Seinäjoen Torikeskuksen edustalla myymässä omia vanhoja vaatteita ja kenkiä.
Muistan, kuinka 90-luvun alun Seinäjoki hiukan kummeksui moista. Kommentit olivat esimerkiksi seuraavanlaisia: ”Siis mitä te teette? Myytte omia vanhoja vaatteita? Saako tässä edes tehdä niin? No, onnea vaan!”
En tiedä oliko onnea vai riittävän hyvää tavaraa, mutta kauppa kävi kivasti. Niillä rahoilla syötiin, juotiin ja yövyttiin Berliiniin saakka ja ylikin.
Edellinen tulvahti lämpimänä muistona mieleen männä sunnuntain pienessä kylmyydessä. Osallistuin ensi kertaa järjestettyyn Hyllykallion pihakirppis -tapahtumaan äidin ja isän apupoikana. Ikävä kyllä, leppoisa tapahtuma kärsi sateesta eikä saanut liikkeelle sitä määrää väkeä mitä olisi ansainnut.
Joku epäili syyksi myös heimoluonnetta, jonka mukaan Itä-Suomessa homma olisi helpompaa. Pohjalaisen arveltiin arkailevan lähtöä toisten pihoihin ostoksille. Vielä kun pitäisi samalla heittää small talkia eli pientä puhetta, alkaa pohjalaista aharistaa. Tiedä häntä.
Itse ainakin tapasin ihastuttavia ihmisiä. Napakympin naapureiden lisäksi vastaan tuli ystävällisiä ja hyväjuttuisia suomalaisia. Kauppakin kävi hetkittäin.
Kirppispäivästä ja sen valmistelusta sikisi kaiken kaikkiaan mukava yhteisöllinen tuokio. Tapahtuman puuhanaiset, Lisa Venäläinen ja Saija Hakanpää, ansaitsevat kiitokset organisoinnista. Jos potkua riittää, ensi vuonna voidaan koettaa uudestaan. Nyt mukaan ilmoittautui kutakuinkin 30 taloa.
Kirpputoreilu, kierrätys ja käytetyn ostaminen on jo pitkään ollut siistiä ja tyylikästä. Paitsi muotimielessä, myös ekologisista syistä. Trendikkäimmät nuoret eivät kuulemma osta enää lainkaan uutta, vaan etsivät laadukasta käytettyä. Peukutan. Eihän maailma pakosta kaipaa montaakaan uutta tavaraa. Sen sijaan käytetyt asusteet ja esineet voivat kaivata uutta omistajaa.
Kierrättäminen on fiksua ja fiksu on aina filmaattinen. Kirpparikansa onkin nyky-yhteiskunnan eliittiä.